TALOUSARVIOALOITE 1001/2001 vp

TAA 1001/2001 vp - Kari Rajamäki /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Savon kanavan suunnitteluun

Eduskunnalle

Keiteleen kanavan valmistuminen vuonna 1993 loi maahamme kaksi rinnakkain sijaitsevaa pohjois-eteläsuuntaista järvialuetta, jotka ulottuvat Lahden—Lappeenrannan korkeudelta keskisen Suomen pohjoisosiin. Tällä Kymijoen ja Vuoksen vesistöjen muodostamalla Järvi-Suomen alueella on lähes miljoona asukasta. Alueella on viitoitettu väyläverkosto sekä vapaa-ajan asuntoja noin 100 000 ja venematkailuun soveltuvia veneitä noin 18 000. Vesistöalueiden yhdistäminen ns. Savon kanavalla muodostaisi Järvi-Suomen alueelle yhtenäisen, noin 50 000 km2:n laajuisen vesistöalueen. Eurooppalaisittain harvinaisen luonnon ja matkailumahdollisuuksien ohella kanava tukisi myös Itä-Suomen metsäteollisuuden kehittämisedellytyksiä raaka-ainekuljetusten reittinä. Savon kanavan kokonaistyöllisyysvaikutus rakennusvaiheen aikana olisi 460 htv ja käyttövaiheen aikana ensimmäisinä vuosina noin 50 htv. Savon liitto on suhtautunut osana EU-rakennerahastokautta myönteisesti hankkeen edistämiseen. On tärkeätä, että hankkeen rakennussuunnittelu ja lakisääteisen YVA:n laadinta aloitetaan mahdollisimman pian, jotta rakennustöihin on mahdollista päästä vuoden 2002 alkupuolella ja kanava saataisiin liikennöitävään kuntoon kesällä 2005.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  31.30.77 lisäyksenä 170 000 euroa Savon kanavan rakennussuunnitteluun ja toteuttamisedellytysten varmistamiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Kari Rajamäki /sd
  • Seppo Kääriäinen /kesk
  • Markku Rossi /kesk
  • Eero Lämsä /kesk
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Marja-Liisa Tykkyläinen /sd
  • Riitta Korhonen /kok
  • Iivo Polvi /vas
  • Mirja Ryynänen /kesk