TALOUSARVIOALOITE 1209/2001
vp
TAA 1209/2001
vp - Marja-Liisa Tykkyläinen /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen lääkärikoulutuksen aloituspaikkojen
kustannuksiin
Eduskunnalle
Lääketieteen peruskoulutuksen aloituspaikkoja lisättiin
syyslukukaudesta 2001 alkaen 70 aloituspaikalla Kuopiossa, Tampereella,
Turussa ja Oulussa. Siten aloituspaikkamäärä on
nyt 550. Taustalla oli sosiaali- ja terveysministeriön
kannanotto ilmenneeseen lääkärityövoiman
vajaukseen ja lääkäreiden eläkkeelle
siirtymiseen.
Opetusministeriö esitti ensin kirjeessään 16.1.2001
(Dno 2/500/2001) opiskelijapaikan lisärahoitukseksi
40 000 markkaa vuodessa. Tiedekuntien yhteydenottojen jälkeen
ministeriö korotti (kirje 15.2.2001, Dno 2/500/2001)
opiskelijapaikan kustannusarvion 50 000 markkaan vuodessa.
Molemmista kirjeistä käyvät selkeästi
ilmi ministeriön valmiudet vuotuisesta sisäänoton
lisäämisestä aiheutuvien kustannusten
korvaamiseen vuoteen 2006 saakka.
Yliopistojen rahoitus siirtyy parhaillaan asteittain tutkintojen
lukumäärään perustuvaan laskennalliseen
malliin. Tässä mallissa sisältyvät kustannuslaskelmaan
kaikki yliopiston perusopetuksen lisäksi tulevat kustannukset,
mm. tutkimuksen, jatkotutkintojen ja perusrakenteiden ylläpidon
kulut. Kun nämä otetaan huomioon, opiskelijatyövuoden
hinnaksi muodostuu n. 71 000 mk. Tämä taso
oli lääketieteellisten tiedekuntien perusteena,
kun ne arvioivat mahdollisuuksiaan lisätä lääkärikoulutusta
syksystä 2001.
Valtion talousarvioesitys eduskunnalle vuodeksi 2002 ei sisällä määrärahaesitystä
kesällä 2001
sovitun ja syksystä 2001 toteutetun lääkärikoulutuksen
lisäystä varten. Opetusministeriölle korkeakoulusektoria
varten esitetty määräraha ei myöskään
osoita, että lääkärikoulutuksen
lisäykseen olisi odotettavissa opetusministeriön
toimialan sisäisin painotuksin sitä resurssitasoa,
joka kesällä 2001 määritettiin
eduskunnan lisätalousarvion yhteydessä ja johon
perustui yliopistojen päätös lisätä tätä koulutusta.
Lisäksi on otettava huomioon, että edellisen,
vuonna 1998 aloitetun, sisäänoton lisäyksen
korvaus 40 000 mk/opiskelija/vuosi perustui
1990-luvun alkuvuosien laskelmiin ja on tällä hetkellä kustannuksiin
nähden aivan liian pieni.
Aloituspaikkojen lisäys jatkossa ei ole mahdollista
ilman huomattavaa tilojen ja opettajien työpanoksen lisäystä.
Koulutuksen laajentaminen alimitoitetulla lisärahoituksella
tai ilman mitään lisäresursseja vaikeuttaa
myös jo käynnissä olevan lääketieteen
peruskoulutuksen tason ylläpitämistä.
Syvästi huolestuneina tilanteesta pyydämme ottamaan
nämä seikat huomioon vuoden 2002 valtion talousarviota
koskevia päätöksiä tehtäessä ja
turvaamaan siten yhteiskunnalle tärkeä lääkärikoulutuksen
lisäys.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 33.32.33 1 240 000
euroa valtion korvauksena lääkäri- ja
hammaslääkärikoulutuksesta aiheutuviin
kustannuksiin lääkärikoulutuksen aloituspaikkojen
lisäämiseksi.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001
- Marja-Liisa Tykkyläinen /sd
- Marjatta Stenius-Kaukonen /vas
- Jukka Gustafsson /sd
- Mikko Kuoppa /vas
- Pertti Turtiainen /vas
- Saara Karhu /sd
- Irja Tulonen /kok
- Leena Rauhala /kd
- Pia Viitanen /sd
- Jaana Ylä-Mononen /kesk
- Marja Tiura /kok
- Kari Kantalainen /kok
- Tero Rönni /sd
- Kari Urpilainen /sd
- Mikko Elo /sd
- Liisa Jaakonsaari /sd
- Reijo Laitinen /sd
- Matti Kangas /vas
- Lauri Kähkönen /sd
- Mikko Immonen /vas
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Kari Rajamäki /sd
- Marja-Leena Kemppainen /kd
- Liisa Hyssälä /kesk
- Kalevi Olin /sd
- Arto Seppälä /sd
- Inkeri Kerola /kesk
- Niilo Keränen /kesk
- Pehr Löv /r
- Marjaana Koskinen /sd
- Juha Rehula /kesk
- Olavi Ala-Nissilä /kesk
- Marjatta Vehkaoja /sd
- Iivo Polvi /vas
- Katja Syvärinen /vas