TALOUSARVIOALOITE 1479/2002
vp
TAA 1479/2002
vp - Raimo Vistbacka /ps
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen maantien
Niinimaa—Hynnilä kunnostamiseen Vaasan tiepiirissä
Eduskunnalle
Niinimaa—Hynnilä-tie 17303 kulkee
pääosin Kuortaneen kunnan alueella toimien valtateiden 18
ja 66 väliin jäävän laajan alueen
kulkureittinä niin Alavudelle, Kuortaneelle kuin myös
Peräseinäjoelle. Teiden vaikutusalueella sijaitsee
monia kyliä, kuten esimerkiksi Niinimaa ja Kivenmäki, joista
asioidaan säännöllisesti sekä Kuortaneelle että Alavudelle.
Kylien asukkaista osa käy säännöllisesti
työssä mainituilla paikkakunnilla, jopa vuorotyössä.
Kesäisin tien liikennemäärät
kasvavat edelleen, eikä maataloutta ja muuta yritystoimintaa
palvelevaa ns. hyötyliikennettäkään
sovi unohtaa.
Puheena oleva tie on lähes koko pituudeltaan (13,7
km) sorapintainen muutamia 1990-luvulla suoritettuja parannustoimien
kohteina olleita lyhyitä osuuksia lukuun ottamatta. Tämä tekee tiestä herkän
kelirikolle ja raskaan liikenteen aiheuttamille vaurioille. Tien
kapeus ja talvihoidon erittäin heikko taso ovat hankaloittaneet
jopa alueen asukkaiden työhön pääsyä.
Muutoinkin tien hoitoon on oltu laajalti tyytymättömiä — tuntuu
kuin tie olisi kunnossapidon osalta "unohdettu" kokonaan.
Maantien 17303 merkitys on sen vaikutusalueen asukkaille
erittäin suuri, se on elinehto. Tämän
takia tulisi mahdollisimman pikaisesti saada käyntiin tien
perusparannustyöt, jolloin tietä voitaisiin leventää,
perustuksia vahvistaa ja suorittaa myös muita liikenneturvallisuutta
parantavia toimenpiteitä. Varat töiden aloittamiseen
tulisi saada jo kuluvan vuoden aikana.
Edellä olevan perusteella ehdotan
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon
momentille 31.24.21 lisäyksenä 1 000 000
euroa maantien 17303 Niinimaa—Hynnilä perusparannustöiden
aloittamiseen.
Helsingissä 1 päivänä lokakuuta
2002