Perustelut
Palkansaajilta on vuodesta 1993 lähtien palkasta peritty
eläkemaksua ja työttömyysvakuutusmaksua,
joiden yhteismäärä on vaihdellut 3,2
ja 6,1 prosentin välillä. Työntekijämaksujen
ansiotasoa alentava vaikutus on otettu huomioon eri päivärahoissa
vuosittain väliaikaisella lailla säädetyn
erillisen laskennallisen vähennyksen kautta. Vähennys
merkitsee sairaus-, vanhempain-, kuntoutus-, työttömyys-
ja koulutuspäivärahojen sekä vuorotteluvapaakorvauksen
tason alentamista, ja se heikentää näiden
syiden vuoksi työelämästä poissa
olevien taloudellista asemaa. Päivärahan perusteena
olevista työtuloista tehtävää vähennystä esitetään
17. kerran jatkettavaksi yhdellä vuodella.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta viittaa aiempiin kannanottoihinsa,
joissa valiokunta on pitänyt välttämättömänä,
että päivärahojen määräytymisperusteista
säädetään pysyvällä lainsäädännöllä.
Poikkeussäännöksistä luopuminen
lisäisi päivärahajärjestelmän
läpinäkyvyyttä ja vastaisi sosiaaliturvajärjestelmän
yksinkertaistamis- ja selkiyttämistavoitetta.
Prosenttivähennyksestä luopuminen lisäisi vuonna
2009 sairausvakuutusmenoja noin 56 miljoonaa euroa ja työttömyys-,
vuorottelukorvaus- ja koulutusmenoja yhteensä noin 26 miljoonaa
euroa. Menonlisäys edellyttäisi vuonna 2009 työnantajien
ja vakuutettujen sairausvakuutusmaksun nostamista 0,04 prosenttiyksiköllä ja
työttömyysvakuutusmaksujen nostamista 0,02 prosenttiyksiköllä.
Muutos ei vaikuttaisi valtion menoihin.
Esityksen perustelujen mukaan sosiaaliturvan uudistamista valmisteleva
komitea pyrkii ratkaisuun siitä, miten palkansaajilta perittävä työeläke-
ja työttömyysvakuutusmaksu otetaan huomioon etuutta
määrättäessä. Valiokunta
pitää välttämättömänä,
että pysyvät säännökset päivärahojen
määräytymisperusteista valmistellaan
pikaisesti.
Hallituksen esityksessä oleva 4,5 prosenttiyksikön
vähennys perustuu laskelmiin, joiden mukaan työeläkemaksu
nousisi 0,2 prosenttiyksikköä, jolloin maksu olisi
4,3 prosenttia ja työttömyysvakuutusmaksu laskisi
0,14 prosenttiyksikköä, jolloin maksu olisi 0,2
prosenttia palkasta. Koska näitä maksuja ei ole
vielä vahvistettu, valiokunta ehdottaa lakiehdotuksen 1 §:ää muutettavaksi
siten, että päivärahan perusteena olevista työtuloista, vakuutuspalkasta
tai maksettavasta etuudesta vuonna 2009 vähennetään enintään
alle 53-vuotiaan työntekijän työeläkevakuutusmaksun
ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun yhteismäärä,
ei kuitenkaan enempää kuin 4,5 prosenttia. Maksujen
tultua vahvistetuiksi päivärahoista tehtävän
vähennyksen tarkka määrä
täsmennetään lain 2 §:n nojalla annettavalla
sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella.