TALOUSARVIOALOITE 30/2013
vp
TAA 30/2013
vp - Thomas Blomqvist /r
Tarkistettu versio 2.0
Suomennos
Määrärahan osoittaminen perustienpitoon Uudellamaalla
Eduskunnalle
Toimiva tieverkko helpottaa ihmisten arkipäivää ja
on perusedellytys elinkeinoelämän tehokkuudelle.
Tieverkon kunnolla on myös suuri merkitys liikenneturvallisuudelle.
Perusväylänpidon rahoitus on kuitenkin ollut riittämätön
monien vuosien ajan, ja vaarana on tilanteen käyminen ajan
myötä kestämättömäksi. Samanaikaisesti
kun liikennemäärät ovat kasvaneet, ostovoima
on heikentynyt. Suurin osa määrärahasta
meneekin hoitoon ja kunnossapitoon, ja investoinneille on vähän
tilaa.
Suuri osa väestönkasvusta keskittyy Uudellemaalle,
mikä on johtanut yli 900 miljoonan euron investointitarpeeseen,
joka tulisi rahoittaa perusväylänpidon määrärahasta.
Uudellamaalla liikennemäärät ovat alue-
ja yhdysteillä huomattavasti maan keskiarvoa suuremmat,
minkä vuoksi sekä investointien tarve
että niiden hyöty on merkittävä.
Koska määräraha on jatkuvasti investointitarvetta
pienempi, hankkeita ei ole pystytty toteuttamaan yhteiskuntarakenteen
kehittämisen edellyttämällä tahdilla.
Resurssien niukkuus on myös johtanut siihen, että kunnat
ovat joutuneet yhä suuremmassa määrin
rahoittamaan investointeja, jotka maantielain mukaan kuuluisivat
valtiolle.
Erityisesti pienet ja keskisuuret investoinnit ovat pudonneet
pois rahoituksen riittämättömyyden vuoksi.
Esimerkkinä tällaisista investoinneista ovat kasvavien
taajamien ohitustiet, melusuojat ja liikenneturvallisuusinvestoinnit.
Kevyen liikenteen väylien rakentaminen on tehokas tapa
parantaa jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuutta
liikenteessä. Samanaikaisesti kevyen liikenteen väylät
lisäävät mahdollisuuksia liikuntaan ja
virkistykseen.
Esimerkiksi vasta perustetussa Raaseporin kaupungissa kahta
kaupungin kaupunkikeskusta, Tammisaarta ja Karjaata, yhdistää vilkkaasti
liikennöity valtatie 25. Ottaen huomioon, että Raasepori
on nyt yhtä kaupunkia, olisi lisäksi perusteltua
yhdistää kaksi kaupunkikeskusta kevyen liikenteen
väylällä. Muut tieosuudet, joilla tarvittaisiin
kevyen liikenteen väyliä, ovat Tammisaaren ja
Tenholan välinen osuus tiellä 52 samoin kuin maantie
176 Gislomin ja Lurensintien välillä sekä maantie
11891 Backgärdantien ja Heikantbackenin välissä Loviisan
kaupungissa.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2014 talousarvioon
momentille 31.10.20 5 000 000
euroa alueellisiin investointeihin kevyen liikenteen väylien
rakentamiseksi Raaseporissa ja Loviisassa.
Helsingissä 27 päivänä syyskuuta
2013