TALOUSARVIOALOITE 1046/2002 vp

TAA 1046/2002 vp - Lauri Oinonen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen täysimääräisten indeksikorotusten tekemiseen kunnille maksettaviin valtionosuuksiin

Eduskunnalle

Kunnat toteuttavat ne kansalaisia koskevat peruspalvelut, jotka valtio velvoittaa tekemään. Tätä varten valtio osallistuu kustannuksiin kunnille tulevien valtionosuuksien muodossa. Nämä ovat kuitenkin jo vuosia saaneet vain vajaan indeksitarkistuksen. Näin on ehdotettu myös vuoden 2003 budjettiin. Kuitenkaan kuntien tehtävät ja menot eivät ole vähentyneet, eivätkä kunnat puolestaan menoissaan ja maksuissaan voi olla indeksikehityksen ulkopuolella, vaan menot ja maksut seuraavat indeksikehitystä. Edelleen kuntien tehtävät ja menot mm. sosiaali- ja terveydenhuollon sektoreilla ovat voimakkaasti kasvamassa.

Tämän vuoksi on perusteltua, että kuntien valtionosuudet saavat vuoden 2003 budjettiin viimeinkin täysimääräisen indeksikorotuksen.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  33.32.30 lisäyksenä 85 000 000 euroa täysimääräisten indeksikorotusten tekemiseen valtion kunnille maksamiin valtionosuuksiin.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Lauri Oinonen /kesk