TALOUSARVIOALOITE 157/2004
vp
TAA 157/2004
vp - Jyri Häkämies /kok
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Haminan
ja Taavetin välisen tieosuuden (valtatie 26) perusparannuksen
suunnitteluun
Eduskunnalle
Valtatie 26 Haminan ja Taavetin välillä on
valmistunut 1950-luvulla. Noin 50 kilometriä pitkä tieosuus
on kapea, mäkinen ja mutkainen. Tie on merkittävä yhteys
Kaakkois-Suomen maakunnille, Etelä-Karjalalle ja Kymenlaaksolle
sekä laajemminkin. Etenkin Etelä-Karjalan teollisuus käyttää valtatietä 26
tuotteidensa kuljettamiseen Kotkan ja Haminan satamiin. Tästä syystä raskaan
liikenteen osuus tiellä on maan keskiarvoon verrattuna
poikkeuksellisen suuri. Raskasta liikennettä on jopa yli
30 % kokonaisliikennemäärästä,
kun koko maan valtateillä raskaan liikenteen osuus on keskimäärin
10 %.
Turvallisia ohituspaikkoja tieosuudella on todella vähän.
Raskaasti lastatut kuorma-autot joutuvat usein hidastamaan vauhtiaan
tien lukuisissa mäissä, ja ohituspaineet takana
ajavissa henkilöautoissa kasvavat. Tien onnettomuustilasto
onkin synkkä. Liikenne on myös kasvanut merkittävästi.
Pelkästään alkuvuonna 2004 liikenne kasvoi
noin 5 % enemmän kuin muilla teillä keskimäärin.
Valtatien 26 parantamisesta on olemassa toistakymmentä vuotta
vanha esisuunnitelma, jossa parantamisen kustannusarvio on noin
50 miljoonaa euroa. Koska nykyinen tie on geometrialtaan hyvin hankala,
parantaminen tarkoittaisi käytännössä uuden
tien rakentamista. Suunnittelua ei ole tähän mennessä voitu
jatkaa, sillä hankkeen rahoittamiselle ei ole annettu minkäänlaista
valoa. Valtatie 26 ei ole liikenne- ja viestintäministeriön
tai Tiehallinnon tts-listoilla eikä ns. Luhtasen työryhmän
raportissa. Raskaan liikenteen määrä sellaisenaan
ei ole kelvannut korjauskriteeriksi, sillä tien kokonaisliikennemäärä jää valtatieluokassa
melko alhaiseksi. Nykyiselle tilanteelle on kuitenkin löydyttävä ratkaisu
nopeasti ja Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson väliselle
raskaalle liikenteelle on saatava kunnollinen kuljetusreitti.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon
momentille 31.24.78 lisäyksenä 50 000
euroa valtatien 26 perusparannuksen suunnitteluun välillä Hamina—Taavetti.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2004