TALOUSARVIOALOITE 1079/2002 vp

TAA 1079/2002 vp - Iivo Polvi /vas 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Lapinlahden kirkonkylän koulukeskuksen rakentamiseen

Eduskunnalle

Lapinlahden kunnan kirkonkylän koulukeskuksen rakennussuunnitelman mukaan hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 3 740 000 euroa. Hanke on välttämätön ja kiireellisesti toteutettava aikaisemmin käytössä olleen koulun jouduttua tiloissa työskentelevien terveydelle vaarallisena käyttökieltoon. Hanke voisi käynnistyä välittömästi valtionosuuden varmistuttua. Valtionosuuksien kohdentamisella Itä-Suomen välttämättömiin koulurakennushankkeisiin voidaan tehokkaasti tukea alueen työllisyyskehitystä ja tasoittaa samalla maan eri osa-alueiden kehityseroja.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  29.40.34 lisäyksenä 1 870 000 euroa Lapinlahden kunnan kirkonkylän koulun rakennushankkeen rahoittamiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Iivo Polvi /vas