Perustelut
Komission tiedonannossa on tuotu esiin, että EU:n maatalouspolitiikan
terveystarkastusta ei ole tarkoitettu maatalouspolitiikan perusteita muuttavaksi
uudistukseksi, vaan kyse on ainoastaan nykyisen politiikan tarkistamisesta.
Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen,
että komission linjaukset tulevasta terveystarkastuksesta
sisältävät suomalaisen viljelijän
ja maamme monien tuotantoalojen näkökulmasta hyvinkin
laajoja muutoksia. Markkinajärjestelmiä koskevilla
linjauksilla voi siten olla erittäin merkittäviä vaikutuksia
Suomen maataloustuotantoon. Valiokunta painottaakin sitä,
ettei yhteisön maatalouspolitiikan tulevilla muutoksilla saa
heikentää elintarviketeollisuutemme laadukkaan,
kotimaisen ja kohtuuhintaisen raaka-aineen saantia siten, että suomalaisen
elintarvikeketjun kilpailukyky vaarantuu.
Lähtökohtaisesti valiokunta pitää välttämättömänä,
että perusmuistiossakin esitetyn Suomen kannan mukaisesti
pidetään kiinni siitä Eurooppa-neuvoston
toistuvasti vahvistamasta periaatteesta, että maataloutta
on voitava harjoittaa koko Euroopan unionin alueella. Samalla valiokunta
kiinnittää huomiota siihen, että vaikka yhteisön
maatalouspolitiikan eräänä perustavoitteena
on ollut perustamissopimuksesta lähtien maataloustuotteiden
saatavuuden turvaaminen, tämä tavoite ei ole mitenkään
konkretisoitunut eikä yhteisö ole nähnyt
huoltovarmuuskysymyksiä toimintaansa kuuluviksi. Valiokunta
painottaakin sitä, että jokaisella valtiolla on
oikeus ja velvollisuus huolehtia kansalaistensa elintarvikkeiden
saatavuudesta.
Yhteisön nykyinen maatalouden tukijärjestelmä on
kohtuuttoman monimutkainen, joten tukijärjestelmää yksinkertaistavat
uudistukset ovat sinänsä tarpeen. Erityisesti
järjestelmää monimutkaistavat aikaisempien
vuosien tuotantoon perustuvat tuet. Selkeämpää olisikin,
jos tuet perustuisivat kunkin vuoden tuotantoon eivätkä aikaisempien
vuosien tuotantoon. Valiokunta kiinnittää erityistä huomiota
lisäksi siihen, että historiallisista syistä johtuu
myös Suomen Keski-Euroopan maita huomattavasti alhaisempi EU-rahoitteisen
tuen taso ja samalla merkittävä tarve kansalliseen
tukeen. Jo ennen maamme liittymistä EU:n jäseneksi
yhteistä maatalouspolitiikkaa oli muutettu siten, että korkean
satotason maille ns. CAP-tuet, jotka ovat EU:n kokonaan rahoittamia
tukia maataloustuotteiden alentuneista hinnoista aiheutuneiden tulonmenetysten
korvaamiseksi, muodostuivat matalan satotason maita korkeammiksi.
Suorien tukien järjestelmä
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että komissio
ehdottaa tiedonannossaan tuotannosta irrotetun tuen lisäämistä.
Tuotantoon kytkettyä tukea voisi kuitenkin edelleen maksaa
esimerkiksi neuvoston asetuksen 1782/2006 artiklan 69 mukaisesti
enintään 10 prosenttia jäsenmaan saaman
CAP-tuen kokonaismäärästä.
Valiokunta pitää välttämättömänä,
että tilatukimallissa säilyy mahdollisuus tuotantoon
sidotun tuen maksamiselle usealla tuotantoalalla. Ilman tuotantoon
sidottua tukea on vaarana, että tuotantomotivaatio ja siten
myös tuotanto maassamme hiipuu. Komission suunnitelmiin
artiklan 69 käytöstä tuleekin saada joustoa.
Tarvittaessa 10 prosentin raja on voitava ylittää ja
tarvittaessa tuotantoon sidottua tukea on voitava kohdentaa myös
alueellisesti. Tiedonannossaan komissio on tunnustanut ainoastaan
emolehmäntuotannon tarpeen tuotantoon sidottuun tukeen. Valiokunta
katsoo, että tuotantoalat, joille tuotantoon sidottu tuki
on tarpeen, on tarvittaessa erikseen mainittava lopullisessa päätöksessä, mikäli
tuotantoon sidotun tuen maksuun ei muuten saada riittävästi
kansallista joustoa.
Valiokunta pitää myös tarpeellisena
täydentävien ehtojen järjestelmän
yksinkertaistamista. Tuen ehdoksi asetettavia lakisääteisiä vaatimuksia
ei tule lisätä, ja nykyisistä vaatimuksista
tulee poistaa sellaiset vaatimukset, jotka eivät tue järjestelmän
tavoitteita.
Markkinatoimenpiteet
Maidontuotanto
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että maitokiintiöjärjestelmä päättyy
voimassa olevien säännösten mukaan keväällä 2015
(neuvoston asetus (EY) N:o 1788/2003). Tiedonannossa komissio
ei esitä kiintiöjärjestelmän
jatkamista. Jotta järjestelmän päättymisestä aiheutuvia
kielteisiä vaikutuksia voitaisiin lieventää,
komissio ehdottaa maitokiintiöiden korottamista sekä tarvittavien
muiden politiikkatoimien muutosten tutkimista terveystarkastuksen
yhteydessä. Tällaisia toimia voisivat olla esimerkiksi
erityisillä alueilla neuvoston asetuksen (EY) N:o 1782/2003
artiklan 69 mukaiset tukitoimet ja sellaiset maaseudun kehittämistoimenpiteet, joilla
pyritään kehittämään
maitotaloustuotteiden lisäarvoa.
Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on kiinnitetty
huomiota siihen, että yhteisössä tehdyn
tutkimuksen mukaan kahden prosentin vuosittainen kiintiöiden
lisäys aiheuttaisi vähiten markkinahäiriöitä ja
tuottajahinta laskisi vain neljä prosenttia. Saman tutkimuksen
mukaan maidontuotanto nousisi Suomessa 18 prosenttia. Valiokunta
korostaa kuitenkin sitä, että tutkimus antaa täysin
vastakkaisen tuloksen kuin Suomessa tehdyt tutkimukset, joiden mukaan tuotanto
Suomessa laskee kiintiöjärjestelmän poistuessa
ja maidon hinnan alentuessa. Suomessa jo 10 prosentin alennus maidon
tilityshinnassa leikkaisi maatalouden kannattavuuskirjanpitoaineiston
mukaan laskennallisen keskiarvomaitotilan yrittäjätuloa
20 prosenttia eli lähes 6 000 euroa. Kansallisten
tutkimusten mukaan maitotuotteiden hintojen aleneminen 15 prosentilla
vähentäisi tuotantoa eniten Pohjois-Suomessa ja
Etelä-Suomessa (AB-tukialueet). Jäljelle jäävä tuotanto
keskittyisi nykyisille vahvoille tuotantoalueille Pohjanmaalle ja
osin Pohjois-Savoon. Valiokunta painottaa tässä yhteydessä sitä,
että Pohjois-Suomessa ainoa ilmastollisesti soveltuva maatalouden
tuotantomuoto on korsirehun viljelyyn perustuva maidontuotanto.
Maidontuotanto on jo nyt Suomessa laskenut vuodesta 2001 yli kuusi
prosenttia eli noin 150 miljoonaa litraa. Maakiintiön alitus
tulee kuluvalla kiintiökaudella olemaan samansuuruinen.
Edellä esitettyyn viitaten valiokunta toteaa, että maitokiintiöjärjestelmä on
toiminut Suomessa tarpeellisena turvaverkkona maidontuotannossa.
Järjestelmä on taannut tuotannon säilymisen
myös korkean kustannustason maassa, tasapainottanut markkinoita
sekä ylläpitänyt osaltaan tuottajahintatasoa.
Suomalaisten maitotilojen tuotantokustannukset investoinneillakin tiloilla
ovat korkeammat kuin vastaavan kokoisilla tiloilla Keski-Euroopassa.
Valiokunta pitääkin välttämättömänä,
että Suomi ajaa kaikin keinoin kiintiöjärjestelmän
säilyttämistä.
Mikäli kiintiöjärjestelmästä luopumista
ei voida mitenkään yhteisön päätöksenteossa
estää, tulee uuteen järjestelmään
siirtymisen tapahtua kiintiöiden maltillisella lisäämisellä markkinatilanteen
huomioivalla tavalla. Pääpaino asiaa koskevissa
neuvotteluissa on tuolloin pantava kiintiöistä luopumisesta
aiheutuvien kielteisten vaikutusten poistamiseen. Ensisijaisesti
näiden toimien rahoittaminen on toteutettava yhteisön
varoin. Kielteiset vaikutukset tulee kompensoida tuottajille tavalla,
joka on sidottu tuotantoon. Tällaisia keinoja ovat joko
litra- tai eläinkohtainen tuki. Ensisijaisesti tuen tulee korvata
epäsuotuisten alueiden kustannushaittaa ja laskennallista
hinnan alenemaa, mutta kiintiöihin panostaneiden tilojen
tilanne tulee myös ottaa huomioon. Maamme maidontuotannon
elinvoimaisuuden turvaamiseksi yhteisön erityisalueille
kohdistaman tuen on oltava tuotantoon sidottua, riittävästi
mitoitettua ja pitkäaikaista. Myös mahdollisuudet
maaseudun kehittämisohjelmien kautta toteutettaviin toimiin on
selvitettävä.
Valiokunta pitää myös välttämättömänä,
että kansallisen tuen maksaminen maamme maidontuotannolle
mahdollistetaan maamme maakiintiön määrään
saakka. Pohjoisen tuen päätöksessä on
rajattu maidon tuotannon enimmäismääräksi
1 776 765 tonnia, mikä toisaalta on jo nyt rajoittanut
maamme nykyisen maakiintiön käyttöä,
koska AB-tukialueen alentunutta tuotantoa ei ole voitu korvata kannattavalla
tuotannolla C-tukialueella (koska kansallista tukea ei
ole ollut mahdollista maksaa).
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että Suomen
maidonjalostuskapasiteetti on rakennettu nykyisille maidontuotantomäärille
ja laitokset on sijoitettu tuotantoa vastaavasti. Tämänkin vuoksi
on tärkeää, että koko Suomi
katsotaan epäsuotuisaksi alueeksi ja oikeutetuksi oletettua maidon
hinnan alenemista vastaavaan kompensaatiotukeen.
Valiokunta painottaa lisäksi sitä, että markkinainterventioista
on tärkeää säilyttää turvaverkkoina
vientituki ja voin varastointijärjestelmät. Vuonna
2007 oli poikkeuksellisen hyvä markkinatilanne. Maitotuotteiden
kansainvälisiin markkinoihin liittyy epävarmuutta
luovia tekijöitä.
Kasvituotanto
Valiokunta toteaa, että maatalouspolitiikan markkinoiden
hallintavälineet, kuten interventio, yksityisen varastoinnin
tukijärjestelmät ja vientituet, ovat tärkeitä äärimmäisissä ilmasto-olosuhteissa
ja EU-alueen äärilaidalla toimivalle maamme elintarviketuotannolle.
Valiokunta pitääkin tärkeänä,
että jatkossakin on olemassa keinoja, jotka toimivat kriisitilanteissa
turvaverkkona ja tasapainottavat markkinoita. Sen vuoksi viljan
interventio tulee säilyttää vehnän lisäksi
myös muilla viljalajikkeilla. Mahdollisuus yksityisen varastoinnin
tukeen tulee samoin säilyttää yhtenä keinona
markkinoiden tasapainottamiseksi ja vientitukia tulee voida maksaa
niin kauan kuin yhteisön ja maailmanmarkkinahintojen välillä on
eroja ja tukien maksaminen on kansainvälisten sopimusten
mukaan mahdollista.
Valiokunta toteaa, että yhteisön kotieläintuotanto
on riippuvainen kolmansista maista tuotavista valkuaiskasveista
ja valkuaispitoisesta rehusta. Rehuraaka-aineen hinnat ovat kohonneet voimakkaasti
viimeisen vuoden aikana. Vaikka yhteisön tuotannolla ei
pystytä tyydyttämään kotieläintuotannon
valkuaiskasvien tarvetta, helpottavat kuivattujen rehujen ja valkuaiskasvien tukijärjestelmät
osaltaan valkuaiskasvien saatavuutta EU-alueella.
Valiokunta korostaa sitä, että tärkkelysperunaa
koskevat ehdotukset voivat muodostua kohtalokkaiksi suomalaiselle
tärkkelysuotannolle. Mikäli tärkkelysperunan
kiintiöjärjestelmä lakkautetaan ja tuki
irrotetaan tuotannosta, alan tuotanto loppuu Suomesta. Ilman erityisjärjestelyjä sokeriuudistuksen
kaltainen tilanne toistuisi siten tärkkelystuotannossa.
Perunatärkkelyksen tuotannon jatkuminen tuleekin turvata
esimerkiksi nykyiseen tuotantokiintiöjärjestelmään
perustuvalla tukirahoituksella ja riittävän pitkällä siirtymäajalla.
Valiokunta pitää lisäksi tärkeänä,
että energiakasvituotantoa voidaan tukea myös
jatkossa.
Muut ehdotukset
Komissio ehdottaa suorien tukien leikkausta ja maaseudun kehittämispolitiikan
vahvistamista (ns. modulaatio). Valiokunta katsoo, että viljelijätukia
ei tule leikata, vaikka sinänsä on tarpeen vastata
uusiin haasteisiin (muun ohella ilmastonmuutos, bioenergia ja vesien
hoito) maaseudun kehittämispolitiikan avulla. Uusiin haasteisiin vastaaminen
on toteutettava ensisijaisesti kannustimien avulla (kehittämistoimenpiteet)
eikä pakollisten vaatimusten (täydentävät
ehdot) kautta.
Komission mielestä jäsenmaita tulisi rohkaista
käyttämään maaseudun kehittämistoimenpiteitä riskien
hallintaan. Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä,
että yhteisön yhtenäisiin riskienhallintatoimiin
suhtaudutaan varauksellisesti. Ensisijaisesti toimenpiteet on toteutettava
vapaaehtoisuuden pohjalta jäsenmaiden tarpeiden näkökulmasta.
Esimerkiksi eläintautiriskien osalta pohjoismainen toimintatapa
on ollut ennaltaehkäisyyn panostaminen. Eräissä maissa tältä osin
on sen sijaan haluttu panostaa jälkikäteistoimiin
(rokotusohjelmat). Yhteisön laajuiset yhtenäiset
toimenpiteet eivät siten näissä kysymyksissä muodostuisi
toimiviksi kaikissa jäsenmaissa. Toisaalta valiokunta pitää tärkeänä, että uudistuksessa
otetaan huomioon myös yhä lisääntyvät
sääriskit ja kaupan kansainvälistymisestä aiheutuvat
markkinariskit.