TALOUSARVIOALOITE  269/2004 vp

TAA 269/2004 vp - Antero Kekkonen /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Keltakankaan risteyksen parantamiseen valtatiellä 15 Anjalankoskella

Eduskunnalle

Valtatie 15 osuudella Kotka—Kouvola on hyvin raskaasti kuormitettu. Tieosa välittää teollisuuden kuljetuksia sekä työmatka- ja asiointiliikennettä. Tien turvallisuustaso on huono, ja eniten ongelmat korostuvat Anjalankosken Keltakankaan risteyksessä, jossa liikennemäärät kasvavat edelleen koko maakuntaa palvelevan jätehuoltokeskuksen synnyttämän liikenteen vuoksi. Tällä hetkellä liikennemäärä on noin 7 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Suunnitelmaratkaisut ovat valmiit. Eritasoliittymän kustannusarvio on 3,2 milj. euroa.

Kiireellisimmin ratkaistava ongelma Anjalankoskella on Keltakankaalla sijaitsevan valtatien 15 ja Sippolantien risteyksen järjestely. Risteyksen itäpuolella sijaitsee Anjalankosken Ekopark-alue, jolle on sijoittunut ja jatkossa lisääntyvässä määrin sijoittuu ympäristöteknologian alan yrityksiä. Edellytykset ottaa yrityksiä vastaan ovat hyvät, ja kaupunki on huolehtinut alueen infrastruktuurin rakentamisesta. Lisääntyvän liikenteen vuoksi risteys on muodostunut pullonkaulaksi ja vaaralliseksi, eikä pysty nykyisellään vastaamaan kasvavaan liikennesuoritteeseen. Risteystä tulisi parantaa nopealla aikataululla tiepiirin suunnitelman mukaisesti. Hanke ei voi odottaa valtatien 15 saamista normaaleihin toteuttamisohjelmiin.

Voimakkaasti kasvava Venäjän liikenne, Kymenlaakson yhteydet pääkaupunkiseudulle sekä Kymenlaakson satamiin suuntautuva liikenne ovat ruuhkauttaneet valtatien 15 pahimpia pullonkauloja vaarantaen liikenneturvallisuutta.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 3 200 000 euroa Keltakankaan risteyksen parantamiseen valtatiellä 15 Anjalankoskella.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Antero Kekkonen /sd