LAKIALOITE 41/2014
vp
LA 41/2014
vp - Lauri Heikkilä /ps ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki tuloverolain muuttamisesta
Eduskunnalle
Yli 20 vuotta vanhassa tuloverolaissa (1535/1992)
ei säädetä omaishoidon tukeen liittyvästä verotuksesta.
Tämän vuoksi omaishoidon tuki (937/2005)
katsotaan ansiotuloksi ja sitä verotetaan tuloverotuksessa.
Lakialoitteessa esitetään, että tuloverolakiin
lisätään uusi pykälä,
jonka perusteella omaishoidon tuki määritetään
verovapaaksi 1.3.2015 lähtien.
Omaishoidon tarve lisääntyy tulevaisuudessa väestön
vanhenemisen ja taloudellisten realiteettien vuoksi. Eri arvioiden
mukaan omaishoito säästää kuntien
hoitomenoja vuosittain yli 2 miljardia euroa. Kuntiin kohdistuu
kustannuspaineita etenkin huoltosuhteen heikkenemisen vuoksi. Omaishoito
on äärimmäisen tärkeää myös
kunnille. Kelan mukaan omaishoito säästää keskimäärin
20 000 euroa vuodessa henkilöä kohden.
Kasvava vanhusväestön määrä ja
julkisen talouden kestävyysvaje aiheuttavat kunnille paineita
kohdentaa hoivapalveluja entistä tarkemmin. Jos kunnat
rajoittavat palvelujen saantia, omaisten hoitovastuu kasvaa. Omaishoito
on omaisille raskasta niin henkisesti kuin fyysisestikin, mutta
usein ainoa vaihtoehto riittävän hoidon saamiseksi.
Valitettavasti yhteiskunnan osallistuminen omaishoitoon on hyvin
rajallista.
Kelan tutkimuksen mukaan palvelumenoissa saavutetun säästön
perusteella olisi taloudellisesti kestävää maksaa
tukea nykyistä useammalle omaistaan hoitavalle. Omaishoidon
tuki on kokonaisuudessaan minimaalinen korvaus tärkeästä työstä.
Kolme vapaapäivää kuukaudessa on myös
minimaalinen korvaus raskaasta työstä. Omaishoitoon
kuuluva hoitopalkkio on tällä hetkellä veronalaista
ansiotuloa, vaikka omaisten hoitamista on vaikea nähdä minkäänlaiseen
ansioon tähtäävänä toimena.
Yli 70-vuotiaiden sosiaali- ja terveyspalveluista aiheutuvat menot olisivat
kaksinkertaiset nykyiseen nähden ilman omaishoitajia.
Veronalaista ansiotuloa on muun ohessa työsuhteen perusteella
saatu palkka ja siihen rinnastettava tulo, eläke sekä tällaisen
tulon sijaan saatu etuus tai korvaus (tuloverolain 61 §).
Kaikki korvaukset ja edut eivät kuitenkaan ole veronalaista
tuloa. Omaishoidon tuki on muutettava verottomaksi tuloksi, koska
sitä ei pitäisi lukea ansiotuloon rinnastettavaksi
hyödyksi.
Vanhuspalvelulaitoksiin kohdistuvat tiukat henkilöstömitoitukset
ja säästöpaineet voivat johtaa vanhusten
avohoidon vähentymiseen kunnassa. Laitoshoito on kunnalle
kallista. Avopalveluja, kuten koti ja omaishoitoa, pitäisi
kehittää siten, että ikäihminen
voisi halutessaan asua kotona mahdollisimman pitkään.
Väestön ikääntyminen aiheuttaa
kasvavan tarpeen vanhuspalveluiden toteuttamiselle, eikä kaikkia
ihmisiä ole yksinkertaisesti varaa tai tarkoituksenmukaista
hoitaa kunnallisella laitoshoidolla. Omaishoidon tuen muuttaminen
verovapaaksi helpottaisi monen omaishoitajan toimintaa eli inhimillisen
hoivan tarjoamista lähiomaisilleen. Omaishoidon tuen vähimmäismäärä ei
ole missään suhteessa kuntien ja valtion nauttimaan säästöön
ja etuun.
Omaishoidon tuesta perittävä tulovero on jäänne
menneisyydestä. Olisi yhteiskunnalle kokonaistaloudellinen
ja inhimillinen arvo, että kiinnostus omaishoitoa kohtaan
pysyisi edes entisenä ja edellytykset omaishoitoon paranisivat. Kotona
asumisen ja hoitamisen edellytykset on päivitettävä vastaamaan
kasvavaa kysyntää, kun tulevaisuudessa varaudutaan
entistä suurempaan vanhusväestön määrään.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
tuloverolain muuttamisesta
Eduskunnan päätökse mukaisesti
lisätään tuloverolakiin
(1535/1992) uusi 77 a § seuraavasti:
77 a §
Omaishoidon tuki
Veronalaiseksi tuloksi ei katsota omaishoidon tuesta annetussa
laissa (937/2005) tarkoitettua omaishoitajalle
annettavaa hoitopalkkiota.
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 9 päivänä syyskuuta
2014
- Lauri Heikkilä /ps
- Olli Immonen /ps
- Maria Lohela /ps
- Anssi Joutsenlahti /ps
- Pentti Kettunen /ps
- Kimmo Kivelä /ps
- Osmo Kokko /ps
- Laila Koskela /ps
- Anne Louhelainen /ps
- Pirkko Mattila /ps
- Lea Mäkipää /ps
- Martti Mölsä /ps
- Mika Niikko /ps
- Pentti Oinonen /ps
- Juho Eerola /ps
- Ritva Elomaa /ps
- Teuvo Hakkarainen /ps
- Jari Lindström /ps
- Esko Kiviranta /kesk
- Reijo Tossavainen /ps
- Kaj Turunen /ps
- Kauko Tuupainen /ps
- Juha Väätäinen /ps
- Pietari Jääskeläinen /ps
- Ari Jalonen /ps
- Timo Soini /ps
- Vesa-Matti Saarakkala /ps
- Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
- Mika Raatikainen /ps
- Reijo Hongisto /ps
- Katja Hänninen /vas