TALOUSARVIOALOITE 353/2008
vp
TAA 353/2008
vp - Lauri Kähkönen /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen kuntien
talous- ja velkaneuvontaan
Eduskunnalle
Määräraha kuntien talous-
ja velkaneuvontaan vuodelle 2009 on 4 511 000
euroa. Kuluvalle vuodelle esitetty määräraha
oli 4 611 000, johon tosin sisältyy eduskunnan
budjettikäsittelyssä lisäämä 100 000
euroa. Vuodelle 2007 käytettävissä oli
4 661 000 euroa.
Laki velvoittaa valtion järjestämään
talous- ja velkaneuvontaa tasapuolisesti kaikkialla Suomessa. Palvelujen
kysyntä jatkuu edelleen tasaisena, vaikka velkajärjestelylain
voimaantulon aikoihin vuonna 1993 ajateltiin ylivelkaantuneiden
henkilöiden asioiden tulevan hoidetuksi muutamassa vuodessa.
Asiakaskunnan rakenne on muuttunut; suurimpana ryhmän ovat
nykyisin nuoret. Velkaneuvontapalvelujen kysyntä on viime
vuosina ollut kasvussa erityisesti korkean työttömyyden
alueilla, kuten Pohjois-Karjalassa.
Velkaneuvonta-asiat ovat tulleet entistä vaativammiksi,
ja niissä tarvitaan vankkaa osaamista ja ammattitaitoa.
Siitäkin huolimatta, että vapaaehtoisia velkajärjestelyjä ja
velkasovintoja tehdään paljon, käräjäoikeuteen
menevien hakemusten määrä on ollut viime
vuosina kasvussa. Talous- ja velkaneuvontaa työllistävät
edelleen vanhat hakemukset lisätilityslaskelmineen ja maksuohjelman
muutoksineen. Jonot ovat kasvaneet ja keskeneräiset työt
lisääntyneet. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa määrärahojen
riittämättömyyden vuoksi talous- ja velkaneuvonnassa
on yksi henkilö vähemmän ja kaikkien
maakunnan asukkaiden on haettava palvelu Joensuusta.
Talous- ja velkaneuvonnasta annetussa laissa edellytetään
talousneuvontapalvelujen järjestämistä sekä ylivelkaantumisen
ennaltaehkäisyä. Käytännössä tätä yhteiskunnalliseksi
tavoitteeksi asetettua ennalta ehkäisevää työtä on
jo nykyisten määrärahojen puitteissa
ollut hyvin vaikea toteuttaa, koska varsinainen velkaneuvonta ja
ylivelkaongelmien selvittäminen vievät velkaneuvojien
ajan kokonaisuudessaan. Myös tämä tulisi
ottaa huomioon talous- ja velkaneuvontaan varatuissa määrärahoissa.
Kansalaisten velkaantumiskehitystä osoittavien eri indikaattorien
perusteella voidaan olettaa, että asiakkaita talous- ja
velkaneuvontaan on tulossa jatkossakin vähintään
nykyisellä vauhdilla, ellei ennalta ehkäisevään
toimintaan saada lisäresursseja.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon
momentille 32.40.31 lisäyksenä 300 000
euroa kuntien talous- ja velkaneuvontaan.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2008
- Lauri Kähkönen /sd
- Esa Lahtela /sd