LISÄTALOUSARVIOALOITE 18/2013 vp

LTA 18/2013 vp - Laila Koskela /ps 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Tampereen ammattikorkeakouluun (TAMK) ensihoitajakoulutuksen suunnittelu- ja kehittämistyöhön

Eduskunnalle

Terveydenhoitolainsäädännön muutokset ovat lisänneet ensihoitajien pätevyydelle ja perehtyneisyydelle asetettuja vaatimuksia. Pätevyyden saaneiden koulutettujen ensihoitajien tarve työmarkkinoilla on suuri ja se tulee jatkossa vain kasvamaan.

Tampereen ammattikorkeakoulussa (TAMK) kymmenen vuotta sitten aloitettu ensihoitajakoulutus on tänä päivänä yksi laitoksen vetovoimaisimmista koulutusohjelmista ja sen puitteissa ensihoidon tasoa on kehitetty Pirkanmaalla voimakkaasti muun muassa aloittamalla pelastushelikopteritoiminta. Koulutuksen puitteissa on luotu hyvät suhteet työelämään, aloitettu kansainvälinen yhteistyö sekä toimittu yhdessä Tampereen yliopiston lääketieteellisen koulutuksen kanssa.

Nyt ensihoitajakoulutusta suunnitellaan lakkautettavaksi. Ensihoitajakoulutuksen loppuminen voi pahimmillaan johtaa siihen, että keskeistä Suomea edustavalla Tays:n erva-alueella ensihoitajien työvoiman tarpeeseen ei pystytä jatkossa enää vastaamaan samalla tavalla kuin nykyisin.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  29.01.01 lisäyksenä 60 000 euroa yhden-kahden henkilötyövuoden palkkausta vastaavan määrärahan osoittamiseksi TAMK:n ensihoitajakoulutuksen suunnittelu- ja kehittämistyöhön.

Helsingissä 28 päivänä toukokuuta 2013

  • Laila Koskela /ps