TALOUSARVIOALOITE 1303/2001 vp

TAA 1303/2001 vp - Raimo Vistbacka /ps 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen maantien 723 perusparannukseen välillä Rannanjärvi—Ilomäki Ylihärmässä

Eduskunnalle

Ylihärmän kunnassa Vaasan tiepiirin alueella kulkee tie 723 Untamalasta Ilomäkeen. Tien osuus nro 6 kulkee välillä Rannanjärvi—Ilomäki ja on pituudeltaan noin 2,3 kilometriä. Tie on päällystetty asfalttibetonilla viimeksi 1990-luvun alkupuolella, mutta se on aina ollut kapea, vain noin seitsemän metriä leveä, ja mutkainen. Tien käyttö on ollut jatkuvassa kasvussa: muutama vuosi sitten on mitattu 1 600 ajoneuvoa päivässä. Tiellä liikennöivät isot ajoneuvoyhdistelmät tehtaiden välillä tapahtuvien puolivalmisteiden kuljetuksen takia sekä mm. hitaat maataloustyökoneet ja luonnollisesti normaalit henkilö- ja pakettiautot, pyöräilijät, kelkkailijat, lenkkeilijät ja kävelijät. Kevyt liikenne on lisääntynyt mm. sivukylien kauppojen lakkauttamisen takia, kun asukkaat joutuvat päivittäin asioimaan keskustan liikkeissä.

Maantiellä on sattunut vuosina 1996—2000 yhteensä kuusi onnettomuutta ja useita kuolonkolareita, joista viimeisin oli vuonna 1992, sekä pienempiä peltikolareita ja henkilöiden loukkaantumisia. Nämä tulevat jatkumaan, mikäli kyseistä tietä ei saada leveydeltään ja kunnoltaan vastaamaan nykyistä käyttöä ja nykyisiä ajoneuvoja. Tämän takia kunnostus- ja levennystyö tulisi saada käyntiin mahdollisimman pikaisesti tai sitten vaihtoehtoisesti rakentaa tien oheen jo vuonna 2002 erillinen kevyen liikenteen väylä.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 750 000 euroa maantien 723 perusparantamiseen ja leventämiseen välillä Rannanjärvi—Ilomäki Ylihärmässä.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Raimo Vistbacka /ps