Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 37 §:n mukaan ammatillisessa peruskoulutuksessa opetus on opiskelijalle maksutonta. Laissa ei ole täsmennetty tarkemmin sitä, mitä maksuttomalla opetuksella tarkoitetaan. Myös näyttötutkintona suoritettavaan ammatilliseen perustutkintoon valmistavassa koulutuksessa opetus on opiskelijalle maksutonta.

Maksuttoman opetuksen katsotaan sisältävän varsinaisen opetuksen ja siihen välittömästi liittyvät oheistoiminnat, kuten ohjauksen, kokeiden, myös uusintakokeiden, arvioinnin ja todistusten maksuttomuuden opiskelun aikana.

Yksityisopiskelijalta voidaan ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 37 §:n mukaan periä maksuja. Yksityisopiskelijalla tarkoitetaan opiskelijaa, joka pääasiallisesti osallistuu vain kokeisiin, joissa hän osoittaa saavuttaneensa itse opiskelemalla tutkinnon tai sen osan edellyttämät tiedot. Erityisestä syystä opetus- ja kulttuuriministeriö voi antaa luvan periä opiskelijoilta maksuja muissakin tilanteissa. Tällaisia lupia ei ole haettu eikä näin ollen myöskään myönnetty.

Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 47 §:n mukaan opetusministeriö päättää opiskelijoilta perittävien maksujen perusteista soveltuvin osin sen mukaan kuin valtion maksuperustelaissa (150/1992) julkisoikeudellisista suoritteista perittävistä maksuista säädetään.

Opetusministeriö on selkeyttänyt maksuttoman opetuksen määrittelyä antamallaan asetuksella (opetusministeriön asetus eräiden oppilailta ja opiskelijoilta perittävien maksujen perusteista 19.12.2001/1323) sekä asetukseen liittyvillä kannanotoilla ja ratkaisuilla.

Maksuperusteasetuksen 6 §:n mukaan maksuttomaan opetukseen eivät sisälly oppikirjat ja muut henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetut oppimateriaalit. Koulutuksen järjestäjä voi välittää opiskelijoiden käyttöön erilaisia oppimateriaaleja ja tarvikkeita, jotka eivät kuulu maksuttomaan opetukseen. Koulutuksen järjestäjä ei voi velvoittaa opiskelijaa hankkimaan näitä koulutuksen järjestäjältä, vaan opiskelija voi hankkia niitä muualtakin. Opiskelija on kuitenkin velvollinen hankkimaan koulutuksen järjestäjän kautta sellaisen oppimateriaalin, jota ei ole muutoin saatavissa. Koulutuksen järjestäjä voi periä opiskelijoilta maksuja silloin, kun opiskelijalle annetaan opiskelun edellyttämiä oppikirjoja tai muita henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettuja oppimateriaaleja taikka henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettuja työvälineitä, koneita, laitteita, materiaaleja ja muita tarvikkeita, jotka koulutuksen jälkeen jäävät opiskelijoille. Koulutuksen järjestäjä voi periä tällaisista materiaaleista ja tarvikkeista enintään niiden hankinta- ja tuotantokustannusten mukaisen maksun.

Opiskelijoilta ei voida periä pakollisia oppimateriaalimaksuja tai palvelumaksuja elleivät he käytä maksun perusteena olevaa materiaalia tai palvelua. Opiskelijoilta ei voida myöskään yhteisvastuullisesti periä maksua kadonneista opetuksen järjestämisen edellyttämistä työvälineistä tai materiaaleista. Maksuja voidaan periä vain materiaalin tai palvelun todellisilta käyttäjiltä tai työvälineen tai materiaalin hävittäneeltä. Opiskelijoille on selkeästi ilmoitettava, mistä maksu peritään ja millä perusteella se muodostuu.

Kainuun maakuntayhtymä ei voi periä opiskelijoilta kiinteitä oppimateriaali- tai palvelumaksuja vastoin edellä kuvattua ohjeistusta. Kuvatut maakuntayhtymän perimät maksut ovat maksuperusteasetuksen vastaisia. Lisäksi opiskelijoilla on oikeus hankkia tarvittavat oppimateriaalit myös muutoin kuin koulutuksen järjestäjän kautta.

Opetuksen maksuttomuuden määritteleminen yksiselitteisesti on jossain määrin ongelmallista ammatillisen koulutuksen monimuotoisuuden vuoksi. Opetusministeriö on lähettänyt 22.10.2008 kaikille ammatillisen koulutuksen järjestäjille maksuihin liittyvän ohjekirjeen. Kirje valmisteltiin yhteistyössä opiskelijajärjestöjen kanssa. Opetus- ja kulttuuriministeriö katsoo, että asian johdosta ei ole tarpeen ryhtyä tässä vaiheessa laajempiin uusiin toimenpiteisiin. Opetus- ja kulttuuriministeriö selvittää Kainuun maakuntayhtymän käytännöt liittyen oppimateriaalimaksujen perimiseen.

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Enligt 37 § i lagen om yrkesutbildning är undervisningen avgiftsfri för studerandena inom den grundläggande yrkesutbildningen. Det preciseras inte närmare i lagen vad som avses med en avgiftsfri undervisning. Undervisningen är likaså avgiftsfri för studerande i utbildning som förbereder för yrkesinriktad grundexamen som avläggs genom en fristående examen.

Den avgiftsfria undervisningen anses innehålla egentlig undervisning och direkt kringverksamhet, bland annat handledning, prov, omtagning av prov, bedömning och betyg under studietiden.

Av privatstuderande kan avgifter tas ut enligt 37 § i lagen om yrkesutbildning. Med privatstuderande avses studerande som i huvudsak endast deltar i prov, vid vilka de visar att de genom självstudier skaffat sig de kunskaper som krävs i en examen eller del av examen. Undervisnings- och kulturministeriet kan av särskilda skäl ge tillstånd för avgifter av studerande också under andra förhållande. Sådana tillstånd har inte begärts och således inte heller beviljats.

Enligt 47 § i lagen om yrkesutbildning bestämmer undervisnings- och kulturministeriet om grunderna för avgifter som tas ut av de studerande i tillämpliga delar enligt vad som bestäms om offentligrättsliga prestationer i lagen om grunderna för avgifter till staten (150/1992).

Undervisningsministeriet har klargjort definitionen av avgiftsfri undervisning genom förordning (undervisningsministeriets förordning om grunderna för vissa avgifter som tas ut av elever och studerande 19.12.2001/1323) samt de ställningstaganden och avgöranden som anknyter till förordningen.

Enligt 6 § i förordningen om grunderna för avgifter till staten ingår inte läroböcker och andra läromedel som är avsedda för personligt bruk i den avgiftsfria undervisningen. Utbildningsanordnaren kan till studerandena förmedla olika läromedel och utrustning som inte ingår i den avgiftsfria undervisningen. Utbildningsanordnaren kan inte tvinga studeranden att skaffa dessa av utbildningsanordnaren, utan studeranden kan skaffa det även på annat håll. Studeranden är emellertid skyldig att via utbildningsanordnaren skaffa sådana läromedel som inte kan fås på annat håll. Utbildningsanordnaren får ta ut avgifter av studerandena om dessa för sitt personliga bruk får läroböcker eller andra läromedel som behövs i studierna eller arbetsredskap, maskiner, anordningar, materiel och andra förnödenheter som efter utbildningen blir i studerandenas ägo. Utbildningsanordnaren kan för materiel och förnödenheter av detta slag ta ut en avgift som motsvarar högst anskaffnings- eller produktionskostnaden.

Det kan inte krävas att studerande betalar obligatoriska läromedelsavgifter eller serviceavgifter om de inte använder det material eller de tjänster som ligger till grund för avgiften. Det kan inte heller krävas att studerande solidariskt betalar för försvunna arbetsredskap eller materiel som ska finnas i undervisningen. Avgifter får krävas endast av användare som faktiskt använder materiel eller tjänster eller som orsakat förlust av arbetsredskap eller materiel. Studerandena ska tydligt underrättas om skälet till en avgift och hur den uppstått.

Samkommunen för landskapet Kajanaland kan inte ta ut fasta läromedels- eller serviceavgifter av studerandena i strid med anvisningarna ovan. De i spörsmålet beskrivna avgifter som samkommunen för landskapet tagit ut strider mot förordningen om grunderna för avgifter. Dessutom har studerandena rätt att skaffa de läromedel som behövs även på annat sätt än via utbildningsanordnaren.

Det är i någon mån problematiskt att entydigt definiera avgiftsfriheten för undervisningen på grund av att yrkesutbildningen är så mångfasetterad. Undervisningsministeriet har den 22 oktober 2008 till alla yrkesutbildningsanordnare skickat ett cirkulär om avgifter. Cirkuläret bereddes i samarbete med studentorganisationerna. Undervisnings- och kulturministeriet anser att det med anledning av ärendet inte är nödvändigt att vidta nya, mer omfattande åtgärder i detta skede. Undervisnings- och kulturministeriet utreder samkommunen för landskapet Kajanalands praxis gällande uttagning av läromedelsavgifter.