Tupakointi on kehittyneissä maissa yksi suurimpia
            ja kehitysmaissa nopeasti kasvava kansanterveydellinen riskitekijä.
            Maailman taloudellinen yhdentyminen on luonut suotuisat edellytykset tupakan
            markkinoinnille kaikkialla. Kansalliset terveyspoliittiset toimet
            eivät ole riittäviä tupakan haittojen
            torjumiseksi. 
         
         Neuvotteluprosessi alkoi vuonna 1999 Maailman terveysjärjestön
            (WHO) 52. yleiskokouksen antamalla päätöslauselmalla
            tupakoinnin torjuntaa koskevan puitesopimuksen, jäljempänä sopimus,
            laatimisesta (Framework Conven-tion on Tobacco Control, FCTC). Neuvottelut käynnistyivät
            lokakuussa 2000 Genevessä kansainvälisen neuvotteluelimen
            International Negotiating Body (INB) ensimmäisessä kokouksessa.
            Neuvotteluissa olivat mukana lähes kaikki Maailman terveysjärjestön
            jäsenmaat sekä Euroopan yhteisöjen komissio.
            Suomi on toiminut koko prosessin ajan aktiivisesti vahvan tupakoinnin
            torjuntaa koskevan sopimuksen aikaansaamiseksi.
         
          Sopimus hyväksyttiin yksimielisesti 21 päivänä toukokuuta
            2003 WHO:n yleiskokouksessa Genevessä. Yleiskokouksessa
            pidetyssä Euroopan yhteisön puheenvuorossa todettiin,
            että Euroopan yhteisö pyrkii aloittamaan sopimuksen
            ratifioinnin valmistelut mahdollisimman nopeasti. Sopimus on ollut
            avoinna allekirjoituksia varten Genevessä 16.—22.6.2003
            ja New Yorkissa 30.6.2003—29.6.2004. Allekirjoitusten jälkeen
            alkaa ratifiointiprosessi. Sopimus astuu voimaan 90. päivänä sen
            jälkeen, kun 40 maata on sen ratifioinut. Sopimuksen on
            tähän mennessä allekirjoittanut 118 maata,
            toistaiseksi vain 16 on ratifioinut sen.
         
          Tupakan terveyshaittojen torjunta perustuu valtioiden kansalliseen
            lainsäädäntöön. Euroopan
            yhteisöllä on kuitenkin tähän
            tähtäävää yhteisölainsäädäntöä.
            Sopimus on monenkeskinen kansanterveyteen keskittyvä sopimus.
            Se vahvistaa maailmanlaajuista yhteistyötä tupakoinnin
            vähentämiseksi. Sopimus on laaja-alainen, ja se
            sisältää artikloja, jotka koskevat muun
            muassa tupakkatuotteiden mainontaa, myyntiä, pakkausmerkintöjä,
            laitonta kauppaa, ympäristön tupakansavulle altistumista
            ja verotusta. Eniten sopimuksesta hyötyvät maat,
            joilla on vähän tai ei lainkaan omaa kansallista
            tupakkalainsäädäntöä.
         
         Sopimuksen asettamat velvoitteet ovat osittain suositusluontoisia
            ja osittain vähimmäisehtoja, joita sopimuksen
            ratifioineiden maiden tulee noudattaa. Sopimustekstissä valtioita
            rohkaistaan toteuttamaan pidemmälle meneviä toimenpiteitä.
            Jokaista maata koskeva yleisvelvoite on määräajoin
            päivittää ja arvioida kokonaisvaltaisia,
            kansallisia tupakoinnin vähentämisstrategioita,
            suunnitelmia ja ohjelmia. 
         
         Suomen voimassa oleva oikeus täyttää sopimuksessa
            sopimusvaltioille asetetut vaatimukset. Tämän
            takia esityksessä ei ehdoteta muutoksia Suomen voimassa
            olevaan lainsäädäntöön. Ahvenanmaan
            maakunnassa sovelletaan maakunnan omaa tupakkalakia (tobakslag för
            landskapet Åland ÅFS 64/1997).
         
         Sopimuksen tavoitteena on vähentää tupakointia
            pysyvästi ja suojella ihmisiä tupakansavulle altistumiselta.
            Sopimus tähtää kansanterveyden edistämiseen
            maailmanlaajuisesti, ja siinä käsitellään
            monenlaisia tupakoinnin torjuntaan liittyviä kysymyksiä.
            Sopimus on luonteeltaan kehyssopimus, jonka pohjalta voidaan hyväksyä lisäpöytäkirjoja
            tulevaisuudessa.
         
         Esityksen tavoitteena on hankkia eduskunnan hyväksyminen
            sopimukselle. Esitys sisältää myös
            ehdotuksen niin sanotuksi blankettilaiksi, jolla saatetaan voimaan
            sopimuksen lainsäädännön alaan
            kuuluvat määräykset.