TALOUSARVIOALOITE 335/2005
vp
TAA 335/2005
vp - Jari Koskinen /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen yhdyskuntien
vesihuoltotoimenpiteisiin
Eduskunnalle
Hämeen ympäristökeskus sekä Hämeen
ja Päijät-Hämeen liitot toimivat alueella,
jossa teollisen ja tuotannollisen toiminnan lisäksi maatalous
on merkittävä toimiala. Alueelle on ominaista
taajamien ja maaseudun läheisyys ja keskinäinen
vuorovaikutus. Maaseutuyhdyskuntien, kylien ja haja-asutusalueiden
vesihuoltoa on alueella kehitetty viime vuosina määrätietoisesti
kuntien, kylien, aluehallinnon, vesihuoltolaitosten ja vesiosuuskuntien
yhteistyönä. Alueella on vireillä lukuisia
maaseutuyhdyskuntien omatoimisesti käynnistämiä vesihuollon
kehittämisen ja järjestämisen hankkeita,
jotka edellyttävät kestävästi toteutuakseen
kuitenkin kuluttajien rahoituksen lisäksi ulkopuolista
rahoitustukea.
Tarve yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteisiin tarkoitettujen
avustusten lisäämiseen on huomattava: esimerkiksi
Hämeen ympäristökeskuksen alueella viime
vuosina haettujen vesihuoltoavustusten määrä on
ollut noin 4—8 kertaa suurempi kuin avustuksia on voitu
myöntää.
Vesihuoltoavustuksilla voidaan edistää merkittävällä tavalla
maaseudun asuttuna pitämistä ja välttämättömän
peruspalvelun, hyvälaatuisen talousveden, hankintaa sekä jätevesien
korkeatasoista käsittelyä maaseutuyhdyskunnissa.
Aloite on valmisteltu yhteistyössä Hämeen
liiton ja Päijät-Hämeen liiton sekä Hämeen
vaalipiirin kansanedustajien kanssa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon
momentille 30.50.31 lisäyksenä 1 000 000
euroa maaseudun vesihuollon kehittämiseen.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2005
- Jari Koskinen /kok
- Minna Lintonen /sd
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Satu Taiveaho /sd
- Sirkka-Liisa Anttila /kesk
- Matti Kauppila /vas
- Tuija Nurmi /kok
- Timo Seppälä /kok
- Jouko Skinnari /sd
- Maija-Liisa Lindqvist /kesk
- Juha Rehula /kesk
- Päivi Räsänen /kd