LAKIALOITE 95/2002
vp
LA 95/2002
vp - Leea Hiltunen /kd
Tarkistettu versio 2.0
Laki sairausvakuutuslain 23 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Aloitteessa ehdotetaan sairausvakuutuslakia (364/1963)
muutettavaksi siten, että adoptiovanhempien vanhempainrahakausi
pidennetään vastaamaan biologisten vanhempien äitiys-
ja vanhempainrahakautta ja adoptioisille taataan sama oikeus isyyslomaan
kuin biologisilla isillä.
PERUSTELUT
Lapsettomuus on kipeä ongelma monille aviopareille,
ja adoptio on heille ainoa mahdollinen tapa saada lapsia. Perhevapaiden
suhteen ottovanhemmat eivät kuitenkaan ole tasavertaisessa asemassa
muiden vanhempien kanssa.
Vanhempainrahaa maksetaan ottovanhemmalle jokaiselta arkipäivältä siihen
saakka, kunnes lapsen syntymästä on kulunut 234
arkipäivää, kuitenkin vähintään
180 arkipäivältä. Nykyisen lain 234 päivän
maksimiaikaa ei käytännössä voi
hyödyntää, koska Suomessa lapsen synnyttäneellä äidillä on
kahdeksan viikon harkinta-aika, jonka jälkeen lapsi yleensä vasta muuttaa
adoptioperheeseen. Myös kansainvälisessä adoptiossa
pienimmät lapset ovat muutaman kuukauden ikäisiä hoitoonoton
yhteydessä. Vastaavasti biologisen äidin äitiyspäivärahakausi
kestää 105 arkipäivää,
jonka jälkeen vanhempainrahakausi kestää 158
arkipäivää. Biologisten isien oikeus
isyyslomaan on nykyisen lain mukaan 18 päivää,
adoptioisien nykyisen lain mukaan vain 6 päivää.
Hallitus on esittänyt vuoden 2003 budjettiin isyyskuukauden
toteuttamista ja sen ulottamista myös adoptioisiin. Tätä muutosta
haluan tälläkin lakialoitteella tukea. Muissa
Pohjoismaissa adoptio- ja biologisten vanhempien vanhempainlomat
ovat yhtä pitkät.
Päivähoitopaikkaa tulee hakea neljä kuukautta
ennen hoidon aloitusta, eli paikkaa on haettava lapsen oltua kotona
vasta kolme kuukautta. Kiintymysprosessi on silloin vasta aluillaan
ja on vaikea päätellä, onko lapsi valmis
ottamaan vastaan päivähoidon tuomat haasteet.
Useimmat adoptiolapset ovat eläneet yhdessä tai
useammassa lastenkodissa, jolloin aikaa tarvitaan nimenomaan perhe-elämän
opetteluun. Lisäksi yli 2,5-vuotiaana adoptoitua lasta
ei voi jäädä hoitamaan hoitovapaan turvin,
koska lapsi on täyttänyt kolme vuotta ennen kuin
vanhempainrahakausi loppuu, jolloin vanhempainvapaa jää lapsen
ainoaksi tilaisuudeksi kotihoitoon. Sen aikana pitäisi
kiinnittyä uusiin vanhempiin, sopeutua uusiin olosuhteisiin
ja oppia mahdollisesti uusi kieli. Adoptiolapsi on aina kokenut
menetyksiä, useimmiten ensin biologisesta äidistä tai perheestä ja
sitten vielä lastenkodin hoitajista tai sijaisperheestä.
On ehdottomasti hyväksi lapsen kehitykselle, että hän
on mahdollisimman vahvasti saanut kiinnittyä uuteen perheeseensä,
ennen kuin hänen elämäänsä tulee
jälleen uusia hoitajia. Nämä seikat toimivat
vahvana perusteena nyt ehdotettavalle adoptiovanhempien pidemmälle
vanhempainlomalle.
Suomeen adoptoidaan vuosittain noin 200 lasta ulkomailta. Näiden
lasten vanhemmilta menee lapsen syntymämaasta riippuen
kahdesta kuuteen viikkoa siihen, kun he hakevat lapsen kotiin. Kotimaisten
adoptioiden määrä on vuosittain noin
10 tai jopa vähemmän. Perhevapaiden pidennys koskisi
sekä Suomesta että ulkomailta lapsen adoptoineita
vanhempia. Adoptiovanhemman oikeus vanhempainrahaan alkaisi, kun
adoptiolapsi on saapunut perheeseen. Vaihtoehtoisesti oikeus vanhempainrahaan
alkaisi jo lähdettäessä noutamaan lasta
hänen syntymämaastaan.
Lakialoitteen kustannusvaikutus on kokonaisuudessaan noin 710 000
euroa. Lapsiperheiden riittävä tukeminen on kuitenkin
Suomen tulevaisuuden viisasta rakentamista sekä väestöpoliittiselta
että perheiden hyvinvoinnin kannalta. Adoptio- ja biologisten
vanhempien asemaa yhdenmukaistamalla voidaan lapsettomia rohkaista
adoptioon, samalla kun moni rakastavien vanhempien hoitoa tarvitseva
lapsi odottaa kotia. Näin asetetaan adoptiovanhemmat myös
yhdenvertaiseen asemaan biologisten vanhempien kanssa ja adoptiolapset
saavat tarvitsemaansa tukea adoptiosuhteen muodostumisen tärkeinä ensimmäisinä kuukausina.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
sairausvakuutuslain 23 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 4 päivänä heinäkuuta
1963 annetun sairausvakuutuslain (364/1963)
23 §:n 4 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1210/1996,
seuraavasti:
23 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ottolapsen hoidon johdosta suoritetaan vanhempainrahaa 21 §:n
4 momentissa tarkoitetulle vakuutetulle tai hänen puolisolleen
jokaiselta arkipäivältä, jonka hoito
jatkuu, kunnes lapsen saapumisesta adoptioperheeseen tai lapsen
noutamiseksi hänen syntymämaastaan tarvittavan matkan
alkamisesta on kulunut 263 arkipäivää. Kun
ottolapseksi on samanaikaisesti otettu yhtä useampi lapsi,
vanhempainrahan suorittamisaikaa pidennetään
60 arkipäivällä kutakin yhtä useampaa
lasta kohti. Edellä 21 §:n 4 momentissa
tarkoitetulla vakuutetulla on oikeus 3 momentin mukaiseen
isyysrahaan vanhempainrahakaudella.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 19 päivänä syyskuuta
2002