TALOUSARVIOALOITE 241/2004 vp

TAA 241/2004 vp - Toimi Kankaanniemi /kd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen lasten hankinnan edistämiseen alhaisen syntyvyyden kunnissa

Eduskunnalle

Pääministeri Matti Vanhanen on ollut huolissaan alhaisesta syntyvyydestä Suomessa. Nykyinen syntyvyystaso on niin alhainen, että eräiden laskelmien mukaan joskus tällä vuosituhannella suomalaisia on jäljellä enää alle 200 eli eduskuntaakaan ei saada täyteen.

Hallitus ei kuitenkaan ole ottanut pääministerin huolta tosissaan, sillä se esittää vain vaivaista 10 euron korotusta lapsilisään perheen ensimmäisestä lapsesta. Monissa kunnissa ja jopa seutukunnissa syntyvyys on romahtanut niin alas, että tulevaisuus näyttää erityisen synkältä.

Niissä kunnissa, joissa syntyvyys on kuolleisuutta alhaisempi, tulisi ryhtyä maksamaan perheille erillistä lapsenhankintatukea. Jokaisesta syntyvästä lapsesta tulisi valtion maksaa kertasuorituksena esimerkiksi 500 euroa verovapaana. Tällainen tuki olisi myös paljon tehokkaampaa aluepolitiikkaa kuin EU-byrokratian kautta tapahtuva varojen kierrätys kaikenlaisiin projekteihin.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon luvun  33.15 uudelle momentille 3 000 000 euroa lapsenhankintatuen maksamiseen niissä kunnissa, joissa syntyvyys on kuolleisuutta alhaisempi.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Toimi Kankaanniemi /kd