TALOUSARVIOALOITE 1199/2002 vp

TAA 1199/2002 vp - Ola Rosendahl /r ym.

Tarkistettu versio 2.0

Suomennos

Määrärahan osoittaminen paikallisen tieverkoston kunnossapitoon ja kevyen liikenteen väylien rakentamiseen

Eduskunnalle

Yleisistä teistä annetun lain 11 §:n mukaan valtio on tiepitäjänä velvollinen pitämään tiet tyydyttävässä kunnossa. Paikallinen tieverkko käsittää valtakunnan tieverkkoa kolme kertaa pidemmän matkan, ja ainakin miljoona ihmistä käyttää paikallisteitä päivittäin. Paikallistiet ovat nopeasti rapistumassa varojen puutteessa. Käytettävissä olevat varat menevät teiden pitämiseen kulkukelpoisina talvisaikaan siten, että monin paikoin on jouduttu tinkimään tai kokonaan luopumaan perustienpidosta. Routavauriot vaikeuttavat talven aikana liikennettä puukuljetuksiin käytettävillä teillä. Kesäisin teiden kulutusta lisää loma-asutuksesta aiheutuva yhä suurempi liikenne.

Paikallisen tieverkon kunto on perustavaa laatua oleva seikka haja-asutusalueiden infrastruktuurille.

Paikallistie on asutuksen ja yritystoiminnan edellytyksenä, joka on edellytyksenä maaseudun elävänä pitämiselle. Tiepidon laiminlyönti vaikeuttaa kaikkien arkipäivää ja johtaa onnettomuusriskeihin, joista aiheutuu seurauksia niin liikenteessä liikkuville kuin tiepitäjillekin.

Samanaikaisesti tarvitaan panostuksen lisäämistä kevyen liikenteen väyliin paikallisyhteisöjen läpi kulkevilla vilkkaasti liikennöidyillä liikenneväylillä.

Muun muassa seuraavat tiehankkeet Itä- ja Länsi-Uudellamaalla ovat kiireellisten toimenpiteiden tarpeessa:

  • maantie 155, Porvoon itäinen ohitustie (Saaristotie)
  • maantie 176, Loviisa—Lapinjärvi
  • maantie 148, Öljytie
  • maantie 1605, Porvoo—Myrskylä
  • maantie 111, Karjaan ohitustie
  • maantie 1791, Ruotsinkylä—Lindkoski—Lapinjärvi
  • paikallistie 11945, Marinkyläntie
  • paikallistie 11893, Kreiviläntie
  • paikallistie 11933—11911, Lapinjärvi—Lindkoski—Heikinkylä—Paavalinkylä
  • paikallistie 11889, Sävträskin silta 671 (silta kunnostettava)
  • paikallistie 11877, Sarvilahdentie
  • paikallistie 11951, Ruotsinkylä—Teutjärvi
  • paikallistie 11877, Isnäs—Sarvisalo
  • paikallistie 11029, Trollshovdantie
  • paikallistie 11023, Nitlaxintie
  • paikallistie 11025, Ingvallsbyntie
  • paikallistie 1050, Vanha Rantatie
  • paikallistie 11049, Söderbyntie
  • paikallistie 1103, Törvesbrontie
  • paikallistie 11043, Jomalvikintie

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2003 talousarvioon momentin  31.24.21 perusteluihin maininnan tarpeesta käyttää erityisesti varoja paikallisen tieverkon ylläpitoon ja kevyen liikenteen väylien rakentamiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Ola Rosendahl /r 
  • Christina Gestrin /r