TALOUSARVIOALOITE 1341/2001 vp

TAA 1341/2001 vp - Jaana Ylä-Mononen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen alueellisen pelastustoimen kehittämiseen

Eduskunnalle

Sisäasiainministeriö on käynnistänyt hallituksen toimeksiannon mukaisesti pelastustoimen kehittämishankkeen, jonka päätehtävänä on pelastustoimen järjestelmän uudistaminen siirtämällä pelastustoimen järjestämisvastuu yksittäisiltä kunnilta 21 alueelliselle pelastustoimelle.

Käytännön suunnittelu- ja valmistelutyö tehdään paikallisella tasolla. Pelastustoimen alueeseen kuuluvien kuntien tulee tehdä sopimus yhteistoiminnasta viimeistään 31.12.2002. Yhteistoiminta järjestettäisiin kuntalain yhteistoimintaa koskevien säännösten mukaisesti. Kuntien tulisi sopia hallinnosta, kustannustenjaosta, virkajärjestelyistä ja muista toiminnan järjestämiseksi tarpeellisista asioista.

Edellä mainitut tehtävät aiheuttavat ylimääräisiä kustannuksia. Aikaisemman lakiluonnoksen perusteluissa mainittiin valtion osallistuvan tarpeen mukaan suunnittelukustannuksiin. Nyt tämä pykäläkohta on poistettu lopullisesta lakiehdotuksesta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  26.80.21 3 350 000 euroa alueellisen pelastustoimen kehittämisestä aiheutuviin suunnittelu- ja toimintamenoihin.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Jaana Ylä-Mononen /kesk
  • Marjatta Stenius-Kaukonen /vas
  • Jukka Gustafsson /sd
  • Pia Viitanen /sd
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Pertti Turtiainen /vas
  • Saara Karhu /sd
  • Marja Tiura /kok
  • Tero Rönni /sd
  • Kari Kantalainen /kok
  • Sulo Aittoniemi /alk
  • Irja Tulonen /kok