LAKIALOITE 64/2004
vp
LA 64/2004
vp - Lauri Kähkönen /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki sotilasavustuslain muuttamisesta
Eduskunnalle
Lakialoitteessa ehdotetaan, että sotilasavustusta hakevan
tai tämän perheenjäsenen varat eivät vaikuttaisi
sotilasavustuksen myöntämiseen tai määrään.
Sotilasavustusta maksetaan asevelvollisuuden ajalta asevelvolliselle
ja/tai tämän perheenjäsenille,
mikäli palvelus on heikentänyt avustuksen hakijan
toimeentulomahdollisuuksia ja hän on avustuksen tarpeessa.
Sotilasavustusta saa reilut 11 000 taloutta vuosittain.
Tyypillinen sotilasavustuksen saaja on 20—25-vuotias varusmies.
Vuonna 2003 sotilasavustusta maksettiin keskimäärin
277 euroa kuukaudessa. Vuonna 2003 sotilasavustusta maksettiin 13,1
miljoonaa euroa, josta asumisavustuksen osuus oli yli 86 prosenttia.
Sotilasavustuslain 11 §:ssä säädetään
sotilasavustuksesta päätettäessä huomioon
otettavista tuloista ja varoista. Lain 2 momentin mukaan sotilasavustuksen
saamiseen ja määrään eivät vaikuta
sellaiset varat, jotka eivät ole käytettävissä avustusta
myönnettäessä, olosuhteisiin nähden
pienehköt säästöt, omassa käytössä oleva
asunto tai jatkuvan toimeentulon turvaamiseksi tarpeelliset työvälineet. Edellä kerrotut
säännökset varojen huomioon ottamisesta
ovat johtaneet erilaisiin tulkintoihin sekä Kansaneläkelaitoksessa
että muutoksenhakuviranomaisissa, ja tilanne on kansalaisten
yhdenvertaisuuden kannalta epätyydyttävä.
Tilanteen selkiyttämiseksi Kansaneläkelaitos on
antanut uudet tulkintaohjeet paikallistoimistoille. Vuoden 2004
alusta sovelletun ohjeen mukaan säästöjä pidetään
pienehköinä, ellei asevelvollisen ja avustukseen
oikeutettujen omaisten säästöjen yhteismäärä ylitä verojen
vähentämisen jälkeen noin 3 000:tta
euroa perheenjäsentä kohden.
Asevelvollisuuslain mukaan isänmaan ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen
puolustukseksi on jokainen Suomen mies asevelvollinen. Asevelvollisten
palvelusaika on vähintään 180 päivää, mutta
erityistehtävissä 270 tai 362 päivää.
Kyse on siis miesten kansalaisvelvollisuudesta. Naisilla on mahdollisuus
osallistua vapaaehtoiseen palvelukseen ja miehillä on mahdollisuus
uskonnollisista tai eettisistä omantunnon syistä vapautua
asevelvollisuuslain mukaisesta palveluksesta ja osallistua siviilipalvelukseen.
Kaikissa näissä tilanteissa on mahdollisuus hakea
sotilasavustuslain mukaista avustusta. On tärkeää,
että asevelvollisuuden, siviilipalveluksen tai vapaaehtoisen
palveluksen suorittaminen ei johda palvelukseen osallistujan tai
tämän perheen taloudellisiin vaikeuksiin.
Varojen ottaminen huomioon sotilasavustuksesta päätettäessä johtaa
yksittäisissä tilanteissa kohtuuttomuuksiin. Nykysäännösten
perusteella sotilasavustusta ei voi saada, jos on saanut esimerkiksi
3 500 euron perinnön, vaan asevelvollisen on käytettävä asumiskulujen
kattamiseen ja toimeentulon turvaamiseen tätä perintörahaa. Ottaen
huomioon asevelvollisuuden erityisluonne ja palvelusajan lyhytaikaisuus,
tätä ei voi pitää asevelvollisen
kannalta hyvänä ratkaisuna.
Näillä perusteilla lakialoitteessa ehdotetaan, että kumotaan
sotilasavustuslain 11 §:n 2 momentti ja poistetaan
3 §:n 1 momentin 1 kohdan lopusta
sanat "tai varoista" sekä poistetaan 11 §:n
otsikosta sanat "ja varat".
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
sotilasavustuslain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan 20 päivänä elokuuta
1993 annetun sotilasavustuslain (781/1993)
11 §:n 2 momentti, ja
muutetaan 3 §:n 1 momentin 1 kohta ja 11 §:n
otsikko seuraavasti:
3 §
Sotilasavustus
Sotilasavustuksena maksetaan:
1) asevelvollisen omaiselle perusavustus, asumisavustus ja erityisavustus
turvaamaan hänen henkilökohtaisia olosuhteitaan
ja paikallisia oloja vastaavan kohtuullisen toimeentulon, jollei
hän saa sitä käytettävissään
olevista tuloista;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
11 §
Huomioon otettavat tulot
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 19 päivänä toukokuuta
2004
- Lauri Kähkönen /sd
- Tero Rönni /sd
- Harry Wallin /sd
- Jukka Roos /sd
- Reijo Paajanen /kok
- Eero Lämsä /kesk
- Pekka Vilkuna /kesk
- Timo Seppälä /kok
- Esko Kurvinen /kok
- Petri Salo /kok
- Nils-Anders Granvik /r
- Esa Lahtela /sd
- Kalevi Olin /sd
- Eero Akaan-Penttilä /kok
- Tapani Tölli /kesk
- Erkki Pulliainen /vihr
- Risto Kuisma /sd
- Sirpa Asko-Seljavaara /kok
- Ahti Vielma /kok
- Lasse Hautala /kesk
- Matti Väistö /kesk