TALOUSARVIOALOITE 1344/2002 vp

TAA 1344/2002 vp - Esko-Juhani Tennilä /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen yhdistelmätukeen sisältyvän työllistämistuen korottamiseen

Eduskunnalle

Työmarkkinatuesta annetun lain perusteella työllistämistukea voidaan maksaa yksityisille työnantajille ja kunnille ns. yhdistelmätukena, jossa työmarkkinatuki maksetaan työnantajalle ja johon voi sisältyä lisäksi työllistämistuki. Yhdistelmätukeen sisältyvä työllistämistuki on korkeintaan normaalin työllistämistuen suuruinen eli 19,85 euroa päivässä. Kun täysi työmarkkinatuki ilman lapsikorotuksia on 22,75 euroa päivässä, voidaan laskea, että yhdistelmätuki on yleensä korkeintaan noin 920 euroa kuukaudessa. Koska tällä voidaan kattaa kaikki palkkauskustannukset, myös eläke- ja muut sosiaaliturvamaksut, yhdistelmätuella työllistetyn työntekijän ansiotaso on yleensä hyvin alhainen. Erityisesti yhdistelmätukea käyttävillä yksityisillä yhdistyksillä ja pienyrityksillä on vähäiset mahdollisuudet tukea palkkausta omista varoistaan.

Jotta yhdistelmätuella olisi suurempi merkitys sen piirissä olevien toimeentulon turvaamisessa ja syrjäytymisen ehkäisemisessä, tuen suuruutta olisi lisättävä. Yksityisten yritysten työllistämistukeen tulisi mielestäni lisätä 100 euroa kuukaudessa silloin, kun kyse on yksityisen työnantajan tuesta. Tämä edellyttää muutoksia työmarkkinatuesta annettuun lakiin sekä työllisyysasetukseen. Vuoden 2002 alkupuolella yhdistelmätuella työllistettyjä on ollut yksityisten työnantajien palveluksessa lähes 10 000. Jos tämän tason oletetetaan säilyvän vuonna 2003, tarvittava määrärahalisäys on 12 milj. euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  34.06.30 lisäyksenä 12 000 000 euroa yhdistelmätukeen sisältyvän työllistämistuen korottamiseen budjettiperusteisesti 100 eurolla.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Esko-Juhani Tennilä /vas
  • Veijo Puhjo /vas
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Jaakko Laakso /vas