TALOUSARVIOALOITE 230/2002 vp

TAA 230/2002 vp - Sulo Aittoniemi /alk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen poronhoidon edistämiseen Pirkanmaalla

Eduskunnalle

Poronhoito on perinteinen Lapin elinkeino. Kuitenkin perimätieto kertoo, että joskus ammoisina aikoina poroja olisi pidetty myös pohjoisella Pirkanmaalla Parkanon ja Kihniön tienoilla. Tuon perimätiedon mukaan lappalaiset olisivat lähteneet kosiomatkalle Tampereen maisemiin, mutta joutuneet lähtemään pakosalle paikallisten poikamiesten ahdistelemina. Lapin miehet olivat joutuneet piiloutumaan Kihniön seudulla nevansaarekkeeseen, ja kun he eivät uskaltaneet enää lähteä liikkeelle, he olivat siellä harrastelleet perinteistä elinkeinoaan, poronhoitoa. Väitetään edelleen, että pienikokoiset ja tummanhiveät kihniöläiset ovatkin näiden lappalaisten ja paikkakunnalla kuljeksimaan alkaneiden romanien jälkeläisiä. Mene ja tiedä, mutta poronhoidolle alue on varsin sopivaa, ja tätä ammattia Parkanon sekä Kihniön alueella jo jonkin verran harrastetaankin.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  30.41.43 200 000 euroa poronhoidon edistämiseen pohjoisella Pirkanmaalla, Kihniön ja Parkanon alueella.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Sulo Aittoniemi /alk