TALOUSARVIOALOITE 313/2013
vp
TAA 313/2013
vp - Mats Nylund /r ym.
Tarkistettu versio 2.0
Suomennos
Määrärahan osoittaminen kasvihuone-elinkeinon
kehittämiseen
Eduskunnalle
Puutarhatalous ja kasvihuonetuotanto ovat tärkeä osa
Suomen elinkeinoelämää. Kasvihuoneviljelyllä on
erittäin vahva asema Etelä-Pohjanmaalla, jossa
kasvihuone-elinkeinon kehittäminen on mitä tärkeintä niin
elinkeinonharjoittajille kuin kunnillekin, joissa elinkeinosta saatavat tulot
ovat osaltaan myötävaikuttamassa yhteiskunnan
peruspalvelujen ylläpitoon. Kasvihuonetoimiala työllistää Pohjanmaalla
suoraan ja välillisesti lähes 2 000 henkilöä.
Pohjanmaalla tuotetaan yli 70 % Suomessa tuotetuista tomaateista
ja runsaat 50 % kasvihuonekurkuista. Jotta kasvihuone-elinkeino
voisi jatkossakin muodostaa nykyisenkaltaisen taloudellisen perustan
ja vastata kansallisiin ja EU:n kestävää ja älykästä kasvua koskeviin
tavoitteisiin, tarvitaan aktiivista panostamista tutkimukseen, kokeilutoimintaan
ja erilaiseen osaamisen kehittämiseen, joita voidaan käytännössä soveltaa
nopeasti koko tuotantoketjussa aina kuluttajaan saakka.
Kasvihuone-elinkeinon tutkimukseen ja kehittämiseen
osoitetut voimavarat ovat nykyisellään riittämättömät.
Soveltava tutkimus ja kasvihuonetoimialan kehittäminen
on vähäistä Maa- ja elintarviketalouden
tutkimuskeskuksessa, ja lisäheikennysten uhka on todellinen.
Lisäksi puutarhaelinkeinon paikallinen tutkimus Etelä-Pohjanmaalla
on joutunut vaikeuksiin Martens trädgårdsstiftelse
-säätiön elokuussa 2011 tapahtuneen konkurssin
vuoksi. Käytännössä tämä merkitsee
paikallisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan loppumista,
mikä puolestaan johtaa pitkällä tähtäimellä sekä laadun
että kustannustehokkuuden osalta kilpailukyvyn heikkenemiseen
tuontivihanneksiin nähden. Jatkossa koko elinkeinon kehitys
on uhattuna.
Koheesio- ja kilpailukykyohjelma KOKO:n puitteissa Etelä-Pohjanmaalla
on vuoden 2011 aikana selvitetty tarvetta ja mahdollisuutta kasvihuonealan
osaamiskeskuksen perustamiseen Etelä-Pohjanmaalle. Osaamiskeskuksen
tehtävänä olisi koordinoida soveltavaa
kokeilutoimintaa ja puutarhaelinkeinon alakohtaista kehittämistä yhteistyössä kansallisten
ja kansainvälisten toimijoiden kanssa (MTT, ProAgria, yliopistot,
korkeakoulut ym.). Keskus osallistuisi myös alan toimijoiden
jatkuvaan osaamisen kehittämiseen yhteistyössä muiden
toimijoiden ja kouluttajien kanssa.
Yhteistyökumppaneiden mukaan saamiseksi käytännön
viljelytoiminnan tarpeita vastaavaan tutkimus- ja kehittämistoimintaan
kokeilutoiminta tapahtuisi viljelmillä yhteistoiminnassa pakkaamojen
ja elinkeinon ammatillisten järjestöjen kanssa.
Osaamiskeskuksen tulee myös toimia aktiivisesti tuottajan,
kaupan ja kuluttajan välisten yhteyksien vahvistamiseksi
ja siten myötävaikuttaa vihannesten kulutuksen
lisäämiseen Suomessa ja näin osaltaan
edistää kansanterveyttä.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2014 talousarvioon
momentille 30.20.46 lisäyksenä 250 000
euroa kasvihuonealan osaamiskeskuksen perustamiseen Etelä-Pohjanmaalle
ja 100 000 euroa käytännöllisesti suuntautuneeseen
hankeperusteiseen kokeilu- ja tutkimustoimintaan.
Helsingissä 27 päivänä syyskuuta
2013
- Mats Nylund /r
- Peter Östman /kd