TALOUSARVIOALOITE 1306/2001 vp

TAA 1306/2001 vp - Raimo Vistbacka /ps 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen maantien 7112 kunnostamiseen Lapualla

Eduskunnalle

Lapuan kunnan alueella kulkee tie 7112, jonka kokonaispituus on noin 9 kilometriä. Tästä tiestä on puolet kunnostettu ja päällystetty 1980-luvun puolivälissä. Toinen puoli tiestä odottaa edelleen kunnostamista, ja tämän vuoksi se on varsinkin kelirikkoaikana todella huonossa kunnossa. Kevyelle liikenteelle kyseinen tieosuus on em. ajankohtana jopa vaarallinen autojen kierrellessä pahimpia vauriopaikkoja. Tienkäyttäjien keskuudessa koottiin vuonna 1998 lyhyessä ajassa (vain kahdessa viikossa) noin 250 henkilön allekirjoitukset kunnostamista kiirehtivään adressiin, joka luovutettiin Vaasan tiepiirille. Vetoomus ei ole vieläkään johtanut käytännön tuloksiin peruskorjauksen aloittamiseksi.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  31.24.21 2 000 000 euroa maantien 7112 kunnostamisen ja päällystämisen loppuun saattamiseen Lapualla.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Raimo Vistbacka /ps