TALOUSARVIOALOITE 174/2008 vp

TAA 174/2008 vp - Matti Kangas /vas 

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen vaikeavammaisten henkilökohtaisen avustajan palkkaamiseen

Eduskunnalle

Vaikeavammaisten henkilökohtainen avustaja -järjestelmä on vaikeavammaisille henkilöille ensisijaisin ja kaikkein tärkein tukimuoto elämän keskeisten perusedellytysten ja yhdenvertaisuuden turvaamiseksi. Voimassa oleva vammaispalvelulaki säätää henkilökohtaisen avustajajärjestelmän kunnan yleisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvaksi taloudelliseksi tukitoimeksi.

Vaikeavammaisten henkilökohtainen avustaja -järjestelmän kehittäminen on ollut jo toistakymmentä vuotta eri hallitusten puheissa. Nyt voimaan tulevan lain muuttamisella tulee olemaan konkreettisia vaikutuksia siten, että lakiin sisällytetään vammaisten ja pitkäaikaissairaiden henkilöiden oikeus palvelutarpeen arviointiin sekä säännös asian viivytyksettömästä käsittelystä osana yksilöllisen palvelutarpeen arviointia. Huolimatta tarpeen kiireellisyydestä hallitus ei varaa vaikeavammaisten henkilökohtaisen avustajajärjestelmän käyttöön tarpeeksi rahaa. Reilut kaksi miljoonaa euroa on asiassa hävettävän pieni summa. Hallituksen on varattava avustajajärjestelmän toteuttamiseksi ensi vuodelle erillinen ja tarpeellisen suuri määräraha.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  33.60.30 lisäyksenä 41 200 000 euroa vaikeavammaisten henkilöiden henkilökohtaisen avustajan palkkaamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Matti Kangas /vas