Perustelut

Suuri valiokunta yhtyy erikoisvaliokuntien huomioihin ehdotuksen sisällöstä ja pitää perusteltuna, että valtioneuvoston suhtautuminen EPPO:on on varauksellinen, vaikka itse asetusehdotuksen tavoite tehostaa EU:n taloudellisten etujen suojaa onkin varsin kannatettava. Lakivaliokunnan lailla suuri valiokunta katsoo, että EPPO:n perustamista koskeva asetusehdotus on perustuslain, rikosoikeuden ja prosessioikeuden kannalta erittäin merkittävä. Ehdotuksella on suuri periaatteellinen merkitys uutena EU:n rikosoikeudellisen yhteistyön muotona. Ehdotus merkitsee huomattavasti pidemmälle menevää rikosoikeudellista yhteistyötä kuin EU-rikosoikeuden lähtökohtana oleva vastavuoroiseen tunnustamiseen ja aineellisen rikosoikeuden lähentämiseen pohjautuva rikosoikeudellinen yhteistyö. Nämä näkökohdat huomioon ottaen ehdotukseen sisältyy eräitä merkittäviä ongelmia.

Suuri valiokunta toteaa, että lakivaliokunta ja hallintovaliokunta ovat varsin kattavasti käsitelleet niitä reunaehtoja, joiden täyttyessä Suomen edun mukaista on olla EPPO:ssa mukana. Yh-tyen valtioneuvoston kantaan suuri valiokunta pitää perusteltuna, että päätös tiiviimpään yhteistyöhön osallistumisesta tai sen ulkopuolelle jäämisestä on tehtävä ehdotuksen täsmennettyä nykyisestä ja muiden jäsenvaltioiden kantojen selvittyä.

Suuri valiokunta kiinnittää tässä yhteydessä erityistä huomiota siihen, että asetusehdotus komission esittämässä muodossaan laajentaisi EPPO:n toimivaltaa SEUT 86 artiklan 1 ja 3 kappaleessa määritellyistä EU:n taloudellisia etuja vahingoittavista rikoksista ns. liitännäisiin rikoksiin (ehdotuksen 13 artikla). Tällaista lähestymistapaa on pidettävä ongelmallisena Suomen perustuslain kanssa. On muistettava, että Lissabonin sopimusta saatettaessa voimaan juuri SEUT 86 artikla oli yksi syy siihen, että sopimus saatettiin voimaan niin sanotussa supistetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä (HE 23/2008 vp) ottaen huomioon perustuslain 1 ja 104 §:n säännökset valtion täysivaltaisuudesta ja syyttäjälaitoksesta (PeVL 13/2008 vp).

Muilta osin suuri valiokunta viittaa erikoisvaliokuntien lausuntoihin ja pitäytyy lausunnossaan esittämään huomioita toissijaisuusperiaatteen merkityksestä asian käsittelyssä.

Kuten edellä on esitetty, suuri valiokunta ei esittänyt täysistunnolle toissijaisuusmuistutuksen tekemistä komissiolle. Valiokunta otti ratkaisussaan huomioon valtioneuvoston näkemyksen siitä, että ehdotus ei riko toissijaisuusperiaatetta. Ratkaisuun vaikutti suuresti myös suuren valiokunnan näkemys siitä, että Lissabonin sopimukseen perustuva toissijaisuusvalvonta on nykymuodossaan varsin tehoton keino vaikuttaa lainsäädäntöehdotusten sisältöön. Valiokunta suhtautuu edelleen varsin pidättyvästi menettelyyn. Valiokunnan kokemusten mukaan komissio vastaa pääsääntöisesti kansallisten parlamenttien huomautuksiin usean kuukauden viiveellä ja varsin yleisellä tasolla ottamatta käytännössä lainkaan kantaa parlamenttien sisällöllisiin huomautuksiin. Valiokunnan arvion mukaan kansallisten parlamenttien esittämillä huomautuksilla on ollut hyvin vähän, jos lainkaan, vaikutusta ehdotuksen sisältöön tai kansalliseen kannanmuodostukseen, ellei jäsenvaltio neuvostotasolla tuo näitä näkemyksiä esille oma-aloitteisesti valtiosääntöisen järjestelmänsä velvoittamana tai muista syistä. Kansallinen parlamentti ja neuvostossa toimiva jäsenvaltio voivat myös esittää toissijaisuusperiaatteen osalta eriäviä kantoja. EU-perussopimuksen toissijaisuusperiaatteen valvontaa koskevat määräykset eivät itsessään luo jäsenvaltioille velvollisuutta edistää kansallisten parlamenttien toissijaisuusperiaatteen soveltamista koskevia kantoja EU-tason neuvotteluissa. Suomessa velvoittavuus perustuu vakiintuneeseen valtiosääntötulkintaan, jonka mukaan eduskunnan kanta on ohjeellinen lähtökohta valtioneuvoston toiminnalle EU:ssa.

Suuri valiokunta painottaa, että sen päätöksestä olla tekemättä toissijaisuusmuistutusta ei voida tehdä sitä johtopäätöstä, että Suomi olisi valmis osallistumaan tiiviimpään yhteistyöhän EPPO:n osalta.

Suuri valiokunta korostaa, että päätös tiiviimpään yhteistyöhön osallistumisesta tai siitä poisjättäytymisestä tullaan tekemään eri yhteydessä ja pääosin myös eri perustein kuin kansallisen parlamentin pöytäkirja N:o 2 mukaisessa menettelyssä ja aikataulussa muodostettu toissijaisuusperiaatteen soveltamista koskeva arvio. On muistettava, että toissijaisuusmuistutuksen osalta kansallinen parlamentti on rajoitettu arvioimaan komission alkuperäisen ehdotuksen pohjalta oikeudellisesti varsin rajattua kysymystä oikeasta päätöksentekotasosta. Vaikka toissijaisuuskysymykset ovat olennaisia kysymyksiä läpi lainsäädäntöprosessin, osallistuminen tiiviimpään yhteistyöhän edellyttää laaja-alaisempaa oikeudellista ja poliittista arviota ehdotuksen tuomista hyödyistä ja mahdollisista ongelmista (ml. perustuslaki) suhteessa nykytilanteeseen. Vastaavin perustein suuri valiokunta katsoo, että kansallisen parlamentin päätös kyseenalaistaa ehdotuksen toissijaisuusperiaatteen mukaisuus ei saa heikentää kyseisen jäsenvaltion neuvotteluasemia neuvostotasolla, vaan jo perussopimus edellyttää, että kaikki jäsenvaltiot voivat neuvotella neuvostossa ja sen työryhmissä tasavertaisesti ja yhtäläisin ehdoin.