TALOUSARVIOALOITE 1157/2002 vp

TAA 1157/2002 vp - Aulis Ranta-Muotio /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kantatien 44 Kauhajoki—Äetsä peruskorjaamiseen

Eduskunnalle

Kantatien 44 perusparannuksia välillä Kauhajoki—Äetsä tulisi jatkaa. Tie palvelee Etelä-Pohjanmaan yritystoimintaa, ja tien merkitystä pidetään tärkeänä myös Satakunnassa. Tällä ns. Pohjanmaantiellä on tärkeä merkitys alueen elinkeinoelämän, erityisesti pienyritystoiminnan kannalta. Etelä-Pohjanmaan liitto on myös pitänyt kyseisen tien peruskorjausta tärkeänä, viimeksi antaessaan lausunnon 10.9.2001 Vaasan tiepiirin PTS 2001—2015 -suunnitelmasta. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on n. 8,4 miljoonaa euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 1 700 000 euroa kantatien 44 peruskorjauksen jatkamiseen Kauhajoen ja Äetsän välillä.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Aulis Ranta-Muotio /kesk
  • Juha Korkeaoja /kesk
  • Mari Kiviniemi /kesk