Perustelut

Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus ja käsittelyjärjestys

Eduskunta hyväksyy perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä tai ovat muutoin merkitykseltään huomattavia taikka vaativat perustuslain mukaan muusta syystä eduskunnan hyväksymisen. Perustuslakivaliokunnan käytännössä on lähdetty myös siitä, että eduskunta antaa nimenomaisella päätöksellä suostumuksen sellaisten sopimusmääräyksiä koskevien varaumien, selitysten ja julistusten antamiseen, jotka vaikuttavat Suomen kansainvälisten velvoitteiden sisältöön tai laajuuteen itse sopimuksiin verrattuna (ks. esim. PeVL 19/2010 vp, s. 3/I, PeVM 2/2008 vp, s. 3/II, PeVL 16/2005 vp, s. 2).

Lasten oikeuksien käyttöä koskeva eurooppalainen yleissopimus vaatii eduskunnan hyväksymisen, koska sen aineelliset määräykset (1—14 artikla) kuuluvat lainsäädännön alaan. Näistä on esityksen perusteluissa tehty asianmukaisesti ja yksityiskohtaisesti selkoa. Eduskunnan suostumus on tarpeen myös yleissopimuksen 1 artiklan 4 kappaleen mukaisen selityksen antamiselle, koska selityksessä määritetään sopimuksesta seuraavan Suomea sitovan velvoitteen laajuus.

Yleissopimuksen määräykset eivät koske perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa ja 95 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Sopimuksen hyväksymisestä voidaan siten päättää äänten enemmistöllä ja ehdotus sopimuksen voimaansaattamislaiksi käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Muuta

Yleissopimuksen pääasiallisena tarkoituksena on lapsen oikeudenkäynteihin ja muihin vastaaviin oikeudellisiin menettelyihin liittyvien oikeuksien toteutumisen turvaaminen. Sopimuksen 1 artiklan 3 kappaleen mukaan lapsia koskevien asioiden käsittelyä oikeusviranomaisessa ovat perheeseen liittyvät menettelyt. Määräyksessä on erikseen nostettu tällaisista esiin lasten asumista ja tapaamisoikeutta koskevat menettelyt. Sopimuksen erityisluonteesta kuitenkin seuraa, että valtion on sopimukseen liittyessään nimettävä vähintään kolme oikeusviranomaisessa käsiteltävää perheoikeudellisten asioiden ryhmää, joihin sopimusta sovelletaan. Esityksessä ehdotetaan, että Suomi nimeää mainituiksi ryhmiksi isyyden vahvistamista, lapseksiottamista ja huostaanoton tuomioistuinkäsittelyä koskevat asiat. Näin ollen sopimuksen soveltamisalaan eivät Suomen osalta kuuluisi lapsen huoltoa, asumisoikeutta ja tapaamisoikeutta koskevat oikeudenkäynnit. Tätä ratkaisua on perusteltu sillä, ettei lapsen asettamista asianosaisasemaan ole Suomessa pidetty lapsen edun mukaisena. Tämän vuoksi myöskään kaikki sopimuksen sisältämät menettelylliset oikeudet eivät käy ajankohtaisiksi.

Perustuslakivaliokunta pitää ehdotettua sopimuksen soveltamisalan valintaa lähtökohtaisesti perusteltuna. Valtioneuvoston piirissä olisi kuitenkin syytä selvittää lasten menettelyllisten oikeuksien kehittämisen mahdollisuutta myös lapsen huoltoa, asumista ja tapaamisoikeutta koskevissa asioissa sekä yleisemmin että myös sen kannalta, voitaisiinko yleissopimuksen soveltaminen ulottaa myös näihin asioihin.