TALOUSARVIOALOITE 1078/2001
vp
TAA 1078/2001
vp - Päivi Räsänen /kd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen huume-
ja päihdevieroitushoidon toteuttamiseen
Eduskunnalle
Hallituksen esityksessä ehdotetaan 7,57 miljoonan
euron määrärahaa valtionavustuksena kunnille
huumeiden käyttäjien hoitoon. Määräraha on
sinänsä tarpeen, mutta riittämätön
ja virheellisesti kohdennettu.
Kasvava joukko huumeita käyttäviä nuoria
jää vaille tarvitsemaansa hoitoa ja kuntoutusta
sekä puutteellisten resurssien että puutteellisen
lainsäädännön vuoksi. Päihdekuntoutuksen
saatavuus on viime vuosina voimakkaasti laskenut, vaikka päihdeongelmaisten
määrä on lisääntynyt.
Laitoskuntoutuspaikat ovat vähentyneet ja hoitojaksot lyhentyneet.
Avohuollon asiakaskäynnit ovat jonkin verran tämän
seurauksena lisääntyneet, mutta A-klinikat ja
muut vastaavat yksiköt eivät ole pystyneet kompensoimaan
laitoshoidon vähentämisen vaikutuksia. Sen sijaan päihdeongelmaisten
määrä erikoissairaanhoidon yksiköissä ja
etenkin psykiatrisissa sairaaloissa on lisääntynyt
huomattavasti, itse asiassa suurin piirtein saman verran kuin se
on vähentynyt päihdekuntoutukseen erikoistuneiden
laitosten osalta, eli noin 30 %.
Kehitys on niin päihdeongelmaisen kuin kuntataloudenkin
kannalta järjetön. Päihdepotilaan etu
on, että hän saa kuntoutuksensa sellaisessa hoitopaikassa,
jossa on alan paras asiantuntemus. Toisaalta erikoissairaanhoidon
paikat ovat kalliita, ja päihdeongelmat ovat osaltaan olleet nostamassa
terveydenhuollon kustannuksia. Päihdehoidon kustannukset
ovat bumerangin tavoin palanneet säästöjä tavoitelleen
kunnan syliin.
Huumausaineista riippuvaisten vieroitushoidon resurssit on
saatettava tarvetta vastaavalle tasolle. Huumeidenkäyttäjien
hoitojärjestelmä on täysin riittämätön
ja hajanainen. Sosiaali- ja terveysministeriön huumehoitoa
selvittäneen työryhmän mukaan ongelmakäyttäjien
riittävän hoidon järjestäminen
edellyttää yhteiskunnalta merkittävää lisäpanostusta.
Huumausaineiden käyttö vahingoittaa sekä yksilöä että yhteiskuntaa
hänen ympärillään. Inhimillisen
kärsimyksen lisäksi aiheutuu taloudellista vahinkoa.
Jo yhden euron panostuksen ennaltaehkäisyyn tai hoitoon
on arvioitu tuottavan 5—7 euron säästön
vähentyneinä haittakustannuksina.
Hallituksen esityksessä avustus ehdotetaan kohdistettavaksi
opioidiriippuvaisten henkilöiden vieroitus-, korvaus- ja
ylläpitohoidon lisäämiseen. Asiantuntijoiden
mukaan näin kohdennettuna avustus saattaa jopa pahentaa
huumeongelmaa. Jos ylläpito- tai korvaushoitoa annetaan
liian löysin ehdoin, hoidettava saattaa tulla korvaavasta
huumeesta pysyvästi riippuvaiseksi.
Resurssit tulisi sen sijaan kohdentaa tasokkaaseen huumevieroitus-
ja kuntoutushoitoon, jossa pyritään irrottautumaan
huumeista kokonaan. Erityisen kannattavaa ja kiireellistä on
kohdentaa huumevieroitusta raskaana oleviin naisiin. Huumeiden-
ja alkoholinkäytön lisääntyminen on
kaikkein voimakkainta tyttöjen ja nuorten naisten kohdalla,
minkä seurauksena myös päihderaskaudet
ovat lisääntyneet. Alkoholin eriasteisesti vaurioittamia
lapsia syntyy 600—700 vuosittain, ja lisäksi 2 000—3 000
sikiötä on vaarassa alkoholialtistuksen vuoksi.
Huumeiden aiheuttamista sikiövaurioista ei ole tehty edes kunnon
selvityksiä, mutta esimerkiksi muotihuume amfetamiinin
vaurioittamia lapsia nähdään synnytyssairaaloissa
yhä enemmän. Näillä lapsilla
on aivovaurioita, sydänvikoja sekä suu- ja kitalakihalkioita.
Kohdunsisäisen huumeriippuvuuden vuoksi vastasyntyneet
kärsivät vieroitusoireista: tärinästä,
tuskaisuudesta ja levottomuudesta.
Päihdeäitien tarvitsemat vieroitushoitoyksiköt
edellyttävät korkeampaa määrärahaa
kuin hallitus on esittänyt. Huumeriippuvaisten äitien omissa
yksiköissä toteutetusta vieroitushoidosta on saatu
hyvä tuloksia. Hoitopaikkoja ei ole kuitenkaan riittävästi.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 33.32.38 lisäyksenä 7 000 000
euroa huume- ja päihdevieroitushoidon toteuttamiseen.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001
- Päivi Räsänen /kd
- Jouko Jääskeläinen /kd
- Sakari Smeds /kd
- Toimi Kankaanniemi /kd
- Marja-Leena Kemppainen /kd
- Kari Kärkkäinen /kd
- Ismo Seivästö /kd
- Leea Hiltunen /kd
- Bjarne Kallis /kd