TALOUSARVIOALOITE 1041/2001 vp

TAA 1041/2001 vp - Leena Rauhala /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen lasten kotihoidon tuen laajentamiseen ja tason korottamiseen

Eduskunnalle

Lasten hoitaminen kotona on arvokasta työtä sekä lapsen kasvun ja kehityksen kannalta että myös yhteiskunnallisesti. Tämän työn arvostus tulee tunnustaa ja osoittaa myös käytännön päätöksenteossa. Tämän toteuttaminen vaatii kotihoidon tuen laajentamista kaikille alle kouluikäisille ja tuen määrän nostamista vähintään minimipalkan tasolle. Samalla sen pitää kerryttää työeläkettä samoin kuin palkkatyön. Tähän tavoitteeseen meidän tulee asteittain seuraavina vuosina pyrkiä.

Kotihoidontukijärjestelmä toimii pienten lasten kunnallisen päivähoidon vaihtoehtona. Tämä vaihtoehto ei kuitenkaan nykyisin ole todellinen vaihtoehto monellekaan vanhemmalle. Tähän vaikuttavat kotihoidon tuen tason mataluus ja siihen liittyvät perusturvaongelmat. Viime hallituskaudella lasten kotihoidon tukea leikattiin siten, että tuen perusosa aleni 1 908 markasta kuukaudessa 1 500 markkaan ja vastaavasti alenivat sisaruskorotus ja pienituloisia ja keskituloisia koskeva kotihoidon tuen lisäosa. Nykyisellään tukea maksetaan 1 500 mk yhdestä alle 3-vuotiaasta lapsesta ja seuraavista alle 3-vuotiaista lapsista maksetaan 500 mk. Hoitolisää maksetaan vain yhdestä perheen hoitorahaan oikeuttavasta lapsesta. Hoitolisän määrä on enintään 1 000 mk/kk.

Lakisääteisen kotihoidon tuen supistamisen jälkeen monet kunnat ovat ottaneet käyttöön kuntalisiä, jotta kotihoidon tuki olisi todellisempi vaihtoehto päivähoidolle. Tämä on johtanut siihen, että eri kunnissa asuvat perheet ovat eriarvoisessa asemassa lasten hoitamiseen liittyvien mahdollisuuksien suhteen. Nostamalla kotihoidon tuen tasoa riittävästi lasten päivähoitovaihtoehdot asetettaisiin nykyistä enemmän samanarvoiseen asemaan.

Pienten lasten vanhemmilla tulee olla mahdollisuus valita keskenään tasa-arvoisista lastenhoitomuodoista lapsen ja perheen elämäntilanteen kannalta sopivin. Nykyinen lastenhoitojärjestelmä kuitenkin suosii selvästi lasten kunnallista päivähoitoa muiden hoitojärjestelyjen kustannuksella. Nykyisellään kotihoidon tuen määrä on niin alhainen, että siitä ei muodostu todellista vaihtoehtoa monellekaan vanhemmalle, joka haluaa hoitaa lastaan kotona. Jotta kotihoidon tuki olisi todellinen vaihtoehto päivähoidolle, on sen tasoa korotettava ja se on asteittain ulotettava kaikille alle esiopetusikäisille lapsille.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  33.32.30 lisäyksenä 33 000 000 euroa lasten kotihoidon tukeen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Leena Rauhala /kd
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Jouko Jääskeläinen /kd
  • Sakari Smeds /kd
  • Päivi Räsänen /kd
  • Marja-Leena Kemppainen /kd
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Ismo Seivästö /kd
  • Leea Hiltunen /kd
  • Bjarne Kallis /kd