LAKIALOITE 92/2014
vp
LA 92/2014
vp - Kauko Tuupainen /ps ym.
Tarkistettu versio 2.3
Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun
lain 5 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Lakialoitteella on tarkoitus muuttaa terveydenhuollon
ammattihenkilöistä annettua lakia (559/1994)
siten, että lakiin sisältyvään
luetteloon oikeudesta harjoittaa eräitä muita
terveydenhuollon ammatteja lisättäisiin musiikkiterapeutti.
Musiikkiterapia on tieteelliseen näyttöön
perustuva hoitomuoto, jonka vaikuttavuudesta on julkaistu useita
suomalaisten ja ulkomaisten yliopistojen tutkimuksia kansainvälisissä tieteellisissä
julkaisuissa.
Musiikkiterapia toteutuu lääkärin lähetteellä,
ja sen kustantaa pääasiassa julkinen sektori,
muun muassa Kansaneläkelaitos ja sairaanhoitopiirit.
Musiikkiterapia-alan juridinen asema on jäänyt
jälkeen kuitenkin muusta sosiaali- ja terveydenhuoltoalan
kehityksestä, vaikka musiikkiterapeutit käytännössä noudattavatkin
terveydenhuollon ammattihenkilöille asetettuja vaatimuksia.
Koska musiikkiterapeutit eivät ole virallisesti terveydenhuollon
ammattihenkilöitä, he eivät saa potilasvakuutusta
eivätkä vapautusta arvonlisäverosta.
1.5.2014 voimaan tulleen uuden terveyden- ja sairaanhoidon ALV-ohjeistuksen
myötä musiikkiterapeutit uhkaavat joutua ALV-velvollisiksi. Mikäli
näin tulee tapahtumaan, kymmenet tai jopa sadat musiikkiterapeutit
joutuvat lopettamaan ammattinsa harjoittamisen. Tällöin
myös satojen potilaiden hoito tulee keskeytymään
musiikkiterapeuteista riippumattomista syistä.
Musiikkiterapeutit ovat Kelan lakisääteisen kuntoutuspsykoterapian
palveluntuottajia. Mikäli musiikkiterapeutit joutuvat maksamaan ALV:n,
musiikkiterapia Kelan kuntoutuspsykoterapiana tulee luultavasti
päättymään. Kelan maksama hinta
on vakio (52,14 euroa), eikä Kelaa voi laskuttaa +24 %:a.
ALV pitäisi lisätä potilaan omavastuuosuuteen,
ja tällöin on kyse niin suurista summista, ettei
potilailla tai heidän perheillään ole
mahdollisuuksia kyseisiä summia maksaa. Koko lakisääteisen
kuntoutuspsykoterapian idea romuttuisi samalla, jos potilas joutuisi
maksamaan yhtä paljon omavastuuta kuin mitä Kela
maksaa terapeutille.
Uhkana on, että satojen vaikeasti masentuneiden, ahdistuneiden,
syömishäiriöisten ym. ongelmista kärsivien
lasten, nuorten ja aikuisten musiikkiterapiat keskeytetään.
Asia on erityisen tärkeä siksi, että on
kyse lakisääteisestä kuntoutuspsykoterapiasta.
Edellä mainittujen seikkojen vuoksi on tärkeää,
että musiikkiterapeuttien asema virallistetaan niin, että musiikkiterapeuteista
tulee terveydenhuollon ammattihenkilöitä.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun
lain 5 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun
lain (559/1994) 5 §:n 1 momentti,
sellaisena kuin se on laissa 1200/2007,
seuraavasti:
5 §
Oikeus harjoittaa eräitä muita terveydenhuollon
ammatteja ja ammattinimikkeen käyttöoikeus
Suomessa suoritetun koulutuksen perusteella
Terveydenhuollon oikeusturvakeskus myöntää hakemuksesta
oikeuden harjoittaa proviisorin, psykologin, puheterapeutin, ravitsemusterapeutin,
musiikkiterapeutin, farmaseutin, sairaanhoitajan, kätilön,
terveydenhoitajan, fysioterapeutin, laboratoriohoitajan, röntgenhoitajan, suuhygienistin,
toimintaterapeutin, optikon ja hammasteknikon ammattia laillistettuna
ammattihenkilönä henkilölle, joka on
suorittanut kyseiseen ammattiin johtavan koulutuksen Suomessa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 7 päivänä marraskuuta
2014
- Kauko Tuupainen /ps
- Timo Soini /ps
- Pentti Kettunen /ps
- Laila Koskela /kesk
- Osmo Kokko /ps
- Reijo Hongisto /ps
- Kimmo Kivelä /ps
- Ari Jalonen /ps
- Anu Vehviläinen /kesk
- Erkki Virtanen /vas
- Jussi Niinistö /ps
- Markku Rossi /kesk
- Seppo Kääriäinen /kesk
- Matti Saarinen /sd
- Timo Kalli /kesk
- Maria Tolppanen /ps
- Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
- Lea Mäkipää /ps
- Ritva Elomaa /ps
- Juho Eerola /ps
- Mika Niikko /ps
- Esko Kiviranta /kesk
- Pirkko Mattila /ps
- Hanna Mäntylä /ps
- Jyrki Yrttiaho /vr
- Pentti Oinonen /ps
- Martti Mölsä /ps
- Anne Kalmari /kesk
- Leena Harkimo /kok
- Inkeri Kerola /kesk
- Arja Juvonen /ps
- Johanna Karimäki /vihr
- Jari Lindström /ps
- Anne Louhelainen /ps
- Johanna Jurva /ps
- Teuvo Hakkarainen /ps
- Anssi Joutsenlahti /ps
- Mauri Pekkarinen /kesk
- Markus Mustajärvi /vr
- Reijo Tossavainen /ps
- Lauri Heikkilä /ps
- Elsi Katainen /kesk
- Leena Rauhala /kd
- Ville Vähämäki /ps
- Osmo Soininvaara /vihr
- Sirkka-Liisa Anttila /kesk
- Antti Kaikkonen /kesk
- Kari Uotila /vas
- James Hirvisaari /m11
- Tuija Brax /vihr
- Eila Tiainen /vas
- Satu Haapanen /vihr
- Ilkka Kantola /sd
- Merja Mäkisalo-Ropponen /sd
- Heli Paasio /sd
- Sinuhe Wallinheimo /kok
- Sari Palm /kd
- Merja Kuusisto /sd
- Jari Myllykoski /vas
- Aila Paloniemi /kesk
- Kristiina Salonen /sd
- Sauli Ahvenjärvi /kd
- Eero Reijonen /kesk
- Raija Vahasalo /kok
- Jouko Skinnari /sd
- Juha Väätäinen /ps
- Tuomo Puumala /kesk
- Jouko Jääskeläinen /kd