TALOUSARVIOALOITE 30/2011
vp
TAA 30/2011
vp - Ritva Elomaa /ps ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen vanhusten
henkistä hyvinvointia edistävän hankkeen
käynnistämiseen
Eduskunnalle
Yksilön kannalta on inhimillistä ja
yhteiskunnan kannalta hyödyllistä, että elämä on
elämisen arvoista loppuun asti. Kodeissa, palvelutaloissa
ja hoitolaitoksissa on suuri määrä ihmisiä,
jotka eivät tunne elämäänsä enää arvokkaaksi
ja hyödylliseksi. Tähän tunnetilaan vaikuttaa
suuresti se, että kotona ja laitoksessakin voi tuntea itsensä yksinäiseksi
vailla määränpäätä.
Henkinen hyvinvointi on yksi terveyden peruspilareista. Virikkeiden
ja pientenkin elämysten kokeminen sekä vapaaehtoinen
osallistuminen yhteiseen tekemiseen antaa sisältöä elämään.
Monissa palvelutaloissa on toki virikkeellistä toimintaa,
mutta yleisesti tarkasteltuna tilanne ei ole hyvä.
Henkilökunta on usein täystyöllistettynä perushoidon
taholta, joten vanhusten virkistystoiminta jää monesti
vapaaehtoistyön varaan. Vapaaehtoisvoimin ei kuitenkaan
kyetä huolehtimaan laajamittaisesta ja jatkuvasta virkistystoiminnan
järjestämisestä palvelutaloissa. Näin
ollen tätä tarkoitusta varten tulisi palkata erikseen idearikas,
innostava ja kannustava henkilö, joka huolehtisi päätoimisesti
palvelutalojen asukkaiden henkisestä hyvinvoinnista.
Yksi henkilö voisi vastata useamman palveluyksikön
virkistystoiminnasta. Lisäksi tämä henkilö voisi
olla aktiivinen toimija koulujen, vapaaehtoisjärjestöjen,
harrastajapiirien ja palvelutalojen välisessä yhteistoiminnassa.
Tarve vanhusten henkisen hyvinvoinnin parantamiselle on merkittävä ja
tätä varten tulisi kohdentaa valtion määrärahoja
hankkeeseen, jossa kartoitettaisiin tarvetta palvelutalojen virkistystoiminnasta
vastaavien henkilöiden palkkaamiseksi.
Käytännössä tämä tapahtuisi
rekrytoimalla virkistystyöntekijöitä kokeiluluontoisesti
muutamiin palvelutaloihin vuoden määräajaksi.
Vuoden kuluttua tulisi tutkia hankkeen onnistumista keräämällä kattava
palaute palvelutalojen asukkailta, heidän omaisiltaan ja
henkilökunnalta. Toiminnan laajentamisen mahdollisuutta
myös kotona asuviin vanhuksiin selvitettäisiin.
Tämän tutkimushankkeen voisi suorittaa Varsinais-Suomen
alueella eri vanhuspalvelukeskuksissa. Tutkimus voitaisiin toteuttaa
palvelutalojen ja alueen korkeakoulujen yhteistyöhankkeena.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon
momentille 33.60.31 lisäyksenä 500 000
euroa vanhusten henkistä hyvinvointia edistävän
hankkeen käynnistämiseen Varsinais-Suomessa.
Helsingissä 17 päivänä lokakuuta
2011
- Ritva Elomaa /ps
- Laila Koskela /ps
- Vesa-Matti Saarakkala /ps
- Jari Lindström /ps
- Pietari Jääskeläinen /ps
- Osmo Kokko /ps
- Maria Lohela /ps
- Kaj Turunen /ps
- Reijo Hongisto /ps
- Mika Niikko /ps
- Anssi Joutsenlahti /ps
- Tom Packalén /ps
- Lauri Heikkilä /ps
- Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
- Ismo Soukola /ps
- Kauko Tuupainen /ps
- Johanna Jurva /ps
- Pertti Virtanen /ps
- Martti Mölsä /ps
- Ville Vähämäki /ps
- Hanna Mäntylä /ps
- Jussi Niinistö /ps
- Juho Eerola /ps
- Reijo Tossavainen /ps
- Pirkko Mattila /ps
- Anne Louhelainen /ps
- Arja Juvonen /ps
- James Hirvisaari /ps
- Teuvo Hakkarainen /ps
- Ari Jalonen /ps