LAKIALOITE 87/2009
vp
LA 87/2009
vp - Lauri Oinonen /kesk
Tarkistettu versio 2.0
Laki sotilasvammalain 1 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Tässä lakialoitteessa ehdotetaan,
että sodan olosuhteista aiheutuneet ruumiinvammat tai sairaudet
korvattaisiin kuten sotilasvammat. Tällaisia sodasta johtuvia
erityisolosuhteita ovat olleet mm. kaupunkien pommituksiin liittyneet
suojautumiset ja paot, Pohjois-Suomen ja Karjalan evakkomatkat tai
siviilisairaanhoidon poikkeustilanteet sodan oloissa.
PERUSTELUT
Nykyinen laki
Sotilasvammalaissa (404/1948) määritellään
ne tilanteet, joiden perusteella suoritetaan korvausta palveluksesta
aiheutuneen ruumiinvamman tai sairauden johdosta. Pääsääntöisesti
korvataan asevelvollisille, puolustuslaitoksen töissä oleville
työvelvollisille ja muille puolustuslaitoksen tehtäviin
otetuille sattuneet vammat ja sairaudet. Tämä pääsääntö kattaa
myös sodan-aikaiset vammat eli sotainvalidien
saamat korvaukset.
Pääsäännön ohella
1 §:n 2 momentissa säädetään
Suomen kansalaiselle kuuluvasta korvauksesta sellaisessa tapauksessa,
että Suomen kansalainen on saanut vamman puolustuslaitokselle kuuluvista
aseista, ammuksista, miinoista, räjähdysaineista
tai muista taisteluvälineistä, jotka eivät
oikeudettomasti ole olleet muun kuin puolustuslaitoksen hallussa.
Tämän momentin perusteella on sotilasvammana korvattu
mm. vammoja, joita kansalaiset ovat saaneet jatko- ja Lapin sodan
jälkeen paljastuneista miinoista tai esim. lapsen leikkiessään
löytämistä räjähteistä.
Korvaukset on näissäkin tapauksissa rinnastettu
sotainvalidien saamiin korvauksiin ja haitta-aste on määritelty
samalla tavalla kuin sotainvalidien kohdalla.
Jo nykyisessä laissa tunnistetaan erityistilanteeksi
sotavankeudessa vallinneet erityisolosuhteet, ja sellaisten olosuhteiden
synnyttämät vammat tai sairaudet voidaan katsoa
kokonaan tai osittain korvattaviksi ja siten rinnastettaviksi sotilasvammoihin.
Muutosehdotus
Talvi-, jatko- ja Lapin sodan aikana vammautui yli 200 000
henkeä, joista 80 000 ei ole ollut sotilasvammalain
korvausturvan piirissä. Osalla heistä vamma on
parantunut ja osa ei ole hakenut korvauksia. Pysyvä sotainvaliditeetti
on todettu 93 200:lla ja elinkorkoa on maksettu 106 800
sotainvalidille. Sotien johdosta vammautui pysyvästi 3 200
siviiliä, joille siis hyväksyttiin sotilasvammalain
mukainen korvaus. Hylättyjä korvaushakemuksia
on ollut runsaasti erityisesti siviilien ilmapommituksien aiheuttamien
vammojen käsittelyssä.
Kaupunkien pommituksissa väestö joutui useinkin
pakenemaan kiireesti pommisuojiin, ja tässä yhteydessä sattuneita
vammautumisia ei ole ilmeisesti sotavammoiksi hyväksytty,
ellei kansalainen ole saanut itseensä suoranaisesti pommista
haavoja. Tiedossa on myös, että pommitusten alta
jouduttiin kiireesti evakuoimaan mm. sairaaloita, jolloin potilaiden
toipuminen saattoi jäädä kesken ja seurauksena
on saattanut olla pysyviä vammoja. Pohjois-Suomessa väestö joutui
sotien aikana pitkille evakkomatkoille kahteen otteeseen, eikä minkäänlaisia
tilastoja ole siitä, millaisia vammautumisia tai sairastumisia
mahdollisesti tuolloin sattui. Evakkomatkoilla mm. lapsia sairastui
ja myös kuoli, ja usein karjan taluttamisista vastasivat
keskenkasvuiset pojat ja tytöt, joille evakkoreissuilta
on saattanut jäädä pysyviä vammoja.
Olisi oikeudenmukaista, jos myös nämä sodan
olosuhteiden välillisesti aiheuttamat sairaudet ja vammat
voitaisiin tunnustaa ja korvata asianmukaisesti.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
sotilasvammalain 1 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 28 päivänä toukokuuta
1948 annetun sotilasvammalain (404/1948)
1 §:n 2 momentti seuraavasti:
1 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tämän lain mukaan suoritetaan niin ikään korvausta
Suomen kansalaisen muussa kuin 1 momentissa tarkoitetussa
tapauksessa tapaturmaisesti saamasta ruumiinvammasta, jos se on aiheutunut
puolustuslaitokselle kuuluvista aseista, ammuksista, miinoista,
räjähdysaineista tai muista taisteluvälineistä,
jotka eivät oikeudettomasti ole olleet muun kuin puolustuslaitoksen hallussa.
Niin ikään korvausta suoritetaan sairaudesta tai
vammasta, joka on aiheutunut sotatilanteeseen liittyvistä muista
poikkeuksellisista olosuhteista.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 6 päivänä syyskuuta 2010.
_______________
Helsingissä 6 päivänä lokakuuta
2009