2 luku
Viranomaiset ja niiden tehtävät
7 §
Työ- ja elinkeinoministeriön tehtävät
Työ- ja elinkeinoministeriö vastaa alueiden kehittämisestä ja
siihen liittyvästä yhteensovittamisesta sekä aluekehittämispäätöksen
ja kansallisten rakennerahasto-ohjelmien valmistelusta yhteistyössä ministeriöiden,
maakuntien liittojen ja muiden alueiden kehittämisen tai
ohjelmien toteuttamisen kannalta keskeisten tahojen kanssa.
Työ- ja elinkeinoministeriö vastaa rakennerahasto-ohjelman
hallinnoinnista ja toimeenpanosta hallinto- ja todentamisviranomaisena. Työ-
ja elinkeinoministeriö voi siirtää osan
hallinto- ja todentamisviranomaisen tehtävistä välittäville
toimielimille.
Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriö vastaa maakuntaohjelmien
ja muiden tämän lain mukaisten kansallisten ohjelmien
valmistelun ja toimeenpanon yhteensovittamisesta, seurannasta ja
arvioinnista yhteistyössä ministeriöiden, maakuntien
liittojen, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten
ja muiden alueiden kehittämisen kannalta keskeisten
tahojen kanssa.
8 §
Rakennerahasto-ohjelman hallintoviranomainen
Hallintoviranomainen vastaa yleisasetuksen 125 artiklan mukaisesti
rakennerahasto-ohjelman hallinnoinnista ja toimeenpanosta noudattaen
moitteettoman varainhoidon periaatteita ja hoitaen ne tehtävät,
joista Euroopan unionin lainsäädännössä ja
tässä laissa säädetään.
Hallintoviranomainen vastaa valtion talousarvioon pääluokkaansa
otettujen rakennerahastovarojen ja vastaavien kansallisten varojen
osoittamisesta välittävien toimielinten käytettäviksi. Varojen
osoittamispäätöksessä se voi
asettaa välittävän toimielimen noudatettavaksi
asiaa koskevaan Euroopan unionin tai kansalliseen lainsäädäntöön
perustuvia ehtoja ohjelman hallinnoinnista, tuen myöntämisestä,
maksamisesta, seurannasta ja valvonnasta.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä hallintoviranomaisen
tehtävistä.
9 §
Rakennerahasto-ohjelman todentamisviranomainen
Todentamisviranomainen hoitaa sille yleisasetuksen 165 artiklan
mukaan kuuluvat sekä tässä laissa ja
alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta
annetussa laissa (
/
) säädetyt
tehtävät.
Todentamisviranomainen voi yhteisymmärryksessä hallintoviranomaisen
kanssa asettaa 8 §:n 2 momentin mukaiseen varojen
osoittamispäätökseen välittävien
toimielinten noudatettavaksi sellaisia ehtoja, jotka ovat välttämättömiä sen
1 momentin mukaisten tehtävien hoitamiseksi.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä todentamisviranomaisen
tehtävistä.
10 §
Rakennerahasto-ohjelman tarkastusviranomainen
Yleisasetuksen 123 artiklan 4 kohdan mukainen tarkastusviranomainen
toimii valtiovarainministeriössä valtiovarain
controller -toiminnon yhteydessä. Tarkastusviranomaisen
on oltava hallinto- ja todentamisviranomaisesta toiminnallisesti
riippumaton.
Tarkastusviranomainen hoitaa sille Euroopan unionin lainsäädännössä sekä tässä laissa
ja alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden
rahoittamisesta annetussa laissa säädetyt tehtävät.
Se vastaa myös yleisasetuksen 124 artiklan 2 kohdan mukaisen
riippumattoman tarkastuselimen tehtävistä.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä tarkastusviranomaisen
tehtävistä.
11 §
Välittävä toimielin
Välittävä toimielin vastaa tuen myöntämiseen,
maksamiseen ja seurantaan liittyvistä tehtävistä siten
kuin niistä erikseen laissa säädetään.
Välittävällä toimielimellä tulee
olla sekä Euroopan unionin että kansallisen lainsäädännön mukaiset
edellytykset tehtävän hoitamiseen.
Välittäviä toimielimiä ovat
työ- ja elinkeinoministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö,
maakuntien liitot, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset
ja Innovaatiorahoituskeskus Tekes.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä välittäville
toimielimille asetettavista edellytyksistä ja tehtävistä.
12 §
Vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun
rahasto
Työ- ja elinkeinoministeriö vastaa vähävaraisimmille
suunnatun eurooppalaisen avun rahastosta annetun Euroopan parlamentin
ja neuvoston asetuksen (vähävaraisten rahasto)
mukaisista jäsenvaltiolle kuuluvista tehtävistä.
Ohjelman tarkastusviranomainen toimii valtiovarainministeriön
valtiovarain controller -toiminnon yhteydessä.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä tarkastusviranomaisen
tehtävistä.
13 §
Alue- ja rakennepolitiikan neuvottelukunta
Alueiden kehittämistä koskevien
suunnitelmien ja ohjelmien valmistelun ja toimeenpanon yhteensovittamista,
ohjelmatyön kokonaisuuden seurantaa ja tuloksellisuuden
arviointia sekä ennakointia varten työ- ja elinkeinoministeriön yhteydessä toimii
alue- ja rakennepolitiikan neuvottelukunta, jonka tehtävänä on
erityisesti:
1) sovittaa yhteen kansallisten alueiden kehittämistä koskevien
päätösten, suunnitelmien ja ohjelmien,
kumppanuussopimuksen, rakennerahastojen, maaseuturahaston
ja kalatalousrahaston ohjelmien valmistelua ja toteuttamista;
2) seurata 1 kohdassa tarkoitettujen päätösten,
suunnitelmien, ohjelmien sekä sopimusten kokonaisuuden
tuloksellisuutta sekä arvioida niiden vaikuttavuutta; ja
3) käsitellä 1 kohdassa tarkoitettuihin ohjelmiin
liittyviä lainsäädäntöehdotuksia
ja muita ohjelmien toteuttamiseen liittyviä keskeisiä asiakirjoja.
Edellä 1 momentissa tarkoitettujen tehtävien lisäksi
alue- ja rakennepolitiikan neuvottelukunta voi tehdä ehdotuksia
yhteensovittamisen ja vaikuttavuuden parantamiseksi työ-
ja elinkeinoministeriölle sekä hallintoviranomaisille
ja rakennerahasto-ohjelman seurantakomitealle.
Valtioneuvosto asettaa neuvottelukunnan ja määrää sen
puheenjohtajan. Työ- ja elinkeino-ministeriö päättää neuvottelukunnan
jäsenistön muutoksista.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä neuvottelukunnan
kokoonpanosta, toimikaudesta ja tarkemmista tehtävistä.
14 §
Seurantakomitea
Rakennerahasto-ohjelman täytäntöönpanon, vaikuttavuuden
ja tuloksellisuuden seurantaa varten on seurantakomitea. Seurantakomitea hoitaa
sille Euroopan unionin lainsäädännössä säädetyt
tehtävät.
Valtioneuvosto asettaa seurantakomitean ja määrää sen
puheenjohtajan. Työ- ja elinkeino-ministeriö päättää muutoksista
seurantakomitean kokoonpanossa ja jäsenistössä.
Seurantakomitea voi kutsua asiantuntijoita. Seurantakomitean
kokoonpanoon ja jäseniin sovelletaan, mitä niistä Euroopan
unionin lainsäädännössä säädetään.
Seurantakomitea laatii itselleen työjärjestyksen.
Seurantakomitean jäseneen tämän toimiessa tässä laissa
tarkoitetuissa tehtävissä sovelletaan rikosoikeudellista
virkavastuuta koskevia säännöksiä.
Vahingonkorvausvastuusta säädetään vahingonkorvauslaissa
(412/1974). Seurantakomitean on pyrittävä päätöksenteossaan
yksimielisyyteen. Jos päätöstä ei
voida tehdä yksimielisesti, päätökseksi
tulee kanta, jota kaksi kolmannesta äänestäneistä on
kannattanut.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä seurantakomitean
toimikaudesta, kokoonpanosta, jäsenistä ja tehtävistä.
15 §
Seurantakomitean sihteeristö
Seurantakomitealla on sihteeristö, jonka seurantakomitea
nimeää ja määrää sille
tehtävät. Sihteeristössä ovat
edustettuina tasapuolisesti seurantakomitean jäsenistössä olevat
viranomaiset.
Sihteeristön tehtävänä on
hoitaa seurantakomitean asioiden valmistelu-, esittely-
ja täytäntöönpanotehtäviä.
16 §
Yhteistyöryhmät
Tässä laissa tarkoitettujen erityisohjelmien
tai muiden aluepoliittisesti merkittävien kokonaisuuksien
valmistelun ja toimeenpanon yhteensovittamista sekä ennakointia,
seurantaa ja arviointia varten voidaan asettaa yhteistyöryhmiä. Yhteistyöryhmissä
ovat
edustettuina jäsenet sellaisista ministeriöistä ja
muista tahoista, joilla on keskeinen merkitys asian toteuttamisen
kannalta. Yhteistyöryhmät asetetaan erityisohjelman
toteuttamisajaksi, muut yhteistyöryhmät asetetaan
hallituskaudeksi.
Valtioneuvosto asettaa yhteistyöryhmät ja määrää niiden
puheenjohtajat. Työ- ja elinkeino-ministeriö päättää yhteistyöryhmien
jäsenistön muutoksista.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä yhteistyöryhmien
kokoonpanosta, toimikaudesta, työskentelytavoista ja tehtävistä.
17 §
Maakunnan liiton tehtävät
Maakunnan liitto vastaa aluekehittämisen strategisesta
kokonaisuudesta ja siinä tehtävässä:
1) vastaa maakunnan yleisestä kehittämisestä ja
toimii tällöin yhteistyössä valtion
viranomaisten, alueen keskuskaupunkien ja muiden kuntien,
yliopistojen ja korkeakoulujen sekä muiden alueiden kehittämiseen
osallistuvien tahojen kanssa sekä Lapin maakunnassa saamelaiskäräjien
kanssa; yhteistyöstä voidaan laatia yhteistyösopimuksia;
2) kehittää alueensa elinkeinoelämän
toimintaedellytyksiä ottaen huomioon kuntien erilaisista
lähtökohdista johtuvat tarpeet ja vahvuudet;
3) osallistuu elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten
sekä tarvittavin osin aluehallintovirastojen
strategisten ohjausasiakirjojen laatimiseen sekä osallistuu
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten tulossopimuksia
koskeviin neuvotteluihin alueen kehittämistavoitteiden huomioon
ottamiseksi;
4) vastaa alueellisen pitkän ja keskipitkän
aikavälin koulutustarpeiden ennakoinnin yhteensovittamisesta
ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelusta osana koulutuksen
ja tutkimuksen kehittämissuunnittelua;
5) vastaa kulttuuria koskevien suunnitelmien ja kehittämistoimenpiteiden
yhteensovittamisesta osana maakuntaohjelman toteuttamista;
6) vastaa maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelman
suunnitteluprosessin käynnistämisestä,
siihen liittyvän yhteistyön johtamisesta ja kyseisen
suunnittelun yhteensovittamisesta maakunnan muun suunnittelun kanssa
muualla kuin Helsingin seudulla;
7) vastaa alueellisten laaja-alaisten luonnonvaroja ja ympäristöä koskevien
suunnitelmien osalta suunnitteluprosessin käynnistämisestä, siihen
liittyvän yhteistyön johtamisesta ja kyseisen
suunnittelun yhteensovittamisesta maakunnan muun suunnittelun kanssa;
8) laatii kuntien ja muiden koulutuksen järjestäjien
hanke-esitysten kiireellisyysjärjestyksen seuraavaa neljää vuotta
koskevaan rahoitussuunnitelmaan, lukuun ottamatta liikunnan koulutuskeskusten
hankkeita;
9) asettaa alueelliset liikuntaneuvostot;
10) edistää julkisen hallinnon yhteispalvelusta
annetussa laissa (223/2007) tarkoitettua yhteispalvelua
alueellaan;
11) vastaa ennakoinnin yhteensovittamisesta maakunnassa, arvioi
ja seuraa maakunnan ja sen osien kehitystä sekä kehittämistoiminnan
vaikuttavuutta;
12) edistää kuntien ja maakuntien välistä yhteistyötä,
hoitaa tehtäviinsä liittyviä kansainvälisiä asioita
ja yhteyksiä; sekä
13) hoitaa muut tässä laissa säädetyt
tehtävänsä.
18 §
Maakuntien liittojen yhteistoiminta-alueet
Maakuntien liittojen yhteistoiminnan järjestämiseksi
maa jaetaan maakuntien yhteistoiminta-alueisiin. Maakunnan liitto
voi kuulua 19 §:ssä tarkoitettujen tehtävien
hoitamiseksi vain yhteen yhteistoiminta-alueeseen.
Maakuntien liittojen yhteistoiminta-alueen on muodostettava
toiminnallisesti ja taloudellisesti tarkoituksenmukainen kokonaisuus
yhteistoiminnan kohteena olevien tehtävien hoitamiseksi.
Yhteistoiminta-aluejako tulee ottaa huomioon muodostettaessa
sellaisten elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten
toimialueita, joissa hoidetaan kaikkia keskuksen toimialaan kuuluvia
tehtäviä.
19 §
Yhteistoiminnassa hoidettavat tehtävät
Maakuntien liittojen yhteistoiminnan piiriin kuuluu
sellaisten 17 §:ssä tarkoitettujen tehtävien
käsittely ja niitä koskeva päätöksenteko, jotka:
1) ovat alueen pitkäjänteisen kehittämisen kannalta
merkittäviä;
2) sisältyvät maakuntaohjelmiin ja niiden
toimeenpanosuunnitelmiin tai muihin alueiden kehittämiseen
merkittävästi vaikuttaviin suunnitelmiin, kuten
liikennettä koskeviin suunnitelmiin; sekä
3) koskevat pääosin koko yhteistoiminta-aluetta.
Yhteistoiminta-alueeseen kuuluvien maakuntien liittojen jäsenkunnat
voivat yhtäpitävin päätöksin
tai perussopimuksessa antaa muitakin alueiden kehittämiseen
tai maakunnan suunnitteluun liittyviä tehtäviä yhteistoiminnassa
käsiteltäviksi ja päätettäviksi.
20 §
Yhteistoiminta-alueen päätöksenteon
järjestäminen
Yhteistoiminta-alueeseen kuuluvien maakuntien liittojen jäsenkuntien
on sovittava yhteistoiminnan piiriin kuuluvien asioiden käsittelyn
ja päätöksenteon järjestämisestä joko
siten, että päätösvaltaa käyttää maakuntien
liittojen yhteinen toimielin, tai siten, että päätösvaltaa
käyttävät maakuntien liitot yhtäpitävin
päätöksin.
Yhteistoiminta-alueeseen kuuluvien maakuntien liittojen on sovittava
yhteistoiminnassa käsiteltävien ja päätettävien
asioiden valmistelusta ja sitä koskevista vastuista.
21 §
Maakuntien liittojen yhteinen toimielin ja sen valitseminen
Yhteistoiminta-alueeseen kuuluvien maakuntien liittojen valtuustot
asettavat yhteisen toimielimen ja valitsevat siihen jäsenet,
jos 3 momentissa tarkoitetussa yhteistoimintasopimuksessa niin määrätään.
Muussa tapauksessa yhteistoiminta-alueeseen kuuluvat maakunnan liiton
jäsenkunnat asettavat yhteisen toimielimen ja valitsevat
siihen jäsenet samassa yhteydessä ja samaa menettelyä käyttäen
kuin ne valitsevat edustajansa maakuntien liittojen valtuustoon. Toimielimessä edustettuina
olevien ryhmien ääniosuuksien tulee
valittaessa vastata jäsenkuntien valtuustoissa edustettuina
olevien eri ryhmien kunnallisvaaleissa saamaa ääniosuutta
yhteistoiminta-alueeseen kuuluvien maakuntien liittojen jäsenkuntien
alueella vaalilaissa (714/1998) säädetyn
suhteellisuusperiaatteen mukaisesti.
Jos 1 momentissa tarkoitettu yhteinen toimielin päätetään
valita kesken kunnallisvaalien mukaan määräytyvän
toimikauden, yhteistoiminta-alueeseen kuuluvien maakuntien liittojen valtuustot
valitsevat sen jäsenet ensimmäisen kerran.
Yhteisen toimielimen jäsenten lukumäärästä ja äänivallan
perusteista, toimielimen muista kuin laissa säädetyistä tehtävistä sekä muista
yhteistoiminnan järjestämiseksi välttämättömistä asioista
sovitaan yhteistoiminta-alueeseen kuuluvien maakuntien yhteistoimintasopimuksessa.
Sopimuksen
hyväksymiseen sovelletaan muutoin, mitä kuntalain
(365/1995) 79 §:n 1 momentissa säädetään
kuntayhtymän perussopimuksesta.
22 §
Yhteistoimintaan velvoittaminen
Valtioneuvosto voi velvoittaa yhteistoiminta-alueen maakuntien
liitot ja niiden jäsenkunnat aloittamaan yhteistoimintaa
koskevat neuvottelut ja samalla määrätä yhteistoiminnan
käynnistämiseksi välttämättömistä asioista.
Valtioneuvoston määräys on voimassa siihen
asti, kunnes yhteistoiminta-alueeseen kuuluvien maakuntien liittojen
jäsenkunnat pääsevät sopimukseen
yhteistoiminnasta.
Jos 20 §:n 1 momentissa tarkoitettuja yhtäpitäviä päätöksiä ei
saada maakuntien liitoissa tehtyä ja siitä on
merkittävää haittaa valtion ja kuntien
väliselle yhteistyölle alueiden kehittämisessä,
valtioneuvosto voi velvoittaa jäsenkunnat edellä mainitussa
lainkohdassa tarkoitetun yhteisen toimielimen perustamiseen.
23 §
Maakuntien liittojen muu yhteistyö
Maakuntien liitot voivat sopia yhteistyöstä muita
kuin 19 §:ssä tarkoitettuja tehtäviä koskevissa
asioissa, jos se on 17 §:n mukaisten tehtävien
asianmukaisen hoidon kannalta tarpeellista.
24 §
Maakunnan yhteistyöryhmä
Maakunnassa on alueen kehittämiseen vaikuttavien suunnitelmien
ja sopimusten sekä kansallisten ja Euroopan unionin osarahoittamien
ohjelmien toimeenpanon yhteensovittamista varten maakunnan yhteistyöryhmä.
Maakunnan yhteistyöryhmä toimii yleisasetuksen
5 artiklan mukaisena kumppanuuselimenä maakunnassa.
Yhteistyöryhmän asettaa maakunnan liiton hallitus.
Yhteistyöryhmän jäsenet asetetaan kunnanvaltuuston
toimikaudeksi ja saamelaiskäräjien osalta
saamelaiskäräjien toimikaudeksi.
Yhteistyöryhmässä on oltava
kattavasti edustettuina maakunnan alueen kehittämisen kannalta
seuraavat keskeiset tahot:
1) alueen kunnat ja maakunnan liitto sekä Lapin maakunnassa
lisäksi saamelaiskäräjät;
2) ohjelmia rahoittavat valtion viranomaiset ja muut yhteistyöryhmän
tehtävien kannalta merkittävät valtionhallintoon
kuuluvat organisaatiot;
3) alueen kehittämisen kannalta keskeisiä tahoja
kuten työmarkkina- ja elinkeinojärjestöjä sekä kansalaisyhteiskuntaa
kuten ympäristöjärjestöjä ja
tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä vastaavia
järjestöjä.
Maakunnan liiton hallitus nimeää yhteistyöryhmälle
puheenjohtajan, jonka tulee olla kuntalaissa tarkoitettu luottamushenkilö,
sekä 4 momentissa tarkoitettujen tahojen ehdotuksesta kolme
varapuheenjohtajaa, joiden tulee olla yhteistyöryhmän
jäseniä.
Yhteistyöryhmä voi asettaa jaostoja yhteistyöryhmässä käsiteltävien
muiden kuin 27 §:n 4 momentin mukaisten
asioiden valmistelua varten sekä kutsua asiantuntijoita.
25 §
Maakunnan yhteistyöryhmän jäsenten
asema
Maakunnan yhteistyöryhmän ja sen asettaman
jaoston jäseneen sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta
koskevia säännöksiä. Vahingonkorvausvastuusta
säädetään vahingonkorvauslaissa.
Jäsenistä on voimassa, mitä kuntalain
32 b ja 33 §:ssä, 34 §:n 1 momentin 1
kohdassa sekä 36—41 ja 43 §:ssä säädetään
luottamushenkilöistä. Maakunnan liittoon pysyväisluonteisessa
palvelussuhteessa oleva henkilö voidaan kuitenkin valita
yhteistyöryhmän jäseneksi.
Edellä 24 §:n 4 momentin 1 ja 3 kohdassa tarkoitettuja
tahoja edustaville yhteistyöryhmän jäsenille
maksettaviin palkkioihin ja ansionmenetyskorvauksiin sekä matkakustannusten
ja muiden heille tehtävän hoitamisesta aiheutuneiden kustannusten
korvaamiseen sovelletaan, mitä kuntalain 42 §:ssä säädetään
luottamushenkilöistä. Mainitun momentin 2 kohdassa
tarkoitettujen tahojen edustajille maksettavista palkkioista ja
korvauksista vastaa taho, jota jäsen edustaa.
26 §
Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö
Maakunnan yhteistyöryhmällä on rakennerahastovaroja
ja muuta tukea myöntävien viranomaisten edustajista
koostuva sihteeristö. Maakunnan yhteistyöryhmä päättää sihteeristön
kokoonpanosta siten, että tukea myöntävät
viranomaiset tulevat tasapuolisesti edustetuiksi.
Sihteeristön tehtävänä on
hoitaa yhteistyöryhmän asioiden valmistelu-, esittely-
ja täytäntöönpanotehtäviä.
Sihteeristön tehtävänä on
sen lisäksi, mitä 2 momentissa säädetään,
seurata ja sovittaa yhteen maakunnan alueella valmisteltavia kansallisten
sekä rakennerahasto-ohjelmien, maaseuturahaston ja meri-
ja kalatalousrahaston hankkeita ja raportoida niistä yhteistyöryhmälle.
27 §
Maakunnan yhteistyöryhmän päätöksenteko
ja hallintomenettely
Jollei jäljempänä toisin säädetä,
päätöksenteosta ja hallintomenettelystä maakunnan
yhteistyöryhmässä on soveltuvin osin
voimassa, mitä kuntalain 50, 54, 55 sekä 57—62 §:ssä säädetään.
Muilta osin yhteistyöryhmän hallintomenettelyyn
sovelletaan hallintolakia (434/2003).
Maakunnan liitto vahvistaa maakunnan yhteistyöryhmän
työjärjestyksen, jossa määrätään asian
valmistelusta, esittelystä ja päätöksenteosta
yhteistyöryhmässä, käsiteltävien
hankkeiden koosta ja sisällöstä, jaostojen
perustamisesta, niiden kokoonpanosta sekä tarkemmista tehtävistä.
Muutoin työjärjestykseen sovelletaan, mitä kuntalaissa
säädetään johtosäännöstä.
Yhteistyöryhmän on pyrittävä päätöksenteossaan
yksimielisyyteen. Jos päätöstä ei
voida tehdä yksimielisesti, päätökseksi
tulee mielipide, jota kaksi kolmannesta äänestäneistä on
kannattanut.
Rahoittava viranomainen ei voi myöntää maakunnan
kehittämisen kannalta merkittävälle tai kokonaiskustannusarvioltaan
suurelle alueelliseen suunnitelmaan perustuvalle hankkeelle rakennerahaston
tukea, jos yhteistyöryhmä ei ole hanketta puoltanut.
Rahoittava viranomainen voi poiketa yhteistyöryhmän
rahoittamista koskevasta puoltavasta lausunnosta, jos tuen myöntäminen
olisi vastoin Euroopan unionin tai kansallista lainsäädäntöä taikka
jos hanke ei olisi ohjelmanmukainen. Jos rahoittajataho aikoo yhteistyöryhmän
puoltavasta lausunnosta huolimatta tehdä siitä poikkeavan
rahoituspäätöksen, sen tulee antaa yhteistyöryhmälle
asiasta tieto sekä edellä mainittuihin syihin
liittyvät perustelut. Yhteistyöryhmän
lausuntoa koskeviin päätöksiin ei saa
hakea erikseen muutosta valittamalla. Yhteistyöryhmä saa
valtakunnallisiin teemoihin sisältyvistä hankkeista
tiedot asianomaisilta ministeriöiltä.
Liike- ja ammattisalaisuuden piiriin kuuluvia yksittäisiä yrityshanke-esityksiä ei
voida käsitellä yhteistyöryhmässä.
Yhteistyöryhmä saa ennen päätöksentekoa
yhteenvetotiedot saapuneista yritystukihakemuksista.
28 §
Maakunnan yhteistyöryhmän tehtävät
Maakunnan yhteistyöryhmän tehtävänä on alueen
maakuntaohjelmassa määriteltyjen kehittämistavoitteiden
toteuttamiseksi ja eri ohjelmien ja rahoitusvälineiden
yhteensovittamiseksi:
1) hyväksyä ja tarvittaessa tarkistaa maakuntaohjelman
toimeenpanosuunnitelma, jolla suunnataan maakuntaan osoitettua rakennerahastojen
ja vastaavaa kansallista rahoitusta sekä muuta alueen kehittämiseen
vaikuttavaa rahoitusta;
2) käsitellä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
ja tarvittavilta osin aluehallintoviraston esitykset strategiseksi
tulostavoiteasiakirjaksi;
3) antaa tarvittaessa lausuntoja sen toimialueelle
kohdistuvista rakennerahasto-ohjelman valtakunnallisista teemoista
sekä maaseuturahaston tai muista aluekehityksen
kannalta merkittävistä hankesuunnitelmista sekä asettaa tärkeysjärjestykseen
alueen osallistumisen niihin; lausunto ei ole rahoittajaa velvoittava;
4) antaa 27 §:n 4 momentin mukainen sitova lausunto
alueelliseen suunnitelmaan sisältyvästä hankehakemuksesta;
5) edesauttaa laajojen, aluekehittämisen kannalta merkittävien
hankekokonaisuuksien valmistelua ja edistää niiden
toteuttamista eri rahoitusvälineillä;
6) tehdä tarvittaessa rakennerahasto-ohjelman seurantakomitean
hyväksymiä valintakriteerejä tarkentavia
alueellisia valintakriteerejä ja ilmoittaa niistä hallintoviranomaiselle sekä huolehtia
tarvittavista menettelytavoista niiden soveltamiseksi alueella;
7) määritellä tarvittavat alueelliset
menettelyt, joilla varmistetaan rahoitettaviksi hyväksyttävien
hankkeiden mahdollisten ympäristövaikutusten selvittäminen
ennen rahoituspäätösten tekoa;
8) raportoida rakennerahasto-ohjelman toteutumisesta hallintoviranomaiselle
ja tarvittaessa esittää sille rakennerahasto-ohjelmaa
koskevia muutostarpeita;
9) tiedottaa rakennerahasto-ohjelman toimeenpanosta;
10) hoitaa tarvittaessa myös muita tehtäviinsä liittyviä ja
rakennerahasto-ohjelmien toimeenpanoon liittyviä tehtäviä,
joista tarvittaessa määrätään
tarkemmin työjärjestyksessä.
Maakunnan yhteistyöryhmän tulee tehtäviensä hoitamista
varten saada ennakkoon tarvittavat tiedot rakennerahastojen valtakunnallisista teemoista
ja niiden rahoituksesta.
3 luku
Ohjelmatyö
29 §
Valtakunnalliset alueiden kehittämisen painopisteet
Valtioneuvosto päättää hallituskaudeksi
valtakunnallisista alueiden kehittämisen painopisteistä.
Valtioneuvoston aluekehittämispäätös ohjaa
eri hallinnonalojen ja maakuntien alueiden kehittämistä ja
niiden toimenpiteiden yhteensovittamista. Alueiden kehittämisen
kannalta keskeiset ministeriöt määrittelevät
osana aluekehittämispäätöstä hallinnonalaansa
varten aluekehittämisen tavoitteet ja keskeiset toimenpiteensä.
Lisäksi aluekehittämispäätöksessä voidaan
päättää painopisteitä toteuttavien
erityisohjelmien käynnistämisestä.
Viranomaisten ja maakuntien liittojen tulee ottaa huomioon aluekehittämispäätös
sekä edistää sen toteuttamista. Ministeriöiden
tulee pyytää työ- ja elinkeinoministeriöltä lausunto,
jos ne tai hallinnonalansa keskushallintoviranomaiset ja liikelaitokset
valmistelevat alueelliseen kehitykseen merkittävästi
vaikuttavia toimenpiteitä, jotka eivät sisälly
aluekehittämispäätökseen tai ne
eivät tule käsiteltyä työ- ja
elinkeinoministeriön kanssa muussa yhteisessä valmistelussa.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä aluekehittämispäätöksen
sisällöstä ja
seurannasta sekä ministeriöiden tavoitteiden ja
toimenpiteiden määrittelyn sisällöstä sekä 1
momentissa noudatettavista menettelyistä.
30 §
Erityisohjelmat
Aluekehittämispäätöksen
toteuttamiseksi valtioneuvosto voi käynnistää pääasiassa
useampaa kuin yhtä hallinnonalaa koskevia määräaikaisia erityisohjelmia,
jotka se hyväksyy.
Erityisohjelmien alueellista toimeenpanoa koskevia ohjelmaesityksiä voivat
laatia julkisoikeudelliset tai yksityisoikeudelliset yhteisöt
ja säätiöt. Alueelliset ohjelmaesitykset
on sovitettava yhteen maakuntaohjelmien kanssa. Alueelliset ohjelmat
hyväksyy asianomainen ministeriö tai maakunnan
liitto.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säädöksiä erityisohjelmien
tavoitteista ja sisällöstä sekä niitä valmisteltaessa,
toimeenpantaessa, seurattaessa ja arvioitaessa noudatettavasta menettelystä.
31 §
Kestävä kaupunkikehittäminen
Rakennerahasto-ohjelman kestävää kaupunkikehittämistä tukevien
yhdennettyjen toimenpiteiden toteuttamiseksi työ-
ja elinkeinoministeriö valitsee ne kaupungit, joiden on
yhteistyössä laadittava kestävän
kaupunkikehittämisen suunnitelma. Suunnitelman ja sille
aluekehitysrahastosta myönnettävän rahoituskehyksen
hyväksyy työ- ja elinkeinoministeriö.
Suunnitelman toteuttamiseksi myönnettävästä sosiaalirahaston
rahoituskehyksestä päättää asianomainen
maakunnan yhteistyöryhmä.
Aluekehitysrahastosta rahoitettavat hankkeet on rahoitettava
kaupungin esityksen mukaisesti, jos ne ovat asiaa koskevan lainsäädännön
ja rakennerahasto-ohjelman sekä kaupunkien laatiman kehittämissuunnitelman
mukaisia.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä kestävän
kaupunkikehittämisen suunnitelman sisällöstä,
toiminnassa noudatettavasta menettelystä sekä toiminnasta
vastaavasta tahosta.
32 §
Maakuntaohjelma
Maakunnan liitto laatii maakuntasuunnitelmaan perustuvan määräaikaisen
maakuntaohjelman. Se sisältää maakunnan
mahdollisuuksiin ja tarpeisiin, kulttuuriin ja muihin erityispiirteisiin perustuvat
kehittämisen tavoitteet, kuvauksen maakunnan kehittämisen
kannalta keskeisistä hankkeista ja muista olennaisista
toimenpiteistä, laadittavista yhteistyösopimuksista
tavoitteiden saavuttamiseksi ja tarvittaessa määrittelyn alueen
kuntien yhteistyöalueista sekä suunnitelman ohjelman
rahoittamiseksi. Lapin maakunnassa maakuntaohjelmaan sisältyy
saamelaiskulttuuria koskeva osa.
Maakuntaohjelmaa laadittaessa otetaan huomioon maakuntasuunnitelma,
aluekehittämispäätös ja maakuntaa
koskevat muut tässä laissa tarkoitetut ohjelmat.
Maakuntaohjelma on laadittava siten, että varmistetaan
sen vaikuttavuus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten
ja tarvittavin osin aluehallintovirastojen strategisten ohjausasiakirjojen
painopisteisiin ja sisältöön.
Maakuntaohjelma valmistellaan yhteistyössä kuntien,
valtion viranomaisten ja alueiden kehittämiseen osallistuvien
yhteisöjen ja järjestöjen sekä muiden
vastaavien tahojen kanssa. Lapin maakunnassa saamelaiskulttuuria
koskevan osan valmistelee saamelaiskäräjät.
Maakuntaohjelma laaditaan kunnanvaltuuston toimikausittain neljäksi
vuodeksi. Maakuntaohjelman hyväksyy maakunnan liiton ylin
päättävä toimielin. Maakuntaohjelmaa
tarkistetaan tarvittaessa aluekehittämispäätöksen
perusteella sekä tarvittaessa muulloinkin.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä maakuntaohjelmaa
laadittaessa noudatettavasta sisällön rakenteesta,
menettelystä ja aikataulusta.
33 §
Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma
Maakunnan liiton johdolla valmistellaan kahden vuoden välein
maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma maakunnan yhteistyöryhmän hyväksyttäväksi.
Suunnitelmaa voidaan tarvittaessa tarkistaa vuosittain.
Suunnitelma sisältää keskeisiä maakuntaohjelmaa
toteuttavia hanke- ja toimenpide-esityksiä sekä kuvaukset
niitä koskevista yhteistyösopimuksista, kannanoton
rakennerahasto-ohjelman valtakunnallisiin teemoihin kuuluvista hankehauista
ja -suunnitelmista ja alueen osallistumisesta niihin sekä painopisteet,
joihin kansallista ja Euroopan unionin rahoitusta kohdennetaan.
Lisäksi suunnitelmassa kuvataan 18 §:ssä tarkoitettujen
maakuntien yhteistoiminta-alueiden ja muut maakuntien yhteiset toimenpiteet
ja keskushallinnolle tehtävät aloitteet.
Toimeenpanosuunnitelma valmistellaan yhteistyössä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskusten ja muiden valtion
viranomaisten, kuntien ja muiden maakuntaohjelman toteuttamiseen osallistuvien
tahojen kanssa.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä maakuntaohjelman
toimeenpanosuunnitelman sisällön rakenteesta,
sitä laadittaessa noudatettavasta aikataulusta ja menettelystä.
34 §
Maakuntaohjelman asema
Viranomaisten tulee ottaa toiminnassaan huomioon maakuntaohjelmat
ja niiden toimeenpanosuunnitelmat sekä edistää niiden
toteuttamista. Viranomaisten on myös muutoin arvioitava
toimenpiteidensä vaikutuksia alueen kehitykseen.
Viranomaisten on pyydettävä maakunnan liitolta
lausunto sellaisista alueen kehittämisen kannalta merkittävistä suunnitelmista
ja toimenpiteistä, jotka eivät sisälly
maakuntaohjelmaan tai poikkeavat siitä merkittävästi.
Ennen kuin valtion viranomainen tekee sellaisen valtion paikallis-
tai aluehallinnon toimielimiä, niiden toimialueita, toimipaikkoja
tai toimielimistä saatavia palveluja koskevan päätöksen,
joka saattaa heikentää asiakaspalvelun saatavuutta
tai tekee valtioneuvostolle aloitteen sellaisen päätöksen
tekemiseksi, sen on pyydettävä lausunto kunnalta,
jota asia koskee. Jos asia koskee kahta tai useampaa kuntaa, lausunto
on pyydettävä myös maakunnan liitolta.
Jos valtion viranomainen aikoo poiketa lausunnosta, sen on neuvoteltava
asianomaisen kunnan ja maakunnan liiton kanssa.
35 §
Euroopan unionin rakennerahasto-ohjelmat
Euroopan aluekehitysrahaston, Euroopan sosiaalirahaston, Euroopan
maaseudun kehittämisen maatalousrahaston sekä Euroopan
meri- ja kalatalousrahaston ohjelmien rahoituksen kohdentamisesta,
tavoitteista ja toteutustavasta laaditaan kumppanuussopimus Euroopan
komission kanssa. Kumppanuussopimuksen laadinnasta vastaa työ-
ja elinkeinoministeriö yhteistyössä muiden
ministeriöiden, maakuntien liittojen ja muiden sopimuksen
mukaisten ohjelmien laatimiseen osallistuvien tahojen kanssa.
Euroopan aluekehitysrahastosta ja Euroopan sosiaalirahastosta
osarahoitetun kansallisen toimenpideohjelman valmistelusta vastaa
työ- ja elinkeinoministeriö. Ohjelma valmistellaan
yhteistyössä muiden ministeriöiden, maakuntien liittojen
sekä muiden ohjelman toteuttamiseen osallistuvien tai muuten
alueiden kehittämisen kannalta merkittävien yhteisöjen
kanssa. Ohjelmaehdotuksen on sisällettävä Euroopan
unionin lainsäädännössä esitetyt
asiat. Lisäksi ohjelmaa laadittaessa on otettava huomioon
aluekehittämispäätöksessä esitetyt
linjaukset ja alueelliset suunnitelmat. Ohjelmaan sisältyvien
valtakunnallisten teemojen valmistelusta vastaavat asianomaiset
ministeriöt työ- ja elinkeinoministeriön johdolla.
Toimenpideohjelman valmisteluun liittyvien alueellisten suunnitelmien
valmistelusta vastaavat maakuntien liitot yhteistyössä valtion
viranomaisten, kuntien ja muiden ohjelman toteuttamiseen osallistuvien
yhteisöjen kanssa. Alueellisten suunnitelmien on perustuttava
Euroopan unionin ja kansallisen lainsäädännön
lisäksi alueen maakuntaohjelmiin ja työ-
ja elinkeino-ministeriön antamiin valtakunnallisiin linjauksiin.
Euroopan alueellisen yhteistyön -ohjelmat valmistellaan
yhteistyössä ohjelman toteuttamiseen
osallistuvien jäsenvaltioiden kanssa.
Valmistelun ja toimeenpanon yhteensovittamisesta sekä yleisasetuksen
5 artiklan mukaisesta kumppanuudesta ja monitasohallinnoinnin mukaisesta
käsittelystä keskushallinnossa vastaa 13 §:ssä tarkoitettu
alue- ja rakennepolitiikan neuvottelukunta. Valtioneuvosto päättää kumppanuussopimuksen
ja ohjelmaehdotuksen antamisesta Euroopan komissiolle. Ohjelman
ja kumppanuussopimuksen muuttamisessa noudatetaan, mitä niiden
valmistelusta säädetään. Työ- ja
elinkeinoministeriö voi seurankomitealta hyväksynnän
saatuaan tehdä rakennerahasto-ohjelmaan sellaisia muutoksia,
jotka eivät ole merkitykseltään huomattavia
eivätkä muuta ohjelmalle osoitettavan kansallisen
julkisen rahoituksen kokonaismäärää.
Toimenpideohjelman valtakunnallisten teemojen käsittelyä varten
ja toteuttamisen tukemiseksi voivat asianomaiset ministeriöt
asettaa ohjausryhmiä. Ohjausryhmien kokoonpanossa on huomioitava
yleisasetuksen 5 artiklassa kumppanuudelle ja monitasohallinnolle
säädetyt edellytykset.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä ohjelmien
ja suunnitelmien valmistelusta ja sisällöstä sekä ohjausryhmien
kokoonpanosta ja tehtävistä.
4 luku
Jäsenvaltioiden välisten rakennerahasto-ohjelmien
hallinnointi
36 §
Työ- ja elinkeinoministeriön tehtävät
Työ- ja elinkeinoministeriö vastaa Euroopan unionin
lainsäädännön mukaan jäsenvaltiolle kuuluvista
ohjelmien valmisteluun, hallinnointiin ja valvontaan liittyvistä tehtävistä.
37 §
Seurantakomiteat
Euroopan alueellisen yhteistyön tavoitteen yhteistyöohjelmissa
on seurantakomitea, jonka asettamisesta ja kokoonpanosta sopivat
ohjelmaan osallistuvat jäsenvaltiot. Seurantakomitean
suomalaiset jäsenet nimeää valtioneuvosto. Työ-
ja elinkeinoministeriö päättää vaihdoksista komitean
kokoonpanossa suomalaisten jäsenten osalta. Seurantakomitean
jäseniin ja kokoonpanoon sovelletaan, mitä Euroopan
unionin lainsäädännössä säädetään.
Seurantakomitea voi asettaa hankkeiden valintaa varten hallintokomitean
sekä ohjelman toteuttamista tukevia työryhmiä.
Hallintokomitean suomalaiset jäsenet nimeää työ-
ja elinkeinoministeriö. Seurantakomitea voi kutsua asiantuntijoita.
Muilta osin seurantakomiteaan sovelletaan, mitä 14 §:ssä säädetään.
38 §
Hallintoviranomainen ja todentamisviranomainen
Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitteen yhteistyöohjelman
hallintoviranomaisena toimii ohjelma-asiakirjassa nimetty viranomainen
tai yhteisö. Suomalaisena hallintoviranomaisena voi olla
maakunnan liitto tai eurooppalaisen alueellisen yhteistyön
yhtymästä annetussa laissa (554/2009)
tarkoitettu suomalainen yhtymä.
Hallintoviranomainen vastaa yhteistyöohjelman hallinnoinnista
ja täytäntöönpanosta moitteettoman
varainhoidon periaatteita noudattaen sekä hoitaa ne tehtävät,
joista säädetään Euroopan unionin
lainsäädännössä. Hallintoviranomainen
voi lisäksi hoitaa 9 §:n mukaiset todentamisviranomaisen
tehtävät. Lisäksi hallintoviranomainen
hoitaa yhteistyöohjelmaa koskevia kansallisia tehtäviä sen
mukaan kuin tässä laissa säädetään.
39 §
Tarkastusviranomainen
Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitteen yhteistyöohjelmassa
tarkastusviranomaisena toimii ohjelma-asiakirjassa nimetty viranomainen.
Tarkastusviranomaisen tehtävät on erotettava 38 §:ssä tarkoitettujen
hallinto- ja todentamisviranomaisten tehtävistä niin,
että tarkastusviranomaisen riippumattomuus voidaan taata.
Tarkastusviranomainen hoitaa sille Euroopan unionin lainsäädännössä asetetut
tehtävät. Lisäksi tarkastusviranomainen
hoitaa kansallisia tehtäviä sen mukaan kuin tässä laissa
jäljempänä säädetään.
40 §
Tarkastajaryhmä
Edellä 39 §:ssä tarkoitettua tarkastusviranomaista
avustaa tarkastajaryhmä. Tarkastajaryhmään
kuuluu edustaja jokaisesta yhteistyöohjelmaan osallistuvasta
jäsenvaltiosta sekä tarkastusviranomaisen tehtävistä vastaavan
jäsenvaltion tai kolmannen maan edustajat. Edustajan vastuulla
on toimittaa tarkastusviranomaisen työtään
varten edellyttämät tiedot menoista, jotka ovat
aiheutuneet sen alueella.
Tarkastajaryhmän suomalaisen jäsenen nimittää työ-
ja elinkeinoministeriö. Tarkastajaryhmän puheenjohtajana
toimii yhteistyöohjelman tarkastusviranomainen.
41 §
Valvoja
Työ- ja elinkeinoministeriö nimeää hankkeen suomalaiselle
tuensaajalle valvojan.
Valvojan tulee olla julkishallinnon- ja talouden tilintarkastuslautakunnan
hyväksymä tilintarkastaja (JHTT-tilintarkastaja),
Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastaja
(KHT-tilintarkastaja) taikka kauppakamarin hyväksymä tilintarkastaja
(HTM-tilintarkastaja). Valvojan tulee olla riippumaton tuen saajasta.
Valvojalla on oltava muutoinkin riittävä ammattitaito tehtävän
hoitamiseen. Valvojaan sovelletaan tämän toimiessa
tässä laissa tarkoitetuissa tehtävissä rikosoikeudellista
virkavastuuta koskevia säännöksiä.
Vahingonkorvausvastuusta säädetään
vahingonkorvauslaissa.
42 §
Valvojan tehtävät
Valvojaksi nimetty tarkastaa, että osarahoitetut
tuotteet ja palvelut on toimitettu ja että tuensaajat ovat
maksaneet ilmoittamansa menot ja että ne ovat sovellettavan
Euroopan unionin ja kansallisen lainsäädännön,
yhteistyöohjelman ja asetettujen tukikelpoisuusehtojen
mukaiset. Lisäksi valvoja tarkastaa yhteistyöohjelman
hallintoviranomaisen edellyttämät asiat.
Valvojalla on oikeus suorittaa tehtäviensä edellyttämässä laajuudessa
hankkeeseen liittyviä tuensaajaan kohdistuvia tarkastuksia.
Tarkastuksen suorittamiseksi tarkastettava on velvollinen ilman
aiheetonta viivytystä ja korvauksetta esittämään
valvojalle kaikki tarvittavat tiliasiakirjat sekä muun
varojen käyttöön liittyvän aineiston
samoin kuin muutoinkin avustamaan tarkastuksessa.
Valvojalla on oikeus ottaa tiliasiakirjat ja muu edellä tarkoitettu
aineisto haltuunsa tarkastuksen vaatimaksi kohtuulliseksi ajaksi,
jos tarkastus sitä edellyttää. Valvojan
pyynnöstä tarkastettavan tulee antaa myös
muut tarkastuksen asianmukaiseksi toteuttamiseksi tarvittavat tiedot.
Valvojalla on oikeus tehtävän edellyttämässä laajuudessa
tarkastaa kaikki rahoituksen myöntämisen ja maksamisen
edellytyksenä olevat seikat. Valvojalla on oikeus tarkastuksen
suorittamiseksi päästä tarkastettavan
hallitsemiin tai käytössä oleviin tiloihin.
Tarkastusta ei kuitenkaan saa suorittaa pysyväisluonteiseen
asumiseen käytettävissä tiloissa. Tarkastuksessa
on noudatettava, mitä hallintolain 39 §:ssä säädetään.
43 §
Varojen jako
Työ- ja elinkeinoministeriö jakaa aluekehitysrahaston
varoja vastaavan valtion rahoitusosuuden asianomaisille ministeriöille,
maakuntien liitoille ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille.
Jaon edellyttäessä valtioneuvoston käsittelyä työ-
ja elinkeinoministeriö tekee esityksen valtioneuvostolle.
44 §
Vastuu rakennerahastovaroista eräissä tapauksissa
Valtion velvollisuuteen suorittaa rakennerahastojen
tuki hallintoviranomaiselle siinä tapauksessa, että johtava
tuensaaja ei ole saanut perittyä takaisin aiheettomasti
maksettuja tukia tuensaajilta, sovelletaan, mitä Euroopan
unionin lainsäädännössä säädetään.
5 luku
Erinäiset säännökset
45 §
Yhteistyösopimus
Tässä laissa tarkoitettujen ohjelmien tai
suunnitelmien toteuttamiseksi voidaan laatia yhteistyösopimuksia,
joissa sovitaan ohjelmiin tai suunnitelmiin sisältyvien
toimenpiteiden ja hankkeiden toteuttamisesta. Yhteistyösopimus laaditaan
yhteistyössä toimenpiteiden rahoittamiseen osallistuvien
viranomaisten sekä muiden alueen kehittämiseen
osallistuvien tahojen kanssa. Yhteistyösopimus laaditaan
määräajaksi. Sopimuksen valmistelun yhteydessä tulee
varmistaa sen yhteensopivuus aluekehittämispäätöksen
ja asianomaisen alueen maakuntaohjelman tavoitteiden kanssa. Sopimuksen
allekirjoittavien viranomaisten on otettava sopimukset
huomioon toimintaansa ja talouttaan koskevissa suunnitelmissa.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä yhteistyösopimusta
laadittaessa noudatettavasta menettelystä.
46 §
Ohjelmien seuranta ja arviointi
Tämän lain mukaisia ohjelmia valmisteltaessa
niitä arvioidaan sen mukaan kuin arvioinnista erikseen
säädetään.
Tämän lain mukaisten ohjelmien toteutumista
ja vaikutuksia seurataan ja arvioidaan ohjelmassa määriteltyjen
seurantatietojen avulla.
Aluekehittämispäätöksen
toteutumisen seurannasta vastaa työ- ja elinkeinoministeriö.
Kukin ministeriö vastaa hallinnonalansa alueiden kehittämisen
tavoitteiden seurannasta. Erityisohjelmien seurannasta vastaa asianomainen
ministeriö.
Maakuntaohjelmien arvioinnista vastaa maakunnan liitto. Maakuntaohjelmaa
toteuttavat viranomaiset toimittavat maakunnan liitoille maakuntaohjelmien
seurantaa koskevat tiedot.
Maakuntaohjelmien ja erityisohjelmien tavoitteiden saavuttamista,
vaikutuksia ja toimeenpanoa arvioidaan vähintään
kerran ohjelmakauden aikana. Arvioinnit tekee ulkopuolinen arvioitsija.
Edellä 35 §:ssä tarkoitettujen ohjelmien
arvioinnista säädetään
erikseen.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä arvioinnissa
ja seurannassa noudettavista menettelyistä ja käytettävistä tunnusluvuista.
47 §
Aluejaot
Valtioneuvosto voi määrätä maan
heikoimmin kehittyneet alueet kehittämistarpeiden perusteella
I ja II -tukialueiksi. Jako tapahtuu pääasiassa
kokonaisten kuntien ja tarvittaessa myös kunnan osien muodostamien
alueiden pohjalta. Alueita määrättäessä otetaan
huomioon Euroopan unionin alueluokitusjärjestelmä ja
hallinnollisista rajoista riippumaton alueiden tunnistaminen
sekä tarkemmalla tasolla ainakin työssäkäynti,
asiointi, kuntien välinen yhteistyö ja liikenneyhteydet.
Yleiset määräämis- ja jakoperusteet
tukialueisiin säädetään valtioneuvoston asetuksella.
Valtioneuvosto voi määrätä äkillisiksi
rakennemuutosalueiksi sellaiset alueet, joihin on kohdistunut tai
arvioidaan kohdistuvan voimakkaita työpaikkavähennyksiä tai
muita äkillisiä alueen talouteen vaikuttavia seikkoja.
Valtioneuvosto voi saariston kehityksen edistämisestä annetun
lain (494/1981) 14 §:ssä tarkoitettua
saaristoasiain neuvottelukuntaa kuultuaan määrätä mainitun
lain 9 §:n nojalla saaristokunnaksi määrätyn
kunnan ja sellaisen muun kunnan saaristo-osan, johon valtioneuvosto
on päättänyt sovellettavaksi saaristokuntaa
koskevia säännöksiä, I tai II -tukialueeseen.
48 §
Muutoksenhaku
Maakunnan liiton tämän lain nojalla tekemään
päätökseen haetaan muutosta siten kuin kuntalaissa
oikaisuvaatimuksen tekemisestä ja kunnallisvalituksesta
säädetään.
Maakunnan yhteistyöryhmän tai maakuntien liittojen
yhteisen toimielimen tämän lain nojalla tekemään
päätökseen haetaan muutosta valittamalla
hallinto-oikeuteen siten kuin muutoksenhausta kuntayhtymän
päätökseen kuntalaissa säädetään.
Tässä laissa tarkoitettujen työ-
ja elinkeino-ministeriön, hallintoviranomaisen ja todentamisviranomaisen
7—9 §:n sekä seurantakomitean
14 §:n nojalla tekemiin päätöksiin
haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Päätöstä on muutoksenhausta
huolimatta noudatettava, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin
määrää.
49 §
Voimaantulo ja siirtymäsäännös
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Tällä lailla kumotaan alueiden kehittämisestä annettu
laki (1651/2009) ja rakennerahastolaki (1401/2006).
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimiin.
Rakennerahasto-ohjelman, jonka toimeenpano on alkanut
ennen tämän lain voimaantuloa, hallinnointiin,
seurantaan ja tarkastukseen sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.