TALOUSARVIOALOITE  246/2005 vp

TAA 246/2005 vp - Toimi Kankaanniemi /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen täysimääräisen indeksitarkistuksen tekemiseen kuntien yleisiin valtionosuuksiin

Eduskunnalle

Pääministeri Paavo Lipposen I hallitus leikkasi kuntien valtionosuuksia vuodesta 1997 alkaen. Samanaikaisesti heikennettiin kuntien oikeutta yhteisöveron tuottoon. Kuntien veropohjaa on leikattu vuodesta 1997 peräti 1,5 miljardilla eurolla.

Lipposen II hallitus antoi kuntien valtionosuuksiin vuosittain indeksikorotukset vain 50-prosenttisesti. Vaalilupaukset pettäen ei pääministeri Vanhasenkaan hallitus halua antaa kuntien valtionosuuksiin täysimääräistä indeksikorotusta vuonna 2006. Näin kunnat kärsivät kustannusten noususta edelleen huomattavan osan. Vain 75 %:n indeksikorotus leikkaa kunnilta 40 miljoonaa euroa niille kuuluvia valtionosuuksia.

Köyhimmille kunnille, joilla on suuria vaikeuksia lakisääteisten palvelujen ylläpitämisessä, indeksileikkaus on kaikkein pahin, koska niille valtionosuuksien suhteellinen merkitys on kaikkein suurin. Hallitus lisää näin edelleen kuntien ja kuntalaisten eriarvoisuutta.

Kuntien valtionosuudet jakautuvat kolmen pääluokan kesken siten, että noin 40 000 000 euron lisäystarve kohdistuu seuraavasti:

  • sisäasiainministeriö 2 400 000 euroa (6 %)

  • opetusministeriö 15 000 000 euroa (37 %)

  • sosiaali- ja terveysministeriö 22 600 000 euroa (57 %).

Kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjetissa kuntien valtionosuuksiin esitetään täysimääräistä indeksitarkistusta kaikissa em. pääluokissa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  26.97.31 lisäyksenä 2 400 000 euroa täysimääräisen indeksitarkistuksen tekemiseen kuntien yleisiin valtionosuuksiin.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Päivi Räsänen /kd
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Sari Essayah /kd
  • Bjarne Kallis /kd
  • Leena Rauhala /kd