TALOUSARVIOALOITE 1067/2002 vp

TAA 1067/2002 vp - Mauri Pekkarinen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kuntien valtionosuuksien indeksitarkistusten suorittamiseen täysimääräisinä

Eduskunnalle

Kuntien taloutta on viime vuosina vaivannut kasvava eriarvoisuus, vaikka keskimäärin talous olikin tasapainossa. Nyt tilanne on muuttunut. Kuntien vuosikate laskee ennusteiden mukaan ensi vuonna lähes puoleen, ja se tulee edelleen laskemaan vuosina 2004—2006. Taloudelliset ongelmat tulevat koskemaan kaikentyyppisiä kuntia, koska verotulot laskevat ja toiminnalliset menot kasvavat. Tilanteeseen vaikuttaa taloudellisen taantuman ohella kuntien arvonlisäveron takaisinperinnän kuittaaminen yhteisöverosta.

Kuntien valtionosuuksien indeksitarkistuksia puolitetaan jo kolmantena vuotena peräkkäin. Kaikkiaan näistä on kertynyt 204 miljoonan euron menetykset.

Sosiaali- ja terveydenhuollossa tämä merkitsee 40 miljoonan euron leikkausta sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksiin. Kuntaliiton arvion mukaan kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon menot nousevat lähelle 14 miljardia euroa vuonna 2002. Tähän vaikuttavat kustannuskehitys, uusien lakisääteisten tehtävien aiheuttamat menot sekä erityiset sosiaali- ja terveydenhuollon menopaineet.

Eduskunta on edellyttänyt käsitellessään sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muutosta, että hallitus valmistelisi esityksen kuntien valtionosuuslain 6 §:n 3 momentin kumoamiseksi, jotta valtion yksipuoliset ratkaisut puolittaa osuutensa kustannustason noususta eivät olisi enää mahdollisia. Hallitus ei ole antanut tällaista esitystä.

Kansallisen terveysprojektin onnistuminen edellyttää, että valtio panostaa terveysprojektissa esitetyt määrärahat projektin toteuttamiseen. Nyt jo terveysprojektin ensimmäisenä toteuttamisvuotena projektin rahoitus jää lähes kolmasosaan siitä, mitä sosiaali- ja terveysministeriö esitti, vaikka terveydenhuollon akuutti ongelmatilanne edellyttäisi etupainotusta.

Kansallinen terveysprojekti edellytti, että valtio satsaa terveysprojektiin viiden vuoden aikana 700 miljoonaa euroa, mikä tekee vuositasolla 140 miljoonaa euroa. Nyt hallitus esittää ensi vuodelle vain 57 miljoonan euron rahoitusta.

Siksi esitämme 60 miljoonan euron lisäystä sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksiin valtionosuuksien indeksitarkistusten toteuttamiseksi täysimääräisenä ja kansallisen terveysprojektin rahoittamiseen.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  33.32.30 lisäyksenä 60 000 000 euroa sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksien indeksitarkistusten maksamiseen täysimääräisinä.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Mauri Pekkarinen /kesk
  • Anu Vehviläinen /kesk
  • Juha Korkeaoja /kesk
  • Hannu Aho /kesk
  • Olavi Ala-Nissilä /kesk
  • Sirkka-Liisa Anttila /kesk
  • Maria Kaisa Aula /kesk
  • Liisa Hyssälä /kesk
  • Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk
  • Anneli Jäätteenmäki /kesk
  • Timo Kalli /kesk
  • Kyösti Karjula /kesk
  • Tanja Karpela /kesk
  • Inkeri Kerola /kesk
  • Niilo Keränen /kesk
  • Mari Kiviniemi /kesk
  • Katri Komi /kesk
  • Timo E. Korva /kesk
  • Seppo Kääriäinen /kesk
  • Seppo Lahtela /kesk
  • Markku Laukkanen /kesk
  • Paula Lehtomäki /kesk
  • Johannes Leppänen /kesk
  • Jari Leppä /kesk
  • Mika Lintilä /kesk
  • Eero Lämsä /kesk
  • Hannes Manninen /kesk
  • Kari Myllyniemi /kesk
  • Tero Mölsä /kesk
  • Petri Neittaanmäki /kesk
  • Pekka Nousiainen /kesk
  • Lauri Oinonen /kesk
  • Osmo Puhakka /kesk
  • Antti Rantakangas /kesk
  • Aulis Ranta-Muotio /kesk
  • Juha Rehula /kesk
  • Markku Rossi /kesk
  • Mirja Ryynänen /kesk
  • Pauli Saapunki /kesk
  • Mauri Salo /kesk
  • Hannu Takkula /kesk
  • Matti Vanhanen /kesk
  • Jukka Vihriälä /kesk
  • Pekka Vilkuna /kesk
  • Matti Väistö /kesk
  • Jaana Ylä-Mononen /kesk