Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Arvonlisäverolain (1501/1993) mukaan veroa suoritetaan periaatteessa kaikesta liiketoiminnan muodossa tapahtuvasta tavaroiden ja palvelujen myynnistä. Verotus- ja oikeuskäytännössä liiketoiminnan muodossa tapahtuvana pidetään ansiotarkoituksessa tapahtuvaa, jatkuvaa, ulospäin suuntautuvaa ja itsenäistä toimintaa, johon sisältyy tavanomainen yrittäjäriski.

Arvonlisäverolain 27 §:n mukaan veroa ei suoriteta kiinteistön myynnistä eikä maanvuokraoikeuden, huoneenvuokraoikeuden, rasiteoikeuden tai muun niihin verrattavan kiinteistöön kohdistuvan oikeuden luovuttamisesta. Lain 30 §:n mukaan kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisesta suoritetaan 27 §:stä poiketen veroa, jos luovuttaja hakeutuu tästä toiminnasta verovelvolliseksi. Verovelvollisuus koskee vain hakemuksessa mainittua kiinteistöä tai sen osaa. Verovelvollisuus edellyttää, että kiinteistöä käytetään jatkuvasti vähennykseen oikeuttavaan toimintaan.

Lain 102 §:n mukaan verovelvollinen saa vähentää verollista liiketoimintaa varten toiselta verovelvolliselta ostamastaan tavarasta tai palvelusta suoritettavan veron. Verotuskäytännön mukaan yksityistien ylläpitoon velvolliset tiekunnat eivät harjoita arvonlisäverolaissa tarkoitettua verollista liiketoimintaa. Tämän vuoksi tiekunnilla ei ole oikeutta vähentää toimintaansa varten tehtyihin hankintoihin sisältyvää arvonlisäveroa. Tiekunnat rinnastetaan arvonlisäverotuksessa lopulliseen kuluttajaan ja tiekunta joutuu hankkimaan toiminnassaan käyttämänsä hyödykkeet verollisina. Tiekuntien toimintaa ei myöskään ole pidetty sellaisena kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisena, josta voitaisiin hakeutua verovelvolliseksi.

Arvonlisäverotuksessa sovellettavan veropohjan laajuudesta on säädetty Suomea sitovasti yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetussa neuvoston direktiivissä (2006/112/EY). Yksityistiekuntien harjoittaman tienpidon osalta omaksuttu arvonlisäverolain tulkintakäytäntö ei hallituksen käsityksen mukaan poikkea direktiivin sääntelystä eikä sen soveltamiskäytännöstä. Suomi ei voi kansallisin päätöksin supistaa direktiivin mukaista veropohjaa.

Yksityisteiden tiekuntien avustaminen on yksinkertaisempaa ja tarkoituksenmukaisempaa toteuttaa muiden jo käytössä olevien järjestelyjen kuin arvonlisäverotuksen avulla. Kunnat avustavat alueillaan olevia yksityistiekuntia. Valtion talousarviossa on liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalle myönnetty määrärahaa yksityisten teiden kunnossapidon ja parantamisen avustamiseen.

Hallituksen näkemyksen mukaan yksityisteiden tiekuntien arvonlisäverokohtelua ei ole tarvetta muuttaa.

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Enligt mervärdesskattelagen (1501/1993) betalas skatten i princip på all rörelsemässig försäljning av varor och tjänster. I beskattnings- och rättspraxis betraktas detta som fortlöpande, utåtriktad och självständig verksamhet som bedrivs i inkomstsyfte och som omfattar en sedvanlig företagarrisk.

I enlighet med 27 § i mervärdesskattelagen betalas inte skatt på försäljning av fastigheter eller på överlåtelse av arrenderätt, hyresrätt, servitutsrätt eller någon annan motsvarande rättighet som gäller en fastighet. Enligt 30 § i lagen betalas skatt för överlåtelse av nyttjanderätten till en fastighet med avvikelse från 27 §, om överlåtaren ansöker om att bli skattskyldig för denna verksamhet. Skattskyldigheten gäller endast den fastighet eller den del av en fastighet som nämns i ansökan. Skattskyldigheten förutsätter att fastigheten fortlöpande används för verksamhet som berättigar till avdrag.

I enlighet med 102 § i lagen får den skattskyldige för skattepliktig rörelse dra av skatten på en vara eller tjänst som den skattskyldige köper av en annan skattskyldig. Enligt beskattningspraxis idkar inte sådana väglag som är skyldiga att underhålla enskilda vägar sådan skattepliktig verksamhet som avses i mervärdesskattelagen. På grund av detta har väglag inte rätt att dra av mervärdesskatt som ingår i deras verksamhetsrelaterade anskaffningar. Vid mervärdesbeskattningen likställs väglag med slutkonsumenten och väglag är tvungna att skaffa verksamhetsrelaterade nyttigheter som skattepliktiga. Väglagens verksamhet betraktas heller inte som sådan överlåtelse av nyttjanderätt till en fastighet, på grundval av vilken man kunde registrera sig som mervärdesskatteskyldig.

I rådets direktiv (2006/112/EG) om ett gemensamt system för mervärdesskatt föreskrivs om omfattningen av den skattebas som tillämpas vid mervärdesbeskattningen. Finland har förbundit sig till dessa bestämmelser. Den tolkningspraxis av mervärdesskattelagen som antagits för sådan väghållning som utförs av väglag för enskilda vägar avviker inte enligt regeringens uppfattning från direktivets bestämmelser eller deras tillämpningspraxis. Finland kan inte genom nationella beslut inskränka den skattebas som avses i direktivet.

Det är enklare och mer ändamålsenligt att stödja väglag för enskilda vägar med hjälp av andra, redan befintliga arrangemang än genom mervärdesbeskattning. Kommunerna stöder sådana väglag för enskilda vägar som är verksamma i deras region. I statsbudgeten har kommunikationsministeriets förvaltningsområde beviljats anslag för att ge stöd till underhåll och förbättring av enskilda vägar.

Enligt regeringen finns det inget behov av att ändra mervärdesskattebehandlingen av väglag för enskilda vägar.