TALOUSARVIOALOITE 1374/2002 vp

TAA 1374/2002 vp - Pentti Tiusanen /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen lintuvesien kunnostamiseen Kymenlaaksossa

Eduskunnalle

Kymenlaaksossa, kuten kaikkialla maassamme, ovat lintuvedet rehevöityneet. Samalla niiden määrä on vähentynyt. Muuttolintujen levähdyspaikkoja uhkaa jatkuvasti lisääntyvä rakentaminen ja lisääntyvä liikenne.

Vielä jäljellä olevien lintuvesien kunnostaminen on nyt entistä tärkeämpää. Niiden kunnossapito ja niistä huolehtiminen vaativat lisärahoitusta. Alueellisten ympäristökeskusten mahdollisuuksia huolehtia lintuvesien ja lintujen levähdysalueiden toiminnasta on nykyistä voimakkaammin tuettava.

Kymenlaaksossa on erityisesti itäisen Suomenlahden alueella kohteita, joiden kunnostus tulisi viipymättä aloittaa (esimerkiksi Lupinlahti). Samoin Kymijoen varrella on lintuvesiä, joiden rehevöityminen tulee saada hallintaan (esimerkiksi Muhjärvi).

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  35.20.22 lisäyksenä 400 000 euroa lintuvesien kunnostamiseen Kymenlaaksossa.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Pentti Tiusanen /vas
  • Tuija Nurmi /kok