Perustelut
         
         Direktiivin täytäntöönpanotapa
         
         Esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen tarkoituksena
            on panna täytäntöön tiettyjen
            vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö-
            ja elektroniikkalaitteissa annettu Euroopan
            parlamentin ja neuvoston direktiivi (ns. RoHS-direktiivi). Lakiehdotus
            on valtiosääntöoikeudellisesti merkityksellinen
            ennen kaikkea sen 4 §:ään sisältyvän
            viittaussääntelyn vuoksi.
         
         
         Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 288 artiklan
            3 kohdan mukaan direktiivi velvoittaa saavutettavaan tulokseen nähden
            jokaista jäsenvaltiota, jolle se on osoitettu, mutta jättää kansallisten
            viranomaisten valittavaksi muodon ja keinot. Tavanomaisesti direktiivien lain
            alaan kuuluvat säännökset pannaan Suomessa
            täytäntöön lailla, johon tarvittaessa
            sisällytetään valtuutussäännöksiä tarkempien
            teknisluonteisten säännösten antamisesta.
            Tarvittava perussääntely on tässäkin
            tapauksessa lain tasolla. Tavanomaisesta poiketen lakiehdotukseen
            ei kuitenkaan sisälly lainkaan alemmanasteisen sääntelyn
            antamiseen valtuuttavia säännöksiä, vaan
            lain tasolla ehdotetaan eräiden teknisluonteisten ja yksityiskohtaisten
            vaatimusten osalta viitattavaksi suoraan RoHS-direktiivin säännöksiin. 
         
         
         Perustuslakivaliokunta on korostanut, että Euroopan
            unionin oikeuden täytäntöönpanosääntelyn
            on täytettävä esimerkiksi yleiset vaatimukset
            perusoikeuksia koskevan sääntelyn täsmällisyydestä ja
            tarkkarajaisuudesta samoin kuin hyvästä lainkirjoittamistavasta
            (ks. PeVL 9/2004 vp, s. 2—3
            ja PeVL 50/2006 vp, s. 2). Valiokunta
            on edelleen katsonut, että muun muassa näiden
            vaatimusten vuoksi kansallisia täytäntöönpanotoimia
            edellyttävät Euroopan unionin säädökset
            tulee pääsääntöisesti
            sisällyttää kansalliseen lainsäädäntöön
            EU-säädösten asiasisältöä vastaavilla
            kansallisilla säädöksillä (PeVL 50/2006 vp,
            s. 2/II). Viittaustekniikan käyttämistä direktiivin
            täytäntöönpanossa tulisikin
            valiokunnan mielestä välttää.
            Tässä ehdotetun menetelmän erityisenä ongelmana
            on se, että viittaus on dynaaminen eli sen tarkoituksena
            on myös tulevan EU-sääntelyn — käytännössä direktiivin
            liitteisiin tulevaisuudessa tehtävien muutosten — täytäntöönpano
            ikään kuin etukäteen.
         
         
         Toisaalta on huomattava, että tässä tapauksessa
            viittaustekniikan piiriin kuuluva direktiivin sääntely
            on varsin teknisluonteista ja yksityiskohtaista. Jäsenvaltiolla
            ei ole sääntelyn aineellisen sisällön
            osalta kansallista liikkumavaraa. Lisäksi sääntelyn
            kohteena on rajallinen joukko alan ammattimaisia toimijoita eli
            sähkö- ja elektroniikkalaitteiden valmistajia,
            valtuutetuttuja edustajia, maahantuojia ja jakelijoita. Kaiken kaikkiaan
            ehdotettu laki ja viittaustekniikalla täytäntöönpantavat
            direktiivin säännökset muodostavat valiokunnan
            mielestä sellaisen sääntelyn kohteena
            olevien toimijoiden kannalta riittävän selkeän
            kokonaisuuden, että ehdotetun täytäntöönpanotekniikan
            käyttämiselle ei ole suoranaista valtiosääntöoikeudellista
            estettä. Valiokunta kuitenkin korostaa, että lain
            tasolla tehtävää dynaamista viittausta
            huomattavasti selkeämpää olisi sisällyttää tekninen
            sääntely tavanomaisen valtuutussäännöksen
            nojalla annettavaan asetukseen. Mahdollista olisi tällaisessa tapauksessa
            myös asetuksen tasolla viitata kulloinkin voimassa olevaan
            direktiivin sääntelyyn (ns. staattinen viittaus).
         
         
         Valiokunta huomauttaa, että ehdotetun kaltaisen viittaustekniikan
            käyttäminen merkitsee muun ohella sitä,
            että viittauksen kohteena olevat säännökset
            julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä (ks.
            SEUT 297 artikla), mutta ei virallisesti erikseen Suomessa. Lisäksi
            näihin säännöksiin myöhemmin
            tehtävät muutokset tulevat Suomessa lain nojalla
            suoraan sovellettaviksi ilman erillisiä täytäntöönpanotoimia.
            Esityksen säätämisjärjestysperusteluissakin
            katsotaan täytäntöönpanotekniikan
            voivan erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten näkökulmasta lähtökohtaisesti
            vaikeuttaa sääntelyn ymmärrettävyyttä ja
            mahdollisuuksia saada tietoa oikeustilasta. Näiden seikkojen
            vuoksi on tärkeää, että direktiivin
            viittaustekniikan piiriin kuuluvan sääntelyn sisällöstä ja
            erityisesti siihen tehtävistä muutoksista on Suomessa
            saatavilla ajankohtaista tietoa sekä suomeksi että ruotsiksi.
            Tältä kannalta valiokunta pitää tärkeänä lakiehdotuksen
            18 §:n säännöstä siitä,
            että ympäristöministeriön ja
            Turvallisuus- ja kemikaaliviraston on tietoverkossa tiedotettava
            RoHS-direktiivissä säädettyjen vaarallisten
            aineiden rajoitusten ja niitä koskevien poikkeusten valmistelusta
            ja voimaantulosta. Valmistelun ja voimaantulon lisäksi
            säännöksessä on syytä erikseen
            mainita myös rajoitusten ja poikkeusten sisältö.
            Valiokunta korostaa, että tiedottamisen on tällaisessa
            yhteydessä oltava aktiivista, tehokasta ja ajantasaista. Tiedottamista
            etenkin direktiiviin tehtävistä muutoksista on
            mahdollisuuksien mukaan suunnattava suoraan alan toimijoille. Lisäksi
            tiedon pitää olla helposti löydettävissä mainituilta verkkosivuilta.
         
         
         Tarkastusoikeus
         
         Valvontaviranomaisella on lakiehdotuksen 23 §:n
            nojalla oikeus tehdä lain noudattamisen valvontaa ja täytäntöönpanoa
            varten tarkastuksia ja tutkimuksia, suorittaa mittauksia ja ottaa näytteitä sekä ryhtyä
            muihin
            valvonnan edellyttämiin toimenpiteisiin. Ehdotuksessa on
            suljettu pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävät
            tilat tarkastuskohteiden ulkopuolelle. Sääntely
            on siten tältä osin sopusoinnussa valiokunnan
            vakiintuneen perustuslain 10 §:ssä turvatun kotirauhan
            suojaa koskevan käytännön kanssa (ks. esim. PeVL
               15/2008 vp, s. 4/I). 
         
         
         Valiokunta on kuitenkin yrityksiin kohdistuvien tarkastusten
            yhteydessä korostanut sitä, että Euroopan
            ihmisoikeustuomioistuimen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan
            soveltamista koskeva oikeuskäytäntö otetaan
            huomioon tulkittaessa perustuslain 10 §:n 1 momentin
            säännöstä yksityiselämän
            suojasta. Viranomaisten tarkastusvaltuuksia koskevan lainsäädännön
            on tällöin oltava riittävän
            täsmällistä ja tarjottava riittävät
            takeet väärinkäytöksiä vastaan.
            Lainsäädännön on sisällettävä tämän
            toteutumiseksi riittävät menettelylliset ja oikeusturvatakeet.
            Tässä mielessä valiokunta on katsonut hallintolain
            39 §:n säännösten hallintoasian
            käsittelyyn liittyvässä tarkastuksessa
            noudatettavasta menettelystä yhdessä hallintolain
            6 §:n sisältämien hallinnon oikeusperiaatteiden
            kanssa täyttävän tarkastusten toteuttamista
            koskevalle lainsäädännölle asetettavat
            vaatimukset. Valiokunta on kiinnittänyt huomiota myös
            siihen, että tarkastukset toteutetaan virkavastuulla, joten niiden
            lainmukaisuus on saatettavissa tuomioistuimen arvioitavaksi. Koska
            hallintolain 39 §:n soveltuminen valvontatyyppisiin tarkastuksiin
            ei kuitenkaan ole hallintolain esitöiden valossa täysin
            selvää, valiokunta on pitänyt näissä tapauksissa
            tarpeellisena lisätä tarkastussäännöksiin
            viittauksen hallintolain 39 §:ään (Ks. PeVL 5/2010
               vp, s. 3 ja PeVL 32/2010 vp,
            s. 10—11). 
         
         
         Lakiehdotuksen 23 §:ssä tarkoitetut
            tarkastukset voivat valiokunnan käsityksen mukaan olla
            valvontatyyppisiä. Tämän vuoksi lakiehdotukseen
            on tässäkin tapauksessa syytä lisätä edellä mainitun
            kaltainen viittaussäännös (ks. kaivoslain
            153 §:n 1 momentti ja valmisteverotuslain 96 §:n
            1 momentti).