TALOUSARVIOALOITE 1103/2002 vp

TAA 1103/2002 vp - Veijo Puhjo /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen palkkaperusteiseen työllistämistukeen kunnille ja kuntayhtymille Satakunnassa

Eduskunnalle

Työttömyyden tähänastisesta laskusta huolimatta suuri osa pitkäaikaistyöttömistä uhkaa jäädä loppuiäkseen työttömäksi. Kun vuoden 2003 talousarviossa työttömyyden arvioidaan nousevan 310 000 henkeen, on perusteltua pyrkiä aktiivisesti pienentämään tätä ehkä loppuiäkseen ongelmiin tuomittua ryhmää. Satakunnassa työttömyys on edelleen korkea.

Pitkäaikaistyöttömyyttä ei voi ratkaista muuten kuin järjestämällä työttömille konkreettisesti työtä. Palkkaperusteinen työllistämistuki olisi siten palautettava edellisten vuosien tasolle.

Nyt esitetty 78 miljoonan euron määräraha on 336 miljoonaa markkaa pienempi kuin vuodelle 2000 myönnetty 800 miljoonaa markkaa. Määrärahan kohtuuton lasku estää vuosittain uusien pitkäaikaistyöttömien ryhmien pääsyn pois loputtomasta työttömyyden ikeestä.

Työllistämistuen pitäminen aiemmalla tasolla on täysin mahdollista nykyisessä taloustilanteessa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  34.06.30 lisäyksenä 7 000 000 euroa palkkaperusteiseen työllistämistukeen kunnille ja kuntayhtymille Satakunnassa.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Veijo Puhjo /vas
  • Mikko Elo /sd