Perustelut

Tekijänoikeuden perustuslaillinen suoja.

Tekijänoikeus luetaan perustuslain 15 §:ssä turvattua omaisuuden suojaa nauttiviin varallisuusarvoisiin immateriaalioikeuksiin (HE 309/1993 vp, s. 62/II, PeVL 7/2005 vp, s. 2/I). Tämä koskee ennen muuta tekijänoikeuteen sisältyviä taloudellisia oikeuksia (ks. PeVL 28/2004 vp, s. 4/I). Koska tekijänoikeuslainsäädäntö sääntelee keskeisesti tekijänoikeuden haltijan ja muiden henkilöiden — ei niinkään tekijän ja julkisen vallan — välisiä suhteita, tekijänoikeuslainsäädäntö on merkityksellistä myös muiden tahojen kuin tekijänoikeuden haltijoiden perusoikeuksien näkökulmasta.

Ehdotettu sääntely ja sen taustat.

Tekijänoikeuslain 25 i §:ään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti. Sen mukaan tekijällä on oikeus korvaukseen edelleen lähettämisestä. Mikäli lähettäjäyritys ei ole maksanut suoraan oikeudenhaltijoille korvausta edelleen lähettämisestä, korvaus voidaan maksaa ainoastaan 26 §:n 1 momentissa tarkoitetun järjestön välityksellä. Jollei korvausta vaadita todisteellisesti kolmen vuoden kuluessa sen vuoden päättymisestä, jona oikeus korvaukseen on syntynyt, oikeus korvaukseen raukeaa. Samalla kun korvausoikeus 25 i §:ssä tarkoitettuun siirtovelvoitteen alaiseen edelleen lähettämiseen säädettäisiin tekijöille, vastaava korvausoikeus annettaisiin myös äänitallenteen tuottajille ja esittäville taiteilijoille poistamalla 47 §:n 2 momentin toinen virke.

Kyseessä oleva siirtovelvoite (ns. must carry) tarkoittaa sitä, että kaapelitelevisioverkossa verkkopalvelua tarjoavat ovat velvollisia välittämään verkossaan tiettyjen valtakunnallisten yleiskanavien ohjelmaa. Ehdotetun sääntelyn mukaan kaapelitelevisiojakelua harjoittavalla teleyrityksellä on velvollisuus suorittaa korvausta tekijöille tästä edelleen lähettämisestä.

Nykyinen tekijänoikeuslain sääntely on saanut tältä osin sisältönsä perustuslakivaliokunnan kannanoton perusteella. Valiokunta edellytti säätämisjärjestyskysymyksenä, että tekijänoikeuslaista poistetaan säännökset jakeluvelvoitteen piiriin kuuluvan teleyrityksen velvollisuudesta maksaa tekijälle korvausta (PeVL 7/2005 vp, s. 6/II). Valiokunnan mukaan teleyrityksen korvausvelvollisuus lailla säädetyn siirtovelvoitteen täyttämisestä ei ollut oikeasuhtainen omaisuudensuojan näkökulmasta. Tekijän oikeus saada korvaus alkuperäisen ohjelman lähettäjäyrityksen lisäksi myös ohjelmaa jakavalta teleyritykseltä ylitti valiokunnan mielestä sen, mihin tekijällä tulee kohtuudella olla tällaisessa tilanteessa oikeus. Valiokunta kiinnitti huomiota myös siihen, että tekijänoikeusjärjestöt eivät olleet käytännössä perineet korvauksia jakeluvelvollisilta teleyrityksiltä silloisen sääntelyn tarjoamasta mahdollisuudesta huolimatta. Nyt käsiteltävänä olevassa hallituksen esityksessä tämä perustuslakivaliokunnan poistettavaksi edellyttämä sääntely ehdotetaan palautettavaksi lakiin.

Hallituksen mukaan esityksen taustalla on komission 21.2.2014 Suomelle antama virallinen huomautus, joka koskee tekijänoikeuslain 25 i ja 47 §:n säännöksiä. Komission mukaan säännökset ovat tietoyhteiskuntadirektiivin 2001/29/EY 3 artiklan ja lähioikeusdirektiivin 2006/115/EY 8 artiklan 2 kohdan vastaisia.

Ehdotuksen arviointi.

Esitys on merkityksellinen perustuslain 15 §:n 1 momentissa turvatun omaisuudensuojan sekä siihen liittyvien tekijänoikeuksien ja perustuslain 12 §:ssä säädetyn sananvapauden kannalta.

Hallituksen esityksen säätämisjärjestysperusteluissa (s. 14—15) todetaan, että perustuslakivaliokunnan vuonna 2005 esittämän arvion jälkeen perusoikeusrajoituksen toteuttamiseen kohdistuvan oikeudellisen arvioinnin perusteet ovat sekä oikeudellisesti että tosiasiallisesti olennaisesti muuttuneet, minkä johdosta niiden uudelleen arvioinnille esitetään olevan nykytilanteessa painavia perusteita.

Perustuslakivaliokunta katsoo, että merkittävä muutos vuoden 2005 arviointitilanteeseen on käytännössä se, että siirtovelvoitteen alaa on vuoden 2011 heinäkuun alusta kavennettu. Nykyisin siirtovelvoitteen piiriin kuuluu aiemman 12 kanavan sijasta neljä julkisen palvelun kanavaa ja kolme kaupallista kanavaa. Tämä merkitsee sitä, että ehdotetun tekijänoikeuskorvauksen maksamisvelvollisuuden ala siirtovelvoitteisiin liittyvässä edelleen lähettämisessä on vastaavasti supistunut ja muodostuu nyt lievemmäksi puuttumiseksi teleyritysten omaisuudensuojaan kuin mitä se olisi ollut aikaisemmin.

Valiokunnan mielestä oikeasuhtaisuuden arvioinnissa painoarvoa tulee antaa sille, kuinka merkittäväksi rajoitukseksi tekijänoikeuskorvauksen maksuvelvollisuus muodostuu. Tässä arvioinnissa merkityksellistä on paitsi se, että siirtovelvoitteen ala on supistunut, myös se, että korvausvelvollisuus jäänee kokoluokaltaan hallituksen esityksen perustelujen (s. 14/II) mukaan käytännössä merkittävästi määrältään pienemmäksi – 0,03 euroa/kotitalous/kanava/kuukausi – kuin vuonna 2005. Toisaalta asian arvioinnissa merkitystä on myös rajoitusta perustelevan intressin painavuudella perusoikeusjärjestelmän kokonaisuuden näkökulmasta ja sillä, että tekijänoikeuskorvauksen säätämistä siirtovelvoitteen alaisen aineiston edelleen lähettämisestä puoltavat tekijänoikeuden haltijoiden tekijänoikeuteen perustuvat varallisuusoikeudelliset intressit, jotka myös saavat suojaa perustuslain omaisuudensuojasääntelyn kautta.

Korvauskustannusten kohtuullisuuden lisäksi arvioinnissa on otettava huomioon myös se, millaiseksi ohjelmistojen oikeudenhaltijoiden korvaukset edelleen lähettämisestä muutoin muodostuvat. Jos lähettäjäyritys on sopinut oikeudenhaltijan kanssa edelleen lähettämisestä ja maksanut siitä korvauksen, ei oikeudenhaltijalla hallituksen esityksen (HE s. 12/I, 14/I) mukaan ole oikeutta saada korvausta edelleen lähettäjältä. Kahteen kertaan maksettavaan korvaukseen ei ole EU-oikeudellista perustetta, eikä tällainen tulkinta myöskään vastaa perustuslakivaliokunnan aiempaa kantaa samassa asiassa. Sivistysvaliokunnan on täsmennettävä säännöstä vastaamaan esityksen perusteluja, jotta ehdotettu sääntely ei muodostu nyt käsillä olevassa kokonaisasetelmassa oikeasuhtaisuusvaatimuksen kannalta ongelmalliseksi. Tämä on edellytyksenä tavallisen lain säätämisjärjestyksen käyttämiselle.

Perustuslakivaliokunta on siirtovelvoitetta arvioidessaan kiinnittänyt huomiota myös sen merkitykseen perustuslain 12 §:ssä turvatun sananvapauden kannalta (esim. PeVL 27/2010 vp, s. 2/II ja siinä mainitut lausunnot). Korvausvelvollisuudesta johtuvien kustannusten kohtuullisuuden perusteella valiokunta katsoo, että ehdotuksesta ei aiheudu uhkaa sananvapauden toteutumiseen liittyvälle viestinnän monipuolisuudelle ja moniarvoisuudelle.

Muita seikkoja.

Valiokunta huomauttaa, että vaikka nyt kyseessä oleva säädösvalmisteluasia ei ole erityisen tärkeä Ahvenanmaan maakunnalle itsehallintolain 28 §:n 2 momentin mukaisessa merkityksessä, olisi ministeriön ollut asianmukaista tiedottaa siitä maakunnan hallitukselle ja varata sille tilaisuus lausua asiasta.