TALOUSARVIOALOITE 1232/2002
vp
TAA 1232/2002
vp - Päivi Räsänen /kd ym.
Tarkistettu versio 2.1
Määrärahan osoittaminen vanhempainrahaan
Eduskunnalle
Lainsäädännöllä on
turvattu syntyvän lapsen ja hänen vanhempiensa
toimeentulon turvaamiseksi oikeus äitiys-, isyys- ja vanhempainrahaan. Vanhempainpäivärahoilla
korvataan työntekijän palkkatuloja, jotka jäävät
vapaan ajalta saamatta ja tulottomille turvataan vapaan ajalta perusturva. Äitiys-,
isyys- ja vanhempainrahan määrä lasketaan
päivärahan alkamista edeltävänä vuonna vahvistetussa
verotuksessa todettujen työtulojen perusteella. Jos henkilö ei
saa työtulojen perusteella äitiys-, isyys- tai
vanhempainrahaa, etuus maksetaan vähimmäismääräisenä.
Vanhempainpäiväraha on tällöin
10,09 euroa päivässä. Päivärahaa
maksetaan arkipäiviltä eli kuudelta päivältä viikossa,
mutta ei arkipyhiltä, itsenäisyyspäivältä eikä vapunpäivältä.
Vähimmäismääräistä vanhempainpäivärahaa sai
vuonna 2000 Kelan tilastollisen vuosikirjan mukaan 13 407
vanhempaa eli yli neljäsosa kaikista vanhempainpäivärahaa
saavista vanhemmista. Lähes kolmasosalla on työttömän
peruspäivärahan, 22,75 euroa, alittava vanhempainpäiväraha.
Vuoden 1995 leikkausten jälkeen vähimmäispäivärahaa
saavien prosentuaalinen osuus on jäänyt pysyvästi
huolestuttavan korkealle. Työttömyysturva
on pyritty määrittelemään sellaiseksi,
että se takaa työttömälle henkilölle
riittävän perusturvan. Synnyttänyt tai
lastaan hoitava vanhempi tarvitsee samantasoisen turvan. Vähimmäismääräisen äitiys-,
isyys- tai vanhempainrahan tulee olla sensuuruinen, että se täyttää perheen
toimeentulon minimivaatimukset. Köyhyysrajan alapuolella
elävien lapsiperheiden osuus kaikista lapsiperheistä kaksinkertaistui
1990-luvulla. Rajan alittaneissa lapsiperheissä on alle
3-vuotiaita kaksi kertaa useammin kuin muissa lapsiperheissä,
eli joukossa on juuri vanhempainpäivärahaa nauttivia
perheitä sekä runsaasti lastaan kotona hoitavia
perheitä. Tulonsiirtojen osuus tuloista näissä perheissä on
noin kolminkertainen muihin lapsiperheisiin verrattuna. Kuitenkin
muihin köyhiin verrattuna vähävaraisissa
lapsiperheissä tehdään paljon enemmän työtä.
Vanhempien taloudelliset ongelmat vaikuttavat halukkuuteen hankkia
lapsia. Aloitteen mukaisella vähimmäispäivärahan
korotuksella olisikin myönteisiä vaikutuksia syntyvyyteen.
Esimerkiksi opiskelijavanhemmat voisivat saada lapsen vähäisemmillä toimeentuloriskeillä.
Opiskelijan on käytännössä mahdotonta
pitää nykyisentasoisella päivärahalla
taukoa opinnoistaan ja keskittyä uuteen rooliin äitinä tai
isänä. Korkeasti koulutettujen naisten kohdalla
perhepolitiikalla osoitettu vanhemmuuden vähäinen arvostus
johtaa siihen, että lasten aika tulee opintojen loppuun
saattamisen ja uran luomisen jälkeen. Seurauksena on muun
muassa hedelmättömyyden lisääntyminen
lasten hankkimisen siirtyessä myöhemmille
ikävuosille. Hedelmällisyys alkaa vähentyä jo
noin kolmenkymmenen vuoden iässä, kun ensimmäisen
lapsen synnyttävien keski-ikä on nyt 28 vuotta.
Hallitus on esittänyt työttömän
peruspäivärahaa korotettavaksi 23,14 euroon. Jotta
vanhempainpäiväraha mahdollistaisi saman kuukausittaisen
perusturvan, vanhempainpäivärahan alaraja tulee
nostaa 19,90 euroon. Kuukaudessa päiväraha olisi
tällöin noin 497 euroa. Ehdotuksemme taloudelliset
vaikutukset ensi vuodelle ovat noin 35 miljoonaa euroa. Vähimmäisvanhempainpäiväraha
ei turvaa toimeentuloa, ja siksi perheet joutuvat käyttämään
yhteiskunnan muita tukimuotoja. Päivärahan nostaminen
säästäisikin asumistuki- ja toimeentulotukijärjestelmän
menoja.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon
momentille 33.18.60 lisäyksenä 35 000 000
euroa vanhempainpäivärahan vähimmäismäärän
korottamiseen.
Helsingissä 1 päivänä lokakuuta
2002
- Päivi Räsänen /kd
- Jouko Jääskeläinen /kd
- Bjarne Kallis /kd
- Leea Hiltunen /kd
- Ismo Seivästö /kd
- Marja-Leena Kemppainen /kd
- Toimi Kankaanniemi /kd
- Sakari Smeds /kd
- Kari Kärkkäinen /kd
- Leena Rauhala /kd