TALOUSARVIOALOITE 1253/2001 vp

TAA 1253/2001 vp - Anu Vehviläinen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen lääkärikoulutukseen ja maahanmuuttajalääkäreiden lisäkoulutukseen

Eduskunnalle

Lääkäripula on pahentunut lukuisilla paikkakunnilla ympäri maata. Lääkäriliiton selvityksen mukaan noin 400 terveyskeskuslääkäriä suunnittelee siirtymistä yksityislääkäreiksi ja osa-aikaista tai varhennettua eläkettä havittelee noin 550 lääkäriä. Lisäksi valmistuvia lääkäreitä kiinnostaa yhä enemmän tutkijan ura tai lähtö ulkomaille.

Lääkäripulan todellinen syy on lääkärikoulutuksen aloituspaikkojen vähäisyys, erityisesti vuosina 1993—1997. Nuoria lääkäreitä valmistuu tällä hetkellä lähes puolet vähemmän kuin 1980-luvulla.

Lääkäripulan helpottamiseksi lääkärikoulutusta tulee lisätä heti merkittävästi. Lisäksi tulee huolehtia maahanmuuttajalääkäreiden lisäkoulutuksesta tavoitteena heidän työllistämisensä lääkärin tehtäviin Suomessa. Näiden henkilöiden kouluttaminen myös Suomessa päteviksi lääkäreiksi on sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta mielekästä ja taloudellisesti kannattavaa.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  29.10.21 lisäyksenä 1 500 000 euroa lääkärikoulutuksen lisäämiseen ja maahanmuuttajalääkäreiden lisäkoulutukseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Anu Vehviläinen /kesk