TALOUSARVIOALOITE 1012/2001 vp

TAA 1012/2001 vp - Jussi Ranta /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Rikosuhripäivystyksen toimintaan sekä rikoksen uhreja käsittelevään koulutukseen ja tutkimukseen

Eduskunnalle

Vuoden 2001 talousarvioon sisältynyt puolen miljoonan markan määräraha on turvannut Rikosuhripäivystyksen toiminnan kuluvana vuonna. Vuonna 2002 Rikosuhripäivystyksen toiminnan nykyiset mahdollisuudet näyttävät kuitenkin olevan uhattuina — valtion talousarvioesitykseen vuodelle 2002 ei rikoksen uhrien kannalta tärkeään tukitoimintaan kohdennettua määrärahaa sisälly. Näin ollen esimerkiksi Rikosuhripäivystyksen Kymen aluetoimisto on lopetusuhan alaisena, eikä Rikosuhripäivystyksellä ole taloudellisia mahdollisuuksia ylläpitää rikoksen uhrien kannalta äärimmäisen tärkeää maksutonta puhelinpäivystystä.

Valtion asettaman rikosuhritoimikunnan 19.6.2001 antaman mietinnön mukaan toimikunta esittää, että valtion talousarvioon vuodelle 2002 otettaisiin vähintään viiden miljoonan markan suuruinen määräraha käytettäväksi toimikunnan tekemien rikoksen uhrin aseman kokonaisvaltaista parantamista tukevien ehdotusten rahoittamiseksi. Rikosuhrilautakunnan ehdottama viiden miljoonan markan määräraha tulisi näin ollen käytettäväksi yhtäältä Rikosuhripäivystyksen toiminnan ja toisaalta rikoksen uhreja käsittelevän koulutuksen ja tutkimuksen rahoittamiseen.

Euroopan unionin neuvosto hyväksyi Brysselissä 13.3.2001 jäsenvaltioitaan velvoittavan puitelain 6335/1/01, jonka mukaan kunkin jäsenvaltion on vuoden kuluessa lain voimaantulon jälkeen muun muassa "... edistettävä sellaisten uhrien tukijärjestöjen toimintaa, jotka vastaavat uhrin alustavan vastaanoton järjestämisestä sekä hänen myöhemmästä tukemisestaan ja avustamisestaan, joko tarjoamalla niiden käyttöön erityiskoulutusta saanutta omaa julkisten palvelujen henkilöstöään tai tunnustamalla ja rahoittamalla uhrien tukijärjestöjä." (13. artikla)

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  33.92.50 lisäyksenä 1 000 000 euroa Rikosuhripäivystyksen toiminnan sekä rikoksen uhreja käsittelevän koulutuksen ja tutkimuksen rahoittamiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Jussi Ranta /sd