TALOUSARVIOALOITE 1077/2002
vp
TAA 1077/2002
vp - Sirpa Pietikäinen /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen YK-pohjaisten
kansalaisjärjestöjen toiminnan tukemiseen
Eduskunnalle
Yhdistyneiden kansakuntien rooli globaalipolitiikassa
on kasvanut entisestään 11.9.2001 tehdyn terroristi-iskun
seurauksena. On erittäin tärkeää tukea
Yhdistyneiden kansakuntien tavoitteita ohjata globalisaatiota rauhanomaiseen
suuntaan. Suomessa tätä YK:n aloittamaa työtä tekevät
suurelta osin YK-pohjaiset kansalaisjärjestöt.
Eri kansallisuuksiin kohdistuvia ennakkoluuloja voidaan hälventää puolueettomalla
tiedottamisella ja kansainvälisyyskasvatuksella. YK-järjestöt
toimivat lähellä kansalaisia ja yhdessä heidän
kanssaan mm. vapaaehtois- ja koulutoiminnan kautta.
Suomella on merkittävä rooli kansainvälisessä politiikassa.
Aktiivisuutemme maailmanyhteisössä on huomioitu
vuosikymmeniä. Tämä kehitys on turvattava,
ja sitä on edelleen kehitettävä. Suomen
YK-politiikka nauttii kansalaisten keskuudessa suurta luottamusta.
Tämä luottamus on syntynyt aktiivisesta työstä,
jota YK-pohjaiset kansalaisjärjestöt ovat tähän
asti menestyksekkäästi toteuttaneet. Globalisoituvassa
maailmassa tiedottamisen merkitys korostuu entisestään, ja
sen vaikeutuminen voi jopa heikentää kansainvälistä päätöksentekoa.
Tiedottamista ei hoideta vain YK:sta suomalaisille, vaan YK-pohjaiset kansalaisjärjestöt
ovat vaikuttamassa myös siihen, miten suomalainen kädenjälki
näkyy kansainvälisissä päätöksissä.
Suomi on YK:n jäsenvaltiona sitoutunut YK:n ja sen
ala- ja erityisjärjestöjen päätöksentekoon ja
toimintaan liittyvän tiedotuksen asianmukaiseen hoitoon.
Suomessa omaksuttu malli, jossa itsenäiset kansalaisjärjestöt
hoitavat tätä tehtävää,
on osoittautunut toimivaksi ja hyödyttänyt kustannustehokkaalla
tavalla niin kansalaistoiminnan kuin valtionhallinnonkin tarpeita.
YK-järjestöjen toiminta ei voi perustua pelkästään projektiluonteisiin
hankkeisiin. Kansalaisten sitouttaminen ja kansainvälisyyskasvatus
on pitkäjänteistä ja jatkuvaa työtä silloin,
kun toivotaan kestäviä tuloksia.
Suomen Pakolaisapu
Suomen Pakolaisavun toiminta on laajentunut viimeisen kymmenen
vuoden aikana huomattavasti. Yhdistys toimii yhteistyössä YK:n
pakolaisjärjestön UNHCR:n kanssa, joka huolehtii noin
21 miljoonasta pakolaisesta ja paluumuuttajasta. Suomen Pakolaisapu
toimii tällä hetkellä Liberiassa,
Ugandassa, Bosniassa ja Kosovossa. Suomessa se tiedottaa kansainvälisistä pakolaiskysymyksistä.
Maahanmuuton lisääntyessä on tärkeätä,
että yhdistys voi toimia riittävin resurssein
tavoittaakseen eri alojen asiantuntijat, tiedotusvälineet,
oppilaitokset ja muut kiinnostuneet.
Suomen Unicef
Suomen Unicefin päätehtävä on
hankkia varoja maailman lapsille ja tiedottaa maailman lasten tilanteesta
ja lapsen oikeuksista. YK:n lapsiasiain erityisistunnossa
toukokuussa 2002 hyväksytty toimintaohjelma vahvistaa edelleen
tätä roolia ja asettaa Suomen Unicefille entistä haastavammat velvoitteet.
Valtionapu nykyisellään (n. 1 % budjetin
loppusummasta) tukee tätä työtä riittämättömästi.
Suomen UNIFEM
Suomen UNIFEM tukee YK:n naisten kehitysrahastoa naisten poliittisten
ja taloudellisten oikeuksien edistämiseksi sekä naisiin
kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi. Mission
ajankohtaisuus ja mm. UNIFEMin raportoijien lokakuussa julkaistava
raportti sekä YK:n naisten Peking +10 -seurantakonferenssin
aikaansaaminen asettavat Suomen UNIFEMille haasteita, joihin nykyiset
resurssit eivät riitä. Kuluvan vuoden aikana UNIFEM
on joutunut vähentämään henkilökuntaa,
jolloin yhdistyksen perustehtävän toteuttaminen
on vaarantunut.
Suomen YK-liitto
Puolueettomien kansalaisjärjestöjen merkitys globaalissa
päätöksenteossa on merkittävästi kasvanut,
ja Suomen pitää olla mukana tässä kehityksessä.
Suomen YK-liitto toimii foorumina, jossa käydään
rakentavaa vuoropuhelua yhteiskunnan eri toimijoiden välillä.
YK-liitolla on myös merkittävä rooli
suomalaisten kansainvälisyyskasvatuksessa. Näiden
perustoimintojen hyvä hoitaminen edellyttää lisärahoitusta.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon
momentille 24.99.50 lisäyksenä 130 000
euroa eräiden valtionapujen korottamiseen ja
lisää momentin perusteluihin maininnan, että määrärahasta
osoitetaan Suomen Pakolaisapu ry:lle 242 000 euroa, Suomen Unicef
ry:lle 104 000 euroa, Suomen Unifem ry:lle 70 000
euroa ja Suomen YK-liitto ry:lle 260 000 euroa.
Helsingissä 1 päivänä lokakuuta
2002
- Sirpa Pietikäinen /kok
- Liisa Jaakonsaari /sd
- Ulla Anttila /vihr
- Henrik Lax /r
- Annika Lapintie /vas