KIRJALLINEN KYSYMYS 1055/2009 vp
KK 1055/2009 vp - Paavo Arhinmäki /vas
Tarkistettu versio 2.0
Asevienti Israeliin
Eduskunnan puhemiehelle
EU:n ministerineuvosto, unionin tärkein lainsäätäjä ja
päätöksentekijä, on laatinut
poliittisesti sitovan säädöstön,
joka määrittää yksityiskohtaiset
ehdot EU:n jäsenmaiden aseviennille.
Vuodesta 2004 vuoteen 2007 Suomi oli toiseksi merkittävin
ohjusteknologian viejä Israeliin. Samoina vuosina Suomi
oli yhdeksänneksi merkittävin kaiken asemateriaalin
viejä Israeliin.
Aseviennin lisäksi Suomi on tukenut Israelin aseteollisuutta
tekemällä huomattavia hankintoja israelilaisilta
aseteollisuusjäteiltä. Vuosituhannen vaihtumisen
jälkeen Suomi on ostanut sotilaskäyttöön
tarkoitettua elektroniikkaa Israelista vähintään
38 miljoonalla eurolla ja keskipitkän matkan ohjuksia 37
miljoonalla eurolla.
EU-maista muun muassa Iso-Britannia on äänekkäästi
katkaissut asevientinsä Israeliin. Pohjoismaista Norja
kieltäytyi julkisesti jatkamasta yhteistyötä israelilaisen
asejätin Elbit Systemsin kanssa, sillä Elbit on
tuottanut valvontalaitteita Israelin Länsirannalle rakentamaan
muuriin, jonka Kansainvälinen tuomioistuin on todennut
laittomaksi.
Toisin kuin esimerkiksi Iso-Britannia ja Norja, Suomi on vielä Israelin
Gazaan tekemän hyökkäyksen jälkeenkin
päättänyt lisätä asekauppaansa
Israelin kanssa. Samoihin aikoihin, kun Norja katkaisi yhteistyönsä Elbitin
kanssa, päätti Suomi ostaa Elbitiltä sotilaskäyttöön
tarkoitettuja viestintäjärjestelmiä 17
miljoonalla eurolla. Tämän lisäksi suomalainen
aseteollisuuskonserni Patria on tehnyt tuotekehittelyä Elbitin kanssa.
Arvoltaan 37 miljoonan euron ohjushankinnat tehtiin vuorostaan
Rafael Advanced Defence Systems -nimiseltä israelilaisyhtiöltä,
jolla on muun muassa yhteyksiä maan ydinaseohjelmaan. Tällä hetkellä Suomi
huollattaa vuonna 2000 ja 2001 ostamiaan ohjuksia Rafaelilla Israelissa.
Rafael on Israelin armeijan tärkeimpiä asekaluston
lähteitä.
Asevientipolitiikallaan Suomi rikkoo EU:n määrittämiä asevientisäädöksiä.
Edellä olevan perusteella ja
eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään
viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan
kysymyksen:
Antaako Suomen hallitus tämän poliittisesti
kestämättömän asekaupan Israeliin
jatkua?
Helsingissä 15 päivänä joulukuuta
2009
Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksen
27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies,
olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja
Paavo Arhinmäen /vas näin kuuluvan kirjallisen
kysymyksen KK 1055/2009 vp:
Antaako Suomen hallitus tämän poliittisesti
kestämättömän asekaupan Israeliin
jatkua?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Puolustusmateriaalihankinnoissa tarjouspyyntöjä suunnataan
kansainvälisille markkinoille, koska kotimainen puolustustarviketeollisuus
ei valmista täysimääräisesti
kaikkea tarvittavaa puolustusmateriaalia. Hankinnat suoritetaan
tarjouskilpailun, testien, valintaprosessien ja käytävien neuvotteluiden
perusteella tavoitteena kulloiseenkin tarkoitukseensa puolustusvoimille
parhaiten sopivat ja kokonaisedulliset hankinnat. Jos yksittäiseen
hankintaan sisältyy ulko- ja turvallisuuspoliittisia näkökohtia,
asiaa voidaan tarpeen vaatiessa valmisteluvaiheessa käsitellä valtioneuvoston
ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa. Hankintojen valmistelussa
on tarvittaessa kuultu myös ulkoasiainministeriötä.
Puolustusministeriön tavoitteena on kehittyvän
eurooppalaisen kriisinhallintakyvyn ja kansainvälisen materiaalialan
yhteistyön myötä jatkossa yhä enemmän
pyrkiä suuntaamaan hankintojaan tärkeimmille yhteistyökumppaneille
Euroopan unionin alueelle, Pohjoismaihin ja Yhdysvaltoihin. Osa
Suomen puolustusvoimien hankinnoista on ollut sellaisilta eurooppalaisilta yrityksiltä,
joiden merkittävänä alihankkijana ja teknologisena
osaajana on ollut israelilaisia yrityksiä. Tällaisia
hankintoja ovat tehneet myös muut eurooppalaiset maat.
Israelin puolustusteollisuudella on korkeatasoista osaamista.
Tästä syystä hankintojen kilpailutustilanteessa
voidaan päätyä israelilaista alkuperää oleviin
tuotteisiin. Israeliin ei kohdistu YK:n, EU:n tai muun kansainvälisen
organisaation asettamaa pakotetta, joka estäisi hankinnat
Israelista.
Hankintayhteistyö on edellyttänyt myös
puolustustarvikkeiden maastavientiä. Puolustusministeriö vastaa
puolustustarvikkeiden maastavientilupien myöntämisestä.
Viennit EU-, ETA- ja OECD-maiden ulkopuolisiin maihin, kuten Israeliin,
edellyttävät ulko- ja turvallisuuspoliittisen
lausunnon ulkoasiainministeriöltä. Israeliin ei
kuitenkaan kohdistu YK:n, EU:n tai muun kansainvälisen
organisaation asettamaa asevientikieltoa.
Suomi noudattaa tiukasti EU:n asevientiä koskevaa yhteistä kantaa
vientilupien myöntämisessä. Suomi on
noudattanut erityistä harkintaa ja varovaisuutta Israeliin
kohdistuvien vientilupien harkinnassa. Vientilupien osalta käytetään
tapauskohtaista harkintaa. Linja ei ole muuttunut ja sitä on
noudatettu jo edellisten hallitusten aikana.
Suomen korkean sijoituksen puolustusmateriaalin viejänä Amnestyn
raportissa (Amnesty International Fuelling conflict: Foreign arms supplies
to Israel/Gaza) selittää se, että Suomi
on myöntänyt tilapäisiä vientilupia
Israeliin. Näissä vienneissä tuotteet
eivät jää pysyvästi Israeliin. Amnestyn
raportin tiedot perustunevat tullin tilastoihin, joista ei käy
ilmi, mikä on tuotteiden lopullinen kohdemaa ja loppukäyttö.
Puolustusministeriö julkaisee vuosittain viralliset vientitilastot.
Myönnetyt tilapäiset vientiluvat koskevat panssarintorjunta-
ja rannikko-ohjusten hankintaan liittyvää teollista
yhteistyötä ja suomalaisen alihankkijan osuutta
siinä. Panssarintorjuntaohjukset hankittiin saksalaiselta
Rheinmetall Gmbh:lta (nykyinen Eurospike GmbH), jossa alihankkijana
on Rafael Advanced Defence Systems. Vastakauppavelvoitteiden myötä Suomesta
on toimitettu komponentteja Israeliin, jossa ne kootaan osaksi suurempaa
kokonaisuutta ja toimitetaan edelleen loppukäyttäjille
EU-maihin. Tuotteet eivät siis jää Israeliin.
Viestijärjestelmien hankinnat ovat puolestaan kenttäradioiden
jatkohankintoja. Radiot toimitettiin alun perin tanskalaisen Terma
A/S:n ja Tadiran Communications Ltd:n yhteistyönä.
Tadiran Communications Ltd on yritysjärjestelyjen seurauksena
muuttunut Elbit Systems Land and C4I — Tadiraniksi.
Viime vuosina Suomi on myöntänyt pysyviä vientilupia
Israeliin vain pienille määrille teleskooppimastoja
viestintäkäyttöön. Lisäksi
Suomen puolustusvoimat on huoltanut omaa kalustoaan Israelissa.
Nämä tuotteet palautuvat Suomen puolustusvoimien
käyttöön.
Helsingissä 31 päivänä joulukuuta
2009
Puolustusministeri Jyri Häkämies
Till
riksdagens talman
I det syfte som anges i 27 § i
riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister
som saken gäller översänt följande
skriftliga spörsmål SS 1055/2009 rd undertecknat
av riksdagsledamot Paavo Arhinmäki /vänst:
Låter Finlands regering denna politiskt ohållbara
vapenhandel med Israel fortgå?
Som svar på detta spörsmål
anför jag följande:
Vid försvarsmaterielupphandling riktas anbudsbegäran
till den internationella marknaden, eftersom den inhemska försvarsmaterielindustrin
inte i full skala tillverkar all försvarsmateriel som behövs.
Upphandlingen görs på basis av anbudstävlan,
tester, urvalsprocesser och förhandlingar, och målet är
att för varje syfte få den upphandling som är
bäst lämpad för försvarsmakten
och förmånlig med tanke på helheten.
Om det i en enskild upphandling ingår utrikes- och säkerhetspolitiska
aspekter, kan ärendet när så krävs
i beredningsfasen behandlas i statsrådets utrikes- och säkerhetspolitiska
utskott. Vid behov har också utrikesministeriet hörts
vid beredningen av en upphandling.
Försvarsministeriet har som mål att i och
med den europeiska krishanteringskapaciteten som är stadd
i utveckling och samarbetet inom den internationella materielsektorn
i fortsättningen allt mera eftersträva att inrikta
sin upphandling på de viktigaste samarbetsparterna inom
Europeiska unionen, Norden och Förenta staterna. En del
av den finska försvarsmaktens upphandling har skett hos
sådana europeiska företag, som har haft israeliska
företag som betydande underleverantörer och teknikkunniga.
Också andra europeiska länder har gjort sådan
upphandling. Den israeliska försvarsindustrin har kunnande
på hög nivå. Av denna orsak kan man i
en situation där upphandling konkurrensutsätts
stanna för produkter av israeliskt ursprung. För
Israel gäller inga sanktioner utfärdade av FN,
EU eller någon annan internationell organisation, vilka
skulle hindra upphandling hos Israel.
Upphandlingssamarbetet har också förutsatt export
av försvarsmateriel. Försvarsministeriet svarar
för beviljandet av exporttillstånd för
försvarsmateriel. För export till länder
som står utanför EU-, EES- och OECD-länderna,
såsom Israel, förutsätts ett utrikes-
och säkerhetspolitiskt utlåtande av utrikesministeriet.
I fråga om Israel gäller dock inget vapenexportförbud
utfärdat av FN, EU eller någon annan internationell
organisation.
Finland följer noga EU:s gemensamma ståndpunkt
om vapenexport vid beviljandet av exporttillstånd. Finland
har iakttagit särskilt övervägande och
särskild försiktighet vid övervägandet
av exporttillstånd som gäller Israel. Exporttillstånden övervägs
från fall till fall. Linjen har inte ändrats och
den följdes redan under föregående regerings
tid.
Finlands placering högt upp på listan över
försvarsmaterielexportörer i Amnestys rapport (Amnesty
International Fuelling conflict: Foreign arms supplies to Israel/Gaza)
förklaras av att Finland har beviljat tillfälliga
exporttillstånd till Israel. Vid sådan export
stannar produkterna inte i Israel. Uppgifterna i Amnestys rapport
torde grunda sig på tullens statistik, av vilken produkternas
slutliga målland och slutanvändning inte framgår.
Försvarsministeriet publicerar årligen officiell
exportstatistik.
De beviljade tillfälliga exporttillstånden
gäller industriellt samarbete med anknytning till upphandling
av pansarvärns- och kustrobotar och den finska underleverantörens
andel i detta. Pansarvärnsrobotarna anskaffades av tyska
Rheinmetall GmbH (nuvarande Eurospike GmbH), där Rafael
Advanced Defence Systems är underleverantör. I
och med skyldigheterna till motköp har från Finland
levererats komponenter till Israel, där de monteras som
en del av en större helhet och levereras vidare till slutanvändarna
som är EU-länder. Produkterna stannar alltså inte
i Israel.
Upphandlingen av signalsystem utgörs igen av fortsatt
upphandling gällande fältradior. Radiorna levererades
ursprungligen som ett samarbete mellan danska Terma A/S
och Tadiran Communications Ltd. Som en följd av företagsarrangemang
har Tadiran Communications Ltd blivit Elbit Systems Land and C4I-Tadiran.
Under de senaste åren har Finland beviljat bestående
exporttillstånd till Israel endast för ett litet
antal teleskopmaster för signalbruk. Dessutom har den finska
försvarsmakten underhållit sin egen materiel i
Israel. Dessa produkter återgår i finska försvarsmaktens
bruk.
Helsingfors den 31 december
2009
Försvarsminister Jyri Häkämies