TALOUSARVIOALOITE 173/2008 vp

TAA 173/2008 vp - Matti Kangas /vas 

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen uusien kouluterveydenhoitajien palkkaamiseen

Eduskunnalle

Suomessa eletään epäinhimillisine tehokkuusvaatimuksineen ja mielekkään elämän yksiulotteisen markkinaehtoisen etsimisen seurauksena psyykkisesti raskasta aikaa. Taide- ja taitoaineiden vähentäminen kouluissa ja lasten näkeminen epäinhimillisinä mekaanisina oppijoina sekä ulkoisesti asetettujen päämäärien toteuttajina ei ole omiaan edistämään lasten psyykkistä kehitystä vastuullisiksi ja tunteviksi aikuisiksi. Lisäksi koululaisten terveys on heikentynyt liikunnan puutteen ja niin sanotun roskaruuan ravintokäytön lisääntymisen seurauksena.

Lapset oireilevat yhä aikaisemmassa vaiheessa ja mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet merkittävästi aikuisväestön ja koululaisten keskuudessa. Valtiovarainministeriön ja hallituksen yhdessä ajamaan yksiulotteiseen ideologiaan kuuluva kurjistamispolitiikka on ahdistanut kunnat taloudellisesti ahtaalle, vaikka samalla valtio velvoittaa kuntia huolehtimaan ihmisten arjen perustarpeiden täyttämisestä, huolenpidosta ja hoivasta.

Hallituksen taantumuksellisen ja eriarvoistavan politiikan seurauksena kunnat eivät kuitenkaan kykene täyttämään valtion suosituksia ensinnäkään pätevien kouluterveydenhoitajien palkkaamisessa.

Suurempien ongelmien aiheuttamien oireiden pahenemisen ehkäisyssä ja hoidossa kouluterveydenhoitajat ovat ensimmäisiä ihmisiä, kun opettajan taidot, aika ja voimat eivät riitä suurten luokkiensa lasten oireiden hoitamisessa.

Auttavia mieliä, käsiä ja sydämiä on lasten lähellä yksinkertaisesti liian vähän.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  33.60.30 lisäyksenä 5 000 000 euroa uusien kouluterveydenhoitajien palkkaamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Matti Kangas /vas