1 §
Lain tarkoitus
Tämän lain tarkoituksena on edistää lentoliikenteen
hiilidioksidipäästöjen vähentämistä kustannustehokkaasti
ja taloudellisesti.
Tällä lailla pannaan täytäntöön
direktiivin 2003/87/EY muuttamisesta ilmailutoiminnan
sisällyttämiseksi yhteisön kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien
kaupan järjestelmään annettu Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/101/EY
(lentoliikenteen päästökauppadirektiivi).
2 §
Soveltamisala
Tämä laki koskee Euroopan unionin jäsenvaltion
alueella sijaitsevalta lentopaikalta lähtevien
tai tällaiselle lentopaikalle jäsenvaltiosta tai
kolmannesta maasta saapuvien lentojen hiilidioksidipäästöjä.
Tätä lakia sovelletaan niihin ilma-aluksen käyttäjiin,
joilla on Liikenteen turvallisuusviraston tai muun toimivaltaisen
Suomen viranomaisen myöntämä lentoliikenteen
harjoittamisen yhteisistä säännöistä yhteisössä annetun
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1008/2008
mukainen voimassa oleva liikennelupa sekä niihin ilma-alusten
käyttäjiin, jotka on lentoliikenteen päästökauppadirektiivin 18 a artiklan
3 kohdan luettelossa mainittu kuuluviksi Suomen viranomaisten valvontaan.
Tämä laki ei koske sotilaslentoja sotilasilma-aluksilla,
tulli- ja poliisilentoja, etsintä- ja pelastustoimintaan
liittyviä lentoja, palonsammutuslentoja, humanitaarisia
avustuslentoja eikä kiireellisiä sairaankuljetuslentoja.
Edellä 3 momentissa tarkoitetuista lennoista ja muista
kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan
järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä ja
neuvoston direktiivin 96/61/EY muuttamisesta annetussa
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87/EY
(yleinen päästökauppadirektiivi)
liitteen 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetuista lennoista, joihin
ei sovelleta tätä lakia, säädetään
tarkemmin liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella.
3 §
Määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:
1) päästöillä ilma-aluksesta
Euroopan unionin jäsenvaltion alueella sijaitsevalta lentopaikalta
lähtevien tai tällaiselle lentopaikalle saapuvien
lentojen hiilidioksidipäästöjä;
2) päästöoikeudella yleisessä päästökauppadirektiivissä tarkoitettua
oikeutta päästää hiilidioksidipäästöjä ilmaan
yhtä hiilidioksiditonnia vastaava määrä tiettynä ajanjaksona;
3) lentoliikenteen päästöoikeudella tämän lain
mukaisesti ilma-aluksen käyttäjälle jaettavaa
tai myytävää päästöoikeutta,
joka on käytettävissä ainoastaan lentoliikenteen
päästökaupassa;
4) päästökauppakaudella ajanjaksoa,
jonka pituudesta säädetään 5 §:ssä;
5) ilma-aluksen käyttäjällä luonnollista
henkilöä tai oikeushenkilöä,
joka käyttää ilma-alusta sen suorittaessa
päästökaupan piiriin kuuluvaa
ilmailutoimintaa, tai jos kyseinen henkilö ei ole tiedossa
tai ilma-aluksen omistaja ei ole yksilöinyt käyttäjää,
ilma-aluksen omistajaa;
6) lentoliikenteen aiemmilla päästöillä ilma-alusten
vuotuisten päästöjen keskiarvoa vertailuvuosina
2004, 2005 ja 2006;
7) vertailuluvulla Euroopan yhteisöjen
komission määrittämää lukua,
joka saadaan jakamalla maksutta jaettavien lentoliikenteen päästöoikeuksien
kokonaismäärä ilma-alusten käyttäjien
ilmoittamien tonnikilometrimäärien summalla ja
jonka perusteella määritetään
tämän lain soveltamisalaan kuuluville lentoyhtiöille
maksutta jaettavien päästöoikeuksien
määrä;
8) ilmastosopimuksella ilmastonmuutosta koskevaa
Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimusta (SopS 61/1994);
9) liitteen I sopimuspuolella ilmastosopimuksen
liitteessä I mainittua sopimuspuolta, jolla on ilmastonmuutosta
koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirjassa
(SopS 13/2005), jäljempänä Kioton
pöytäkirja, määrätty
määrällinen päästörajoitus
tai päästöjen vähentämisvelvoite
ja joka on ratifioinut Kioton pöytäkirjan;
10) hanketoiminnalla toimintaa, jonka yksi tai
useampi liitteen I sopimuspuoli on hyväksynyt Kioton pöytäkirjan
6 tai 12 artiklan ja Kioton pöytäkirjan perusteella
tehtyjen päätösten mukaisesti;
11) päästövähennysyksiköllä yksikköä,
joka on peräisin toisessa ilmastosopimuksen liitteessä I
mainitussa valtiossa toteutetun hanketoiminnan tuloksena saadusta
päästövähenemästä ja joka
on myönnetty Kioton pöytäkirjan 6 artiklan ja
Kioton pöytäkirjan perusteella tehtyjen päätösten
mukaisesti;
12) sertifioidulla päästövähennyksellä yksikköä,
joka on peräisin ilmastosopimuksen liitteeseen I kuulumattomassa
valtiossa toteutetun hanketoiminnan tuloksena saadusta päästövähenemästä ja
joka on myönnetty Kioton pöytäkirjan
12 artiklan ja Kioton pöytäkirjan perusteella tehtyjen
päätösten mukaisesti.
4 §
Ilma-aluksen käyttäjän velvollisuudet
Edellä 2 §:n 2 momentissa tarkoitetun
ilma-aluksen käyttäjän on:
1) tarkkailtava päästöjään
ja tonnikilometrejään, laadittava vuosittain selvitys
päästöistään ja huolehdittava
selvityksen todentamisesta;
2) toimitettava tarkkailusuunnitelma Liikenteen turvallisuusviraston
hyväksyttäväksi neljä kuukautta
ennen toisen ja sitä seuraavien päästökauppakausien
alkua;
3) palautettava Energiamarkkinavirastolle vuosittain
edellisenä kalenterivuotena aiheuttamiaan lentoliikenteen
kokonaispäästöjä vastaava määrä päästöoikeuksia;
4) toimitettava maksutta jaettavien lentoliikenteen
päästöoikeuksien hakemista varten tarpeelliset
tiedot Liikenteen turvallisuusvirastolle; sekä
5) ilmoitettava Liikenteen turvallisuusvirastolle toiminnan
muutoksista, päästöjen tarkkailua koskevista
muutoksista ja ilma-aluksen käyttäjän
vaihtumisesta.
5 §
Päästökauppakaudet ja lentoliikenteen
päästöoikeuksien kokonaismäärä
Ensimmäinen päästökauppakausi
alkaa 1 päivänä tammikuuta 2012 ja päättyy
31 päivänä joulukuuta 2012. Ilma-alusten
käyttäjille ensimmäisellä kaudella
jaettavien lentoliikenteen päästöoikeuksien
kokonaismäärä on 97 prosenttia lentoliikenteen
aiemmista päästöistä.
Toinen päästökauppakausi alkaa 1
päivänä tammikuuta 2013 ja päättyy
31 päivänä joulukuuta 2020. Tällä päästökauppakaudella
ja sen jälkeisillä päästökauppakausilla
ilma-alusten käyttäjille myönnettävien
lentoliikenteen päästöoikeuksien kokonaismäärä on
95 prosenttia lentoliikenteen aiemmista päästöistä kerrottuna kauteen
kuuluvien vuosien määrällä.
Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen lentoliikenteen
päästöoikeuksien kokonaismäärästä siirretään
kullakin päästökauppakaudella kolme prosenttia
9 §:ssä tarkoitettuun erityisvarantoon.
6 §
Lentoliikenteen päästöoikeuksien
jako
Ilma-alusten käyttäjille myönnettävistä lentoliikenteen
päästöoikeuksista jaetaan 7 §:ssä säädetyn
hakemusmenettelyn mukaisesti maksutta määrä,
joka on 85 prosenttia 5 §:n mukaisesta lentoliikenteen
päästöoikeuksien kokonaismäärästä 9 §:n
nojalla erityisvarantoon siirrettyjen lentoliikenteen päästöoikeuksien
vähentämisen jälkeen jäljelle
jäävästä määrästä.
Jäljelle jäävät 15 prosenttia
lentoliikenteen päästöoikeuksien määrästä myydään
erikseen järjestettävällä huutokaupalla.
7 §
Maksutta jaettavien lentoliikenteen päästöoikeuksien
haku
Ilma-alusten käyttäjät voivat hakea
maksutta jaettavia lentoliikenteen päästöoikeuksia
kullekin päästökauppakaudelle erikseen.
Hakemus tehdään toimittamalla Liikenteen turvallisuusvirastolle
kyseisen ilma-aluksen käyttäjän todennetut
tonnikilometritiedot kyseiseltä tarkkailuvuodelta. Ensimmäisen
ja toisen päästökauppakauden tarkkailuvuosi
on vuosi 2010. Myöhempien päästökauppakausien
tarkkailuvuodella tarkoitetaan kalenterivuotta, joka päättyy
24 kuukautta ennen hakemuksen kohteena olevan päästökauppakauden
alkua.
Hakemus maksutta jaettavista lentoliikenteen päästöoikeuksista
on jätettävä ensimmäisen ja toisen
päästökauppakauden osalta 31 päivään maaliskuuta
2011 mennessä. Myöhempien päästökauppakausien
osalta hakemus on jätettävä vähintään
21 kuukautta ennen hakemuksen kohteena olevan kauden alkua.
Liikenteen turvallisuusvirasto toimittaa vastaanottamansa maksutta
jaettavia lentoliikenteen päästöoikeuksia
koskevat hakemukset Euroopan yhteisöjen komissiolle vähintään
18 kuukautta ennen hakemuksen kohteena olevan kauden alkua. Ensimmäisen
päästökauppakauden hakemukset toimitetaan
Euroopan yhteisöjen komissiolle 30 päivään
kesäkuuta 2011 mennessä.
8 §
Maksutta jaettavien lentoliikenteen päästöoikeuksien
myöntäminen
Euroopan yhteisöjen komissio vahvistaa kullekin päästökauppakaudelle
jaettavien ja huutokaupattavien lentoliikenteen päästöoikeuksien kokonaismäärän,
erityisvarannossa olevien lentoliikenteen päästöoikeuksien
määrän, maksutta jaettavien lentoliikenteen
päästöoikeuksien määrän
sekä vertailuluvun, jolla lentoliikenteen maksuttomat päästöoikeudet
jaetaan ilma-alusten käyttäjille. Liikenteen turvallisuusvirasto myöntää ilma-aluksen
käyttäjälle päästökauppakaudella
maksutta jaettavat lentoliikenteen päästöoikeudet
kolmen kuukauden kuluessa komission päätöksestä.
Kullekin hakemuksen jättäneelle ilma-aluksen
käyttäjälle kyseisellä päästökauppakaudella maksutta
jaettavien lentoliikenteen päästöoikeuksien
kokonaismäärä määritetään
kertomalla ilma-aluksen käyttäjän ilmoittama
tonnikilometrimäärä Euroopan yhteisöjen
komission ilmoittamalla vertailuluvulla.
Liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella säädetään
maksutta jaettavien päästöoikeuksien perusteena
olevan vertailun toteutuksesta sekä hakemuksen sisällöstä.
9 §
Lentoliikenteen päästöoikeuksien
erityisvaranto
Kullakin päästökauppakaudella
siirretään kolme prosenttia 5 §:n 1 ja
2 momentissa tarkoitetusta lentoliikenteen päästöoikeuksien
kokonaismäärästä erityisvarantoon
sellaisia ilma-alusten käyttäjiä varten:
1) jotka aloittavat päästökaupan
soveltamisalaan kuuluvan ilmailutoiminnan sen tarkkailuvuoden jälkeen,
jota koskevat tonnikilometritiedot on toimitettu 7 §:n
2 momentin nojalla; tai
2) joiden tonnikilometritiedoissa on tapahtunut keskimäärin
yli 18 prosentin vuotuinen kasvu sen tarkkailuvuoden, jota koskevat
tonnikilometritiedot on toimitettu 7 §:n 2 momentin nojalla,
ja kyseisen kauden toisen kalenterivuoden välillä.
Erityisvarannosta voidaan myöntää päästöoikeuksia
vain sellaiselle ilma-aluksen käyttäjälle,
jonka 1 momentin 1 kohdan mukainen toiminta tai 2 kohdan mukainen
lisätoiminta ei ole kokonaan tai osittain jatkoa toisen
ilma-aluksen käyttäjän aikaisemmin harjoittamalle
ilmailutoiminnalle. Yhdelle ilma-aluksen käyttäjälle myönnettävien
lentoliikenteen päästöoikeuksien kokonaismäärä erityisvarannosta
päästökauppakauden aikana on kuitenkin
enintään 1 000 000 päästöoikeutta.
Ilma-aluksen käyttäjä, joka täyttää 1
ja 2 momentin edellytykset, voi hakea maksuttomia lentoliikenteen
päästöoikeuksia erityisvarannosta Liikenteen
turvallisuusvirastolta. Hakemus on tehtävä sen
päästökauppakauden, jota hakemus koskee,
kolmannen vuoden kesäkuun 30 päivään
mennessä.
Tässä pykälässä tarkoitetuista
hakemuksista ja erityisvarannosta jaettavien lentoliikenteen päästöoikeuksien
kirjaamisesta säädetään liikenne-
ja viestintäministeriön asetuksella.
10 §
Huutokaupalla myytävät lentoliikenteen päästöoikeudet
Huutokaupassa myydään ne 6 §:ssä mainitut lentoliikenteen
päästöoikeudet, joita ei jaeta maksutta,
9 §:ssä tarkoitetusta erityisvarannosta jakamatta
jääneet lentoliikenteen päästöoikeudet
ja 16 §:n 3 momentissa tarkoitetut päästöoikeudet,
joita ei voida kirjata ilma-aluksen käyttäjän
päästöoikeustilille.
Huutokauppa on toteutettava avoimella, yhdenmukaistetulla ja
syrjimättömällä sekä ennakoitavissa
olevalla tavalla siten, että kaikilla toimijoilla on yhdenmukaiset
edellytykset osallistua huutokauppaan. Huutokauppa toteutetaan kustannustehokkaalla
tavalla ja se voidaan toteuttaa sähköisiä järjestelmiä hyväksi
käyttäen.
Energiamarkkinavirasto huolehtii huutokaupan järjestämisestä aiheutuvista
viranomaistehtävistä. Liikenne- ja viestintäministeriön
asetuksella voidaan säätää huutokaupan
järjestämisestä, ajankohdasta ja menettelytavoista
5 §:n 1 momentissa tarkoitettua ensimmäistä päästökauppakautta
varten. Huutokaupasta saatavat tulot tuloutetaan Suomen valtiolle.
11 §
Päästöjen ja tonnikilometrien tarkkailu,
raportointi ja todentaminen
Ilma-aluksen käyttäjä on velvollinen
laatimaan suunnitelman siitä, miten se tarkkailee käyttämiensä ilma-alusten
päästöjä ja tonnikilometrejä,
joita koskevia tietoja tarvitaan 7 §:n 1 momentissa
ja 9 §:n 3 momentissa tarkoitettujen hakemusten tekemiseen,
sekä miten se ilmoittaa niistä Liikenteen turvallisuusvirastolle.
Ilma-aluksen käyttäjän tulee toimittaa
suunnitelmansa Liikenteen turvallisuusvirastolle neljä kuukautta
ennen kunkin päästökauppakauden alkua. Liikenteen
turvallisuusvirasto hyväksyy suunnitelman.
Ilma-aluksen käyttäjä on velvollinen
laatimaan selvityksen jokaisen ilma-aluksensa aiheuttamista
päästöistä. Ensimmäinen
selvitys laaditaan kalenterivuodelta 2010. Selvitys on toimitettava
kultakin kalenterivuodelta seuraavan vuoden maaliskuun 31 päivään
mennessä Liikenteen turvallisuusvirastolle, joka toimittaa sen
edelleen Euroopan yhteisöjen komissiolle.
Ilma-aluksen käyttäjä vastaa siitä,
että 2 momentissa tarkoitetun selvityksen on todentanut 12 §:ssä tarkoitettu
hyväksytty todentaja. Ilma-alusten päästöt
ja tonnikilometrit sekä tarkkailujärjestelmän
luotettavuus, uskottavuus ja tarkkuus on todennettava.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi määrätä, että ilma-aluksen
käyttäjä ei saa jatkaa päästöoikeuksien
siirtämistä, jos ilma-aluksen käyttäjä ei
ole kunkin vuoden maaliskuun 31 päivään mennessä toimittanut
päästöselvitystä tai sitä ei ole
kyetty todentamaan edeltävän vuoden päästöjen
osalta tyydyttäväksi.
Edellä 1 momentissa tarkoitetusta suunnitelmasta ja
2 momentissa tarkoitetusta selvityksestä säädetään
tarkemmin liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa tarkempia määräyksiä tarkkailusuunnitelmien
ja vuotuisten päästöselvitysten laatimisesta
ja toimittamisesta sekä virheellisen tarkkailun vaikutuksesta
päästömäärän
arviointiin.
12 §
Todentaja
Ilma-aluksen käyttäjän on käytettävä 7 §:n 1 momentissa
ja 9 §:n 3 momentissa tarkoitetussa hakemuksessa ilmoitettujen
tonnikilometritietojen sekä 11 §:n 2 momentin
mukaisen selvityksen todentamisessa todentajaa, jolla on ilmailualan
tuntemusta. Liikenteen turvallisuusvirasto hyväksyy todentajan
noudattaen päästökauppalain (683/2004)
55 ja 55 a §:n säännöksiä.
Todentajan velvollisuuteen ilmoittaa toimintansa muutoksista, todentajan
hyväksymisen peruuttamiseen ja todentamistehtävien
suorittamiseen sovelletaan päästökauppalain
56—58 §:n säännöksiä.
Liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella säädetään
tarkemmin todentajan hyväksymismenettelystä, hyväksymisen
edellytysten arvioinnista sekä todentamistehtävien
suorittamisesta.
13 §
Todentajan lausunto
Todentaja laatii 11 §:n 2 momentin mukaisesta selvityksestä lausunnon,
jossa todetaan, onko selvitys tyydyttävä. Lausunnosta
tulee käydä ilmi todentamisen kannalta oleelliset
seikat. Päästöselvitys voidaan katsoa
tyydyttäväksi, jos se on laadittu 11 §:n
mukaisesti ja kokonaispäästöjä ei
todentajan mielestä ole ilmoitettu oleellisesti väärin.
Liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella säädetään
tarkemmin siitä, miten 11 §:n 1 momentissa tarkoitetut
suunnitelmat ja 11 §:n 2 momentissa tarkoitetut
raportit todennetaan.
14 §
Hanketoiminta
Ilma-aluksen käyttäjä voi käyttää vuonna 2012
hanketoiminnasta saatuja sertifioituja päästövähennyksiä ja
päästövähennysyksiköitä 15
prosenttiin saakka niistä päästöoikeuksista, jotka
ilma-alusten käyttäjien on palautettava 19 §:n
mukaisesti.
15 §
Kansallinen rekisteri
Edellä 2 §:n 2 momentissa tarkoitetuilla ilma-aluksen
käyttäjillä on päästöoikeustili
päästökauppalain 42 §:ssä tarkoitetussa
kansallisessa rekisterissä. Ilma-aluksen käyttäjän
päästöoikeustiliä käytetään
lentoliikenteen päästöoikeuksien kirjaamiseen,
säilyttämiseen, palauttamiseen, siirtämiseen,
mitätöimiseen ja poistamiseen sekä mitätöityjen
päästöoikeuksien korvaamiseen.
16 §
Lentoliikenteen päästöoikeuksien
vuosittainen määrääminen ja
kirjaaminen
Liikenteen turvallisuusvirasto määrää kullekin
ilma-aluksen käyttäjälle kyseisellä päästökauppakaudella
vuosittain maksutta jaettavien lentoliikenteen päästöoikeuksien
määrän jakamalla 6 §:n mukaisesti
määritellyn päästöoikeuksien
kokonaismäärän niiden vuosien määrällä,
joiden aikana ilma-aluksen käyttäjä harjoittaa
ilmailutoimintaa kyseessä olevalla päästökauppakaudella.
Energiamarkkinavirasto kirjaa kunkin vuoden helmikuun 28 päivään
mennessä kansallisessa rekisterissä olevalle ilma-aluksen
käyttäjän päästöoikeustilille
tälle kyseisenä vuonna maksutta jaettavien lentoliikenteen
päästöoikeuksien määrän.
Jos ilma-aluksen käyttäjän organisaatiolle myönnetty
lentotoimintalupa tai liikennelupa ei ole enää voimassa
tai jos ilma-aluksen käyttäjä on 25 §:n
1 momentin mukaisesti Euroopan yhteisöjen komission päätöksellä määrätty
toimintakieltoon taikka jos ilma-aluksen käyttäjä lopettaa
tämän lain soveltamisalaan kuuluvan ilmailutoiminnan,
Energiamarkkinavirasto ei saa luvan peruuttamisen tai toiminnan
lopettamisen jälkeen kirjata ilma-aluksen käyttäjän
päästöoikeustilille vuosittain
kirjattavia lentoliikenteen päästöoikeuksia.
Liikenteen turvallisuusvirasto ilmoittaa Energiamarkkinavirastolle
tässä momentissa mainituista peruutuksista ja
määräyksistä.
17 §
Lentoliikenteen päästöoikeuksien
kirjaaminen uudelle ilma-aluksen käyttäjälle
Energiamarkkinavirasto kirjaa vuosittain helmikuun 28 päivään
mennessä 8 §:n perusteella lasketun määrän
lentoliikenteen päästöoikeuksia sellaiselle
ilma-aluksen käyttäjälle, joka aloittaa
tämän lain soveltamisalaan kuuluvan lentoliikenteen
harjoittamisen 1 päivänä tammikuuta 2011
tai sen jälkeen eikä ole aikaisemmin hakenut 6 §:ssä tarkoitettuja
lentoliikenteen päästöoikeuksia.
Edellä 1 momentissa säädetty ei koske
ilma-aluksen käyttäjää, jonka
toiminta on kokonaan tai osittain jatkoa toisen ilma-aluksen käyttäjän aikaisemmin
harjoittamalle toiminnalle.
18 §
Lentoliikenteen päästöoikeuksien
kirjaaminen ilma-aluksen käyttäjän vaihtuessa
Ilma-aluksen käyttäjän vaihtuessa
uuden ilma-aluksen käyttäjän on ilmoitettava
vaihdoksesta Liikenteen turvallisuusvirastolle ja Energiamarkkinavirastolle,
joka kirjaa 16 §:n 2 momentin mukaisesti kyseistä vuotta
koskevat päästöoikeudet uuden ilma-aluksen
käyttäjän rekisterissä olevalle
päästöoikeustilille.
19 §
Velvoite palauttaa päästöoikeuksia
ja päästöoikeuksien mitätöiminen
Kunkin vuoden huhtikuun 30 päivään
mennessä kukin ilma-aluksen käyttäjä palauttaa
rekisteriin kustakin ilma-aluksesta edellisenä kalenterivuonna
aiheutuneita ja 11 §:n mukaisesti todennettuja kokonaispäästöjä vastaavan
määrän päästöoikeuksia.
Määräaikaan ei sovelleta säädettyjen
määräaikain laskemisesta annetun lain
(150/1930) 5 §:n säännöksiä.
Energiamarkkinaviraston on mitätöitävä palautetut
päästöoikeudet.
Ilma-aluksen käyttäjä voi käyttää 1
momentissa säädetyn velvoitteensa täyttämiseen
hanketoiminnoista saatuja sertifioituja päästövähennyksiä ja
päästövähennysyksiköitä.
Energiamarkkinavirasto huolehtii siitä, että palautetut sertifioidut
päästövähennykset ja päästövähennysyksiköt
mitätöidään.
Energiamarkkinavirasto huolehtii siitä, että ilma-alusten
käyttäjien palauttamat päästöoikeudet,
sertifioidut päästövähennykset
ja päästövähennysyksiköt
siirretään jäsenvaltioiden poistotileille
Kioton pöytäkirjan ensimmäisen velvoitekauden
osalta ainoastaan siltä osin kuin nämä päästöoikeudet,
sertifioidut päästövähennykset ja
päästövähennysyksiköt
vastaavat Suomen kansallisiin kokonaispäästömääriin
sisältyviä päästöjä.
20 §
Mitätöityjen päästöoikeuksien
korvaaminen
Energiamarkkinaviraston on kirjattava päästöoikeuksia
rekisterissä olevalle asianomaiselle tilille päästökauppakautta
2013—2020 ja sitä seuraavia päästökauppakausia
varten korvaamaan tilillä edelliseltä päästökauppakaudelta olevat
päästöoikeudet, joita ei ole käytetty 19 §:n
mukaisen palauttamisvelvollisuuden täyttämiseksi.
21 §
Tiedonsaanti- ja tarkastusoikeus
Liikenteen turvallisuusvirastolla ja Energiamarkkinavirastolla
on oikeus saada valvontaa ja tämän lain täytäntöönpanoa
varten välttämättömät
tiedot ilma-alusten käyttäjiltä sekä viranomaisten
toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999) säädetyn
salassapitovelvollisuuden estämättä todentajilta.
Liikenteen turvallisuusvirastolla ja Energiamarkkinavirastolla
on oikeus tämän lain ja sen nojalla annettujen
säännösten noudattamisen valvomiseksi
toimittaa tarkastus muualla kuin ilma-aluksen käyttäjän
pysyväisluonteiseen asumiseen käytetyissä tiloissa.
Ilma-aluksen käyttäjän on vaadittaessa
esitettävä tarkastusta toimittavalle viranomaiselle
tarkastusta varten ne asiakirjat ja tietojärjestelmässään
olevat tallenteet sekä järjestettävä pääsy
niihin laitteisiin ja laitteistoihin, joilla voi olla merkitystä tämän
lain tai sen nojalla annettujen säännösten
noudattamisen valvonnassa. Tarkastusta toimittavalla virkamiehellä on
oikeus ottaa maksutta jäljennöksiä tarkastettavista
asiakirjoista ja tulosteita tietojärjestelmissä olevista
tallenteista.
22 §
Hallintopakko
Liikenteen turvallisuusvirasto voi velvoittaa sen, joka rikkoo
tätä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä,
oikaisemaan laiminlyöntinsä tai muutoin täyttämään
velvollisuutensa. Velvoitteen tehosteeksi voidaan asettaa uhkasakko
tai uhka, että toiminta keskeytetään
osaksi tai kokonaan taikka tekemättä jätetty
toimenpide teetetään laiminlyöjän
kustannuksella.
Uhkasakkoon, keskeyttämisuhkaan ja teettämisuhkaan
sovelletaan, mitä uhkasakkolaissa (1113/1990)
säädetään.
23 §
Lentoliikenteen päästökaupparikkomus
Joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta
1) laiminlyö laatia 4 §:ssä tarkoitetun
tarkkailusuunnitelman tai sen hyväksyttämisen
Liikenteen turvallisuusvirastolla taikka laiminlyö 4 §:ssä tarkoitetun
selvityksen tai todentamisen,
2) ilmoittaa viranomaiselle vääriä tietoja,
3) käyttää päästövähennystä tai
päästövähennysyksikköä 14 §:n
vastaisesti tai
4) laiminlyö esittää 21 §:n
2 momentissa tarkoitetut asiakirjat ja tallenteet,
on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa
rangaistusta, lentoliikenteen päästökaupparikkomuksesta sakkoon.
Se, joka rikkoo tämän lain nojalla määrättyä uhkasakolla
tehostettua kieltoa tai määräystä, voidaan
jättää tuomitsematta rangaistukseen samasta
teosta.
24 §
Seuraamukset
Liikenteen turvallisuusvirasto julkistaa niiden ilma-alusten
käyttäjien nimet, jotka ovat rikkoneet tämän
lain vaatimuksia palauttaa riittävä määrä päästöoikeuksia.
Jollei ilma-aluksen käyttäjä kunkin
vuoden 30 päivään huhtikuuta mennessä palauta
edeltävän vuoden päästöjään
vastaavaa määrää päästöoikeuksia,
Liikenteen turvallisuusvirasto määrää ilma-aluksen
käyttäjän maksamaan valtiolle lentoliikenteen
päästöoikeuden ylitysmaksun. Maksu on
100 euroa kutakin sellaista aiheutunutta hiilidioksidiekvivalenttitonnia
kohti, jonka osalta ilma-aluksen käyttäjä ei
ole palauttanut päästöoikeuksia. Ylitysmaksun
täytäntöönpanoon sovelletaan
päästökauppalain 63 §:n säännöksiä.
Edellä 2 momentissa tarkoitetun lentoliikenteen päästöoikeuden
ylitysmaksun maksamisen lisäksi ilma-aluksen käyttäjän
on palautettava puuttuvia päästöoikeuksia
vastaava päästöoikeuksien määrä palauttaessaan
päästöoikeuksia seuraavan kalenterivuoden
osalta.
25 §
Toimintakielto
Jos ilma-aluksen käyttäjä ei
noudata tämän lain vaatimuksia ja jos vaatimusten
noudattamista ei ole pystytty varmistamaan 22—24 §:ssä tarkoitetuilla
toimenpiteillä, Liikenteen turvallisuusvirasto voi pyytää Euroopan
yhteisöjen komissiota päättämään
asianomaisen ilma-aluksen käyttäjän määräämisestä toimintakieltoon.
Liikenteen turvallisuusviraston on liitettävä pyyntöön
seuraavat tiedot:
1) todisteet siitä, ettei ilma-aluksen käyttäjä ole
täyttänyt tämän lain mukaisia
velvoitteitaan;
2) yksityiskohtaiset tiedot toteuttamistaan valvontatoimista;
3) perustelut yhteisön laajuiseen toimintakieltoon
määräämiselle; ja
4) ehdotus yhteisön laajuisen toimintakiellon soveltamisalaksi
ja mahdollisesti siihen sovellettaviksi ehdoiksi.
Liikenteen turvallisuusvirasto vastaa siitä, että Euroopan
yhteisöjen komission päätös
saatetaan Suomessa voimaan.
26 §
Viranomaisten maksulliset suoritteet
Liikenteen turvallisuusvirastolla ja Energiamarkkinavirastolla
on oikeus periä tämän lain mukaisen luvan,
ilmoituksen, hyväksymisen tai muun asian käsittelystä maksu.
Energiamarkkinavirastolla on lisäksi oikeus periä maksu
tehtävistä, jotka koskevat kansallisen rekisterin
tilien ylläpitoa.
Edellä 1 momentissa tarkoitetuista Liikenteen turvallisuusviraston
maksullisista suoritteista ja niistä perittävistä maksuista
säädetään tarkemmin liikenne-
ja viestintäministeriön asetuksella sekä Energiamarkkinaviraston
suoritteista ja niistä perittävistä maksuista
työ- ja elinkeinoministeriön asetuksella noudattaen,
mitä valtion maksuperustelaissa (150/1992) säädetään.
27 §
Muutoksenhaku Energiamarkkinaviraston ja Liikenteen turvallisuusviraston
päätökseen
Energiamarkkinaviraston tai Liikenteen turvallisuusviraston
tämän lain nojalla antamaan päätökseen
haetaan muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Edellä 1 momentissa mainittuja päätöksiä on muutoksenhausta
huolimatta noudatettava, jollei muutoksenhakuviranomainen
toisin päätä.
Energiamarkkinaviraston ja Liikenteen turvallisuusviraston julkisoikeudellisesta
suoritteesta määräämään
maksuun haetaan muutosta siten kuin valtion maksuperustelaissa säädetään.
28 §
Muutoksenhaku todentajan lausuntoon ja päätökseen
Todentajan lausuntoon saa hakea oikaisua todentajalta 14 päivän
kuluessa lausunnon tiedoksisaannista. Lausuntoon on liitettävä oikaisuvaatimusohjeet.
Todentajan oikaisumenettelyssä antamaan päätökseen
haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
29 §
Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20 .
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.